Lauluja Jumalalle, osa 1 – Mikko Joensuun kirkkokonsertti ylitti kaikki odotukset

Tomi Palsa

Mikko Joensuu
Amen 1 -levynjulkaisukonsertti Johanneksenkirkossa
13.5.2016

Teksti: Jean Ramsay, kuvat: Tomi Palsa

”Vihdoin”, huomaan ajattelevani. Istun kirkonpenkissä ja lasken mielessäni vuosia. Kahdeksan? Seitsemän? Täytyy olla seitsemän laihaa vuotta, kun kerran näin raamatullisen syvällä ollaan pelissä.

Seitsemän vuotta siitä, kun Joensuu 1685 julkaisi ainoan levynsä ja oli hetken kuuma nimi kaikkien huulilla. Yhtye oli raikas tuulahdus Suomen indiekentällä. Sen soundilliset vertailukohdat olivat syvällä brittiläisen shoegazen myrskynsilmässä, unohtamatta krautrock-mausteita, sekä tietenkin The Jesus and Mary Chainin ja Spacemen 3:n varjoja. Laulaja Mikko Joensuu oli enkeliääninen kerubi, perisynnin raastama sielu äänimassojen kiirastulessa, nuori mies jota vanhat haamut riivaavat.

mikkojoensuu_palsa_IMG_8267

Sittemmin Joensuu on soittanut puolisonsa Mannan bändissä. Omaa musiikkia mieheltä on saanut odottaa, ja viime vuonna jotain vihdoin pulpahti pintaan.

Amen 1 on kuitenkin ensimmäinen albumimittainen julkaisu, ja sen julkaisukonsertti piirtää projektin ääret ja näyttää syvyyden.

Ykkönen todellakin on merkittävä, sillä Joensuun spiikeissä avaama projekti tuntuu olevan eräänlainen musiikillinen vastine Peter Jacksonin Taru sormusten herralle -megaprojektille: kolmea osaa on valmisteltu rinta rinnan, ja ne julkaistaan melko tiiviiseen tahtiin, parin vuoden sisällä.

mikkojoensuu_palsa_IMG_8286

Levyllä Amen 1 on eheä ja kuulaan kaunis, hetki munkinkammiossa, lempeiden rukousten sarja. Konsertissa kokonaisuudessa esitettynä levy paljastuu hieman tasapaksuksi, ainakin näin jylhissä raameissa. Kotona kuunnellessa tulkinta paljastuu oikeaksi: Amen 1 olisi kenties tarvinnut ympärilleen pienen ja koruttoman merimieskirkon jollain luodolla, eikä niinkään valtavaa goottilaista katedraalia.

Oikeastaan se mikä seuraa selittää Joensuun ajattelua. Tulevien Amen 2- ja 3-levyjen materiaali haastaa massiiviset puitteet: kasvaa niiden mittaisiksi, saa valtavan kirkon soimaan ja hengittämään kuin elävä organismi. Kolmentoista muusikon orkesteri pääsee oikeuksiinsa, ja loppua kohden Joensuu vapauttaa kitaransa sisällä asuvan lumimyrkyn, joka maalaa kirkon lämpöiset värit kylmällä siveltimellään.

mikkojoensuu_palsa_IMG_8400

Väliin mahtuu pysäyttävän kauniita etappeja. Closer My God palauttaa mieleen Ilmestyskirjasta teemansa ottavan virren Nearer My God to Thee (virsikirjassa 396, tunnetaan myös nimellä Bethany), jonka sanotaan olleen viimeinen kappale, jonka Titanicin orkesteri soitti laivan upotessa.

Laulaessaan Jumalan tulevasta kultaisesta valtakunnasta Joensuu manaa ylimaallisen valoshown: laskeva aurinko puhkaisee alttarin oikean puolen ikkunoista, maalaten kaiken kultaiseksi. Tuntuu uskomattomalta jos tämä on sattumaa, mutta siltä se sillä hetkellä tuntuu. Tarkoin koreografioitu esitys on hyvin suunniteltu, mutta jonkun verran siunaustakin pitää olla mukana.

mikkojoensuu_palsa_IMG_8410

Yhtenä ensimmäisistä ylimääräisistä Joensuu esittelee julkaisemattoman kappaleen Sunshine, johon pyytää yleisön liittymään mukaan. Lyhyt viisirivinen sanoitus on jaettu kirkon penkeille. Yleisö liittyy mukaan yllättävänkin rohkeasti, ja pian kirkon täyttää Spiritualizedin Ladies and Gentlemen We Are Floating In Spacen nimiraidan tyyppinen näennäisesti kaanoniin päin kallellaan oleva äänien vuorovesi. Joensuu soittaa yleisöään kuten kirkkoa: lempeästi ja itsevarmasti, tarkoitusperiensä pyhittäminä. Kappale nauhoitetaan, ja jää nähtäväksi pääsemmekö mukaan seuraaville Amen-levyille.

mikkojoensuu_palsa_IMG_8493

Magnum opus rakentuu tilassa aivan kun se on rakentunut ajassa: hiljalleen, voimistuen eksponentiaalisesti. Jos Amen 1 on harras esirukous, päästään loppuvaiheessa dies irae -tasoille Johanneksenkirkon valtavien urkujen vastatessa Joensuulle. Kirkon puolessavälissä istuvana vaikutelma on mykistävä: Joensuu vastaa urkujen pauhuun nostamalla äääntään, ikään kuin vastaten myrskyyn jonka Luojansa hänelle vastaukseksi lähettää. Siinä missä alun seesteisempi materiaali on kysymyksiä suureen hiljaisuuteen, on Joensuu loppua kohden kuin 13 muusikkonsa päällä istuva Job, itseään sähkökitaransa sirpaleilla raapien.

Amen 1 on oikeastaan se hiljaisuus jonka ympärille me kokoonnumme: yhdellä puolella Joensuun tulevien levyjen götterdämmerung ja toisella satapäisen yleisön kiivas kiinnostus ja jano.

mikkojoensuu_palsa_IMG_8524

Vain kolme viikkoa vanha pianovetoinen instrumentaali sitoo tämän kaiken yhteen, käyden läpi kaikki paletin värit (Jouensuu nousee kappaleen jo kantaessa itseään ylös pianolta ja kävelee kitaransa luo, josta vääntää nupit kaakkoon), kuin kaiken yhdistävä kertosäe jonka laulamme vielä kerran.

Tämä konsertti on harvinaisuus niin monella tasolla, mutta ilmeisin on tämä: kaksi tuntia puhtaasti uskonnollisia teemoja käsittelvää sarkraalimusiikkia, joka vetää täyden salin ja pitää sen kiinnostueena penkkiensä reunoilla (pari perjantain illanviettoihin livahtanutta pakanaa poikkeuksena).

mikkojoensuu_palsa_IMG_8608

Harva tähän pystyy Suomessa 2016. Pitkän linjan fani huokaa helpotuksesta: uskalsin uskoa, että Mikko Joensuusta olisi tähän, mutta kyllä tämä silti ylitti kaikki odotukset.

Tulevia levyjä huomaa odottavansa miltei kädet ristissä.