Sympaattisen yhtyeen sekoilu alkaa kääntyä itseään vastaan.

Teksti ja kuvat: Tommi Saarikoski

”Söpöä säätämistä”, kuului erään yleisön jäsenen suusta, kun Pint-nelikko viritteli soittimia ja vaihteli paikkoja kappaleiden välissä. Ja sitähän se nimenomaan oli. Harmi vaan, että musiikki jäi tällä kertaa sivuosaan.

Onhan tämä ollut tosin odotettavissa. Mainion kakkosalbumin Hong Kong, Babyn jälkeen Pintandwefallin ote on tuntunut lipsuvan. Lataus-EP Roy Peter Mike and Ken, Baby oli hutaistun kuuloinen, ja vaikka uusin albumi Time is Right for Romans, Baby paransi hieman kurssia, tuntui hupsuttelu vievän liian usein voiton musiikillisesta laadusta.

Pintandwefallin ihastuttavuus on perustunut aina siihen, että näennäisestä soittotaidottomuudesta ja puuhastelusta huolimatta yhtyeen paketti on pysynyt kasassa, juuri ja juuri. Ja mikä tärkeintä, kappaleet ovat tarttuvia ja rikkovat parhaimmillaan peruspopin konventioita.

Harvaan kansoitetun Kokomon akustisella keikalla yhtyeen eväät olivat kuitenkin sen verran pahasti levällään, että koko puuha uhkasi muuttua yksinomaan ärsyttäväksi. Pintandwefall kohelsi samaan malliin kuin ennenkin, mutta garagerock-energisyyden puuttuessa biisien heikkoudet nousivat julmasti esiin.

Nelikon soitinarsenaaliin kuului tällä kertaa parin halvan synan lisäksi kitaraa, mandoliinia, viulua, ukulelea ja erinäisiä perkussioita. Syntetisaattorien demokompeilla taustoitettuja kappaleita kuunnellessa tuntui siltä kuin olisi seurannut bänditreenien hassutteluosiota. Tiedättehän, sitä osuutta kun normaalisetin biisit on vedetty läpi, mutta on vielä aikaa kokeilla kaikkea. Erityisesti Somewhere I’d Be Worshipped -kappaleen Intia-henkinen versiointi tuntui hyvän biisin haaskaukselta.

Välillä soitinten räplääminen ja yleinen sähellys tuntui niin itsetarkoitukselliselta, että homma alkoi vaikuttaa piilokamerahuijaukselta. Ymmärrän kunnianhimon ja jalon ajatuksen itsensä haastamisesta, mutta alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että yhtye on tulossa sokeaksi omille ideoilleen.

Tarjosi ilta kuitenkin jotain hyvääkin. Nyt nimittäin viimeistään tajusi, miten mielettömiä solisteja Pintandwefallin jäsenistä löytyy. Erityisesti Cute Pintin voimakas ääni pureutuu luihin ja ytimiin, mutta myös muiden ulosannissa on harvinaislaatuista erikoisuutta ja karismaa. Illan harvoihin kohokohtiin kuuluikin Candy-kappaleen hunajainen doo-wop-kertosäe.

Yhtye aikoo saattaa akustisia versioita albumille asti vielä tämän vuoden puolella. Tämän keikan perusteella levytys uhkaa jäädä pelkäksi kuriositeetiksi Pintandwefallin diskografiassa.