Kansa tyrmistyi – Weekend Festivalissa ruuhkaa ja roskaa! Katso kuva!

19.08.2012

Anton Vanha-Majamaa otti tehtäväkseen raportoida Weekend Festivalista. Helpompiakin tehtäviä on herran kohdalle osunut.

Teksti ja kuva: Anton Vanha-Majamaa

Weekend Festival
Luukki, Espoo
17.–18.8.2012

Long Weekend (1978) on Colin Egglestonin ohjaama australialainen trilleri, jossa nuori pariskunta lähtee lomamatkalle Australian takamaille. Unelmien viikonloppu muuttuu pian painajaiseksi, kun ympäristöään surutta turmelevat jupit saavat tuta luonnon mahdin. Metsä kääntyy nuoria vastaan, ja lopputulos on helvettiä.

Weekend Festival oli Espoon Luukissa, Nuuksion ulkoilualueella järjestetty kaksipäiväinen festivaali, johon odotettiin saamieni tietojen mukaan jopa yli 40 000 kävijää. Unelmien viikonloppu muuttui pian painajaiseksi, kun yksityisautoilla keskelle hevonvittua matkanneet kävijät tukkivat ensin Vihdintien ja sitten Weekendin Facebook-sivun.


Perjantaina 20 km kävelyä. Matka-aikaa yhteensä reilu 5 tuntia Helsingin keskustasta. Jaksettiin olla festarialueella tunnin. 80 € kahden päivän lipusta. En menisi tänään lauantaina sinne vaikka maksettaisiin! DISLIKE.

Tuntui että majoituksen järjestäjät eivät olleet koskaan festareilla käyneet.

Nimimerkillä 140€ taxi, 2tunnin menomatka, 3tunnin lähtömatka, 10km kävelyä korvessa, VIP lippu 145€. Iha oikeesti.

En edes ollut koko vitun Weekend Festivaleilla, mutta feissarini etusivulta luin hyvin useasta eri tietolähteestä, että esiintyjät oli huippuja mutta JÄRJESTELYT KUSI JA HUOLELLA!!!!

Palautemyrsky on ollut kova, ja sitä ovat osaltaan suitsineet iltapäivälehdet raflaavilla otsikoillaan. ”Tapahtumajärjestäjä syyttää kävijöitä” on sanavalinta, joka sai monet festarikävijät kiehumaan, vaikka järjestäjät ovat ihan oikeassa. On järjetöntä lähteä omalla autolla liikkeelle, kun paikalle johtaa tasan yksi tie, ja perjantaille yksin odotetaan 25 tuhatta kävijää.

Toisaalta julkisilla liikkuminen on vaikeaa, kun paikalle tulee Martinlaaksosta lähtevien festaribussien lisäksi käytännössä yksi linjuri, joka liikennöi 30 minuutin tai tunnin välein. Vaihtoehdoiksi eivät riitä pyöräily tai kävely.

Mutta mitä jäi käteen? Ei nyt sitten ihan hirveästi. Sori.

Perjantai 17.8.

Kello 16.45. Olen ottamassa Elielinaukiolta bussia festarialueelle. Jono kiemurtelee aseman keskellä seisovaa Vltava-baaria ympäri. Ensimmäinen ahdistuksen aalto. Eliel Saarisen (vai Bruno Granholmin?) suunnittelema vanha cityterminaali on nykyisessä käytössään viihtyisä, mutta nyt ei ole aikaa ihailla! Täytyy päästä Luukkiin!

Kello 17.05. Seison Kampin bussiterminaalissa. Jono kiemurtelee, mutta olen toiveikas.

Kello 17.08. Huhut alkavat levitä. Vihdintiellä kolari. Matka alueelle kestää toista tuntia. Rumban kuvaajalta on tullut tekstiviesti, että lähti matkaan klo 14, eikä ole vieläkään perillä. Jono liikkuu.

Kello 17.35. Bussi lähtee liikkeelle, ja olen kyydissä! Tämähän meni helposti! Tytöt istuvat jaloissani ja juovat terästettyä energiajuomaa. Minulla on Urheilulehden Valioliiga-erikoisnumero kädessäni. Tästä tulee ihan OK matka.

Kello 18.16. Skrillexin keikka alkaa. Meno on kova! Amerikkalainen dj-nuorukainen soittaa kaikki suurimmat hittinsä ja Luukin luonnonnurmi tömisee! Itse seison bussissa keskellä Mannerheimintietä, mutta se ei haittaa, sillä jonkun kanssamatkustajan kaveri on keikalla ja välittää puhelimitse musiikin ystävälleen. Tämä puolestaan jakaa sen bussikuskin mikrofonista bussin kaiuttimiin. Voi noita kahta vanhempaa täti-ihmistä, joiden rauhallinen Karkkilan-matka muuttuikin brostep-painajaiseksi.

Kello 20.00. Ei tästä tule mitään. Ensinnäkin Chelsean pitäminen mestarisuosikkina on liioittelua. Toiseksi, maaliteknologia olisi aivan turhan kallis ja eriarvoistava investointi urheilulajiin, jossa sattuma sanelee sääntöjä miljoonalla muullakin osa-alueella. Kolmanneksi, tämä bussi ei liiku mihinkään. Vieressäni on nuori tyttö, jonka rakko on halkeamaisillaan. Kaiuttimista soi nyt Jukka Pojan Siideripissis – kuinka osuvaa.

Kello 20.20. Hyppään bussista ulos. Haluan kaljaa. Menen viereiselle Nesteelle, tilaan huurteisen, imaisen sen ja ostan vielä muutaman matkalle. Lähden kävelemään. Matkaa festarialueelle 10,9 kilometriä.

Kello 20.40. Kävelen hylkäämäni bussin ohi. Katson ikkunasta sisään: muutama sinnikäs siellä yhä istuu. Kuskia on turha odottaa kotiin illalliselle.

Kello 21.00. Istun linjurissa matkalla takaisin keskustaan. David Guettan pitäisi aloittaa näillä minuuteilla. Ei toivoa ehtiä siihen. Kiitos Weekend Festival! Vieläkö ehtisi Adamsiin katsomaan Kim Ann Foxmania?

Lauantai 18.8.

Kello 13.35. Tänään olen aikaisin liikkeellä. Jukka Poika aloittaa kello 15.00. Aurinko paistaa ja kassissani on enemmän kaljaa kuin eilen, sekä Veikkaajan Valioliiga-spesiaali. Tiedän, että matkasta tulee pitkä.

Kello 14.20. Bussi liikkuu! Istun sen kyydissä! Ikkunapaikalla!

Kello 16.00. Jukka Poika laulaa jotain isoa hittiä. Kädessäni on ylihintainen Tuborg. Sen litrahinta on 16,5€. Vertailun vuoksi Flow’ssa se oli 14€, Kuudennessa aistissa 15€. Tölkki- tai pullopanttia ei tunneta. Takanani joku sanoo syyksi sen, että kolikot ovat kassoilta eilen loppuneet.

Tästä eteenpäin kellonajat ovat pelkkiä arvauksia. Koska aikataulut eivät pidä ja esiintyjiä on siirrelty lavalta ja aikaslotista toiseen, on paras seurata illan kulkua auringosta ja alueen kahden(?) vesipisteen jonojen kehittymisestä.

Kello 16.45. Päälavalla soittaa Carpark North, joka on varmasti huonoimpia tuntemiani yhtyeitä. Yleisöstä valtaosa istuu, kun tanskalainen festarisuosikki nylkyttää instrumenttejaan.

Kello 17.55. Weekend Stagella soittaa Breather Carolina, joka on varmasti huonoimpia tuntemiani yhtyeitä. Musiikki on corea jollain absurdilla etuliitteellä. Paskaa rockia keskittymishäiriöisille emolapsille.

Kello 18.45. Haloo Helsinki! soittaa. Lisää kaljaa.

Kello 19.50. Sunrise Avenue on paska ja Samu Haberin housut eivät pysy jalassa. Se leikkii, että mikrofoni on penis ja suihkuttaa sillä imaginääristä siemennestettä yleisöön. Popgasm! Fairytale Gone Bad! Kansa tyrmistyi, lapsiperheitä yleisössä, shokkivau! Katso kuvat! (En ottanut kuvia!)

(Toim. huom. bändi oli siis Poets of the Fall.)

Kello 20.45. Alue on saastainen. Ihmiset eivät osaa heittää tyhjiä tölkkejään tai ruoantähteitään roskiin tai pullonkeräykseen, vaikka niitä löytyy alueelta ihan riittävästi. Bajamajatkin ovat ilmeisesti liian kaukana.

Kello 22.00. Hurts on synapopin Volbeat. ”This is our fifht time in Sweden!

Kello 22.10. Edessäni horjuva tyttölapsi on parin minuutin ajan hipelöinyt olallani roikkuvaa kassia. En tiedä miksi hän sitä kuvittelee, mutta tunnen oloni tuhmaksi. Tämä on festivaalin oudoimpia hetkiä.

Kello 23.00. Sebastian Ingrosso, vastikään hajonneen Swedish House Mafian kolmannes, tamppaa valtavaa juhlakansaa Weekend Stagella. Glowstickien, rantalelujen ja nuorten käsiraajojen meri on vakuuttavan näköinen viereisestä mäestä, mutta musiikki nojaa liikaa nopeisiin sykäyksiin tunnelman kustannuksella. Viihdyn ja arvostan, mutta en diggaa.

Kello 23.30-00.30. Pellon halki bussipysäkille. Ingrosson vihreät laser-valot ja maailmanpyörän värit näyttävät hienoilta öistä järvimaisemaa vasten. Jonottamista. Yllättävän kivutonta. Bussi tulee, ja siihen mahtuu. Kohta olen kotona. Laitan Jean Michel Jarren soimaan ja nukahdan.

Sunnuntai 19.8.

Mitä jäi käteen? Luukki on festarialueena lupaava, mutta järjestelyt kusivat. Perjantain liikennekaaoksesta voi syyttää niin järjestäjiä kuin festarikävijöitäkin, mutta alueen sisällä puutteet pistivät silmään. Tässä vielä muutama kehitysehdotus ensi vuoden Weekendiä varten – joka siis näillä näkymin on tulossa.

1. Enemmän työntekijöitä – Tapahtuman FB-seinällä on valiteltu, ettei resursseja ollut hoitaa narikkaa, lipunmyyntiä, anniskelua ja siivousta. Tähän auttaa se, että palkataan (tai otetaan vapaaehtoisena) enemmän väkeä töihin. Jos ei onnistu, ei ehkä kannata luottaa sokeasti, että homma silti toimisi.

2. Tölkkipantti – Fiksu, moderni ja ekologinen tapa pitää alueen siistimpänä ja vapauttaa siivoojia siivoamaan pahviastioita ja muuta roskaa, panttitölkkien keräilyn sijaan. Tuottaa myös hyvän olon tunteen, kun ensimmäisen oluen jälkeen seuraavat ovat aina sen euron edullisempia.

3. Viestintä ja tiedotus – Suuri ongelma olivat soittoaikataulut. Mistään en löytänyt käsiohjelmia, koko alueelta bongasin vain yhden suuren taulun, jolla ne näkyivät. Harmi, että senkin tiedot olivat vanhentuneet. Lisäksi työntekijät olivat täysin pihalla siitä, mitä alueella tapahtuu ja mistä mitäkin löytyy. Kyltit olivat pieniä ja huomaamattomia. Perjantain ruuhkasta ei myöskään varoitettu selvästikään riittämiin.

4. Tasapainotus – Festarin ohjelma oli järkyttävän etukenoinen. Perjantaina nähtiin vuoden suurimmat tanssivieraat Skrillex ja David Guetta, ja päälle vielä räppikansaa kiehtova Odd Future Wolf Gang Kill Them All sekä suomiräpin suurin ego, Cheek. Lauantain rääppiäisissä kiinnostivat lähinnä kaikki kalajoen juhannukset kiertävä Hurts sekä persoonaton Sebastian Ingrosso.

5. Turvajärjestelyt – Kun kädessä oli staff-ranneke, ei laukkuani tarkistettu portilla lainkaan. Tämä on vakava puute festivaalilla, jonka yleisöstä iso osa on alaikäisiä.

Katsotaan, mihin ensi kesänä ylletään – jos lopulta mihinkään. Monen asian täytyy korjaantua, jotta isot yleisöt uskaltavat lähteä liikkeelle.

Lisää luettavaa