”Jos suomalainen musiikki on aina näin synkkää, ymmärrän itsemurhalukujanne” – Rumba Tallinn Music Weekin iloissa

Anna Brotkin vieraili maamme etelänaapurissa katsomassa, miten siellä showcase-festarihommat hoidetaan.

Teksti: Anna Brotkin, kuvat: Tallinn Music Week

Tallinn Music Week
Tallinna, Viro
27.–29.3.2014

EDIT: Badass Yuki ei ole duo vaan trio, toisin kuin artikkelissa alun perin väitettiin.

Tallinn Music Week on kolmipäiväinen showcase-festari, jossa musiikkialan ihmiset nauttivat halpaa olutta sekä tekevät tuttavuutta toistensa ja bändien kanssa. Koska ollaan vain muutaman tunnin lauttamatkan päässä Helsingistä, törmää joka kulman takana suomalaisiin tuttuihin, kasvotuttuihin ja tuntemattomiin.

Koen showcase-tapahtumissa helposti ähkyä. Koska kaikkea sekalaista on niin paljon tarjolla (ja kaikkialla näkyy nimiä, joita on lähes mahdoton lausua), on hankala löytää mitään, mikä pysäyttäisi. Tiheätahtisen kiertelyn sijaan pitäisi ehkä pysytellä samassa keikkapaikassa, mutta riski on, että ilta muuttuu neljän paskan keikan antikliimaksiksi ja jotain mieletöntä jää näkemättä. Ihminen haluaa aina uskoa, että jossain muualla odottaa jotain vielä parempaa. Siksi hän vaihtaa paikkaa. Somewhere over the rainbow ja sitä rataa.

Keikkapaikkoja Tallinassa on kunnianhimoiset 28 kappaletta. Osa niistä on vakiintuneita lavoja (kuten Vanhankaupungin Sinilind ja Von Krahl), osa taas festaria varten kyhättyjä pop-up-mestoja (kuten autioiden kerrostalokäytävien perälle piilotettu Daf-Studio). Myynnissä on sekä kaikenkattavia passeja että lippuja yksittäisille klubeille.

Festarin aloituspäivä torstai oli suomalaisten juhlaa. Juhlavuotta viettävän Stupidon bileissä Von Krahlissa soittivat muun muassa The Hypnomen, The Valkyrians ja Pää kii. Ennen klubikeikkaansa Pää kii oli soittanut päivänvalokeikan lounaspaikan nurkkauksessa. HIV-huudot sopivat juuri sopivasti Rieslingiä siemailevien toimistotyöläisten ja vuohenjuustosalaattiannosten joukkoon.

Von Krahlin yläkerrassa Kauko Röyhkä veti yhteiskeikan virolaisen Kosmikudin kanssa. Paikka oli niin täysi, että sisälle oli turha kesken kaiken yrittää. Portaikossa silmälasinsa rikkonut tuntemattomaksi jäänyt mies huusi ”We’re all gonna die! We’re all gonna dieeeee!” Ilmeisesti Röyhkän setti oli tehnyt vaikutuksen. Alakerrassa sain ilmaisen drinkin, koska ”jos suomalainen musiikki on aina näin synkkää, alan ymmärtää teidän itsemurhalukujanne”, kuten liettualainen keikkabuukkaaja asian ilmaisi.

Damn Seagulls soitti oman keikkansa kivenheiton päässä, Sinilindissä. Keikkaseuranani ollut itävaltalainen festarijärjestäjä puisteli päätään ja valitteli sen olevan monien muiden tavoin ”ihan kivaa, liian tavallista”.

Loppuillasta Kino Sõpruksessa soittanut islantilainen elektroduo Tonik ei tehnyt vaikutusta. Ei auttanut, vaikka keikkapaikka oli ehkä festarin hienoin, hulppea leffateatteri. Pisteet kuitenkin siitä, että islantilainen elektroninen musiikki onnistuu aina kuulostamaan leimallisesti islantilaiselta. Ne ovat ne oudot, lintumaiset säksätysäänet.

Perjantain avasi Pussy Riotin saapuminen konferenssiavajaisiin. Nadezda Tolokonnikova ja Maria Aljokhina aiheuttivat vartin mittaisen salamavalomylläkän. Naiset kertoivat kieltäytyneensä maailmankiertueesta ja identifioivansa itsensä enemmän aktivisteiksi kuin muusikoiksi. Tolokonnikova kertoi saaneensa Sotšin poliiseilta huonon kohtelun lisäksi pyyntöjä poseerata kanssaan selfieissä. Ehkä kannattaa seurata venäläisiä poliiseja Twitterissä?

Perjantaina onnistuin näkemään useampia kiinnostavia keikkoja. Niistä ensimmäisen tarjosi saksalainen Ballet School. Berliiniläiset soittajat näyttivät huippumuodin hipsterikasvoilta, mutta laulaja Rosie Blairin tymäkkä laulusoundi ja tanssimuuvit rikkoivat kivasti teflonpintaa. Musiikki on yhdistelmä kasaripoppia ja shoegazingia. Biisejä vaivasi pieni tasapaksuus, mutta jos bändi saa kunnon tuottajan joka tajuaa mitä on dynamiikka ja että livenä ei ole pakko vetää koko ajan palkeet haljeten täysillä, tästä voi tulla jotain hienoa. Bändin Heartbeat Overdrive –videon voi tsekata täältä.

Suomalainen Elifantree on kasvanut uuteen elektronisempaan mittaansa, mutta perjantai-illan keikka oli harmittavan syrjäisessä paikassa. Hieno avantgarde-jazz-setti olisi ansainnut paremman slotin ohjelmistossa ja enemmän yleisöä. Sen sijaan esimerkiksi Kino Sopruksessa soittaneen venäläisen Everything is Made in Chinan keikalla oli keskivertoa enemmän yleisöä, joka oli selvästi tullut katsomaan bändiä eikä vain kuluttamaan aikaa.

Perjantai-iltana Sinilindissä soittaneen tanskalaisen Get Your Gun -bändin laulaja hattuineen näytti lupaavasti Matthew E. Whitelta, mutta bändi jäi vähän vaisuksi biisimaton jyrätessä tasapaksua matkaansa. Get Your Gunin Black Book –videon voi katsastaa täältä.

Von Krahlin illan päättänyt suomalainen The Scenes sen sijaan oli hyvässä vireessä. Kundien nuoruus ja suoruus ärsyttää vähän, ja juuri siksi yhtye toimii. Yläkerrassa soittanut virolainen glam-goottitrio Badass Yuki sen sijaan toi vähän liian suorasukaisia New Order ja Sonic Youth -mielikuvia, mutta oli kelpo lopetus illalle. Katso bändin Changeling-video täällä.

Lauantaiaamuna törmäsin tuttuun latvialaiseen tyyppiin, joka tyrkkäsi käteeni Beissoul & Einius -duon edellispäivänä julkaistun levyn. Teki mieli ehdottaa, että vaihtakaa tuo nimi, koska sitä on mahdoton muistaa. Bändi itsessään on parin liven perusteella hyvinkin potentiaalinen, mutta Tallinn Music Weekin katalogin yli neljänsadan bändin listassa nimelläkin alkaa olla jo väliä. Kokeile kuitenkin elektroduon Laikas Paikas –videota, jos uusi musiikki kiinnostaa.

Tallinn Music Weekin kruunasi vaakatasohumalassa hoippuneet suomalaispariskunnat ja polttariporukat laivalla takaisin Helsinkiin. Karaokebaarissa kuultu tulkinta Marita Taavitsaisen Andrésta (”Sun nimes kirjoitin santaan, André / Sen pyyhki tuulet”) tiivisti hyvin viikonlopun annin. Bändejä on maailmassa niin valtavasti, ettei niistä suurin osa jää koskaan kenenkään mieleen. Jään odottelemaan mitkä nimet löytyvät omasta muististani vielä ensi vuonna.