Susanne Salmi kävi katsomassa Prince of Assyriaa pitkänäperjantaina Helsingin Tavastialla. Indiefolk-artistin esitys jätti kriitikkoon hieman kaksijakoisen vaikutelman.
Teksti ja kuvat: Susanne Salmi
Prince of Assyria
Tavastia, Helsinki
18.4.2014
Tavastia-klubi pitkänäperjantaina: rauhallista ja väljää. Karkeasti arvioituna 90 prosenttia paikallaolijoista on pakkautunut baarijonoon, loput norkoilevat apaattisen oloisina salin puolella.
Ruotsalais-irakilainen Prince of Assyria antaa odottaa itseään. Ei ihme, sillä tämä tuskin on artistille se tutuin esiintymisaika – kello on viisi iltapäivällä. Ulkona aurinko hyväilee vapaapäiväänsä viettävää pääsiäiskansaa.
Kun artisti seurueineen lopulta saapuu lavalle, herää katsojan mielessä tiettyjä kysymyksiä. Tämä sama kaveriko myi viime kerralla Tavastian täyteen? Ninos Dankhan ja hänen viisihenkisen yhtyeensä olemus on kuin lukioikäisten bändikisasta lainattu. Huppariin sonnustautunut Dankha asettelee settilistan lattialle tärisevin käsin. Tukkansa takana piileskelevä viulisti tarvitsee tuekseen kasan nuotteja, eikä taustalaulajatar tunnu tietävän, mihin oikein pistäisi kätensä.
Baaritiskiltä palannut yleisö innostuu kiljumaan. Yhtyeen jäsenevät vilkuilevat ujosti hiljalleen humaltuvaa väkeä.
Saatuaan kitaran syleilyynsä Dankha kuitenkin pääsee omaan elementtiinsä. Avausbiisi Tliqa iskee varoittamatta sisimpään. Dankhan ääni värähtelee siihen malliin, ettei ole epäilystäkään, onko mies kenties joskus särkenyt sydämensä.
Hänen katseensa on pelottavan intensiivinen. Hätkähdän sen osuessa kohdalleni: on kuin juuri minä olisin tilivelvollinen kaikesta siitä pahasta, mistä Dankha kappaleensa ammentaa.
Kipuilu puree muusikkoa niin hyvin, että sen soisi yltyvän vielä rajummaksi. Parhaimmillaan Prince of Assyria on kuin Ruotsin Nick Cave, matalaääninen ja synkeä; sanoituksissakin vilahtelevat konekiväärit ja maailmanloput.
Valitettavasti melankolian intensiteetti rakoilee. Konsertti on haikeudessaan loistava – mutta vain silloin, kun kaikki elementit melodian harmonisuudesta taustalaulun kirkkauteen kohtaavat. Lupaavan alun jälkeen touhu uhkaa mennä tasapaksuksi harmitteluksi, josta ei erotu kunnollisia kohokohtia.
Yhdentekevyyden vaikutelmaa korostavat ulkomusiikilliset seikat. Soittaessaan bändi on vauhdissa, mutta kappaleiden väliset hetket vaikuttavat olevan heille yhtä tuskaa. Erityisesti taustalaulaja Christa Murleyn vaivaantuneisuus on silmiinpistävää: nuori nainen laulaa kuin enkeli, mutta esiintyy täysin itseensä käpertyneenä. Humaltuneen yleisön vislailu saa hänet punastelemaan hämmentyneenä.
Bändin eksynyt habitus kulminoituu kappaleeseen We As People, jonka Dankha esittää soolona. Pelkästä kitarasta ja laulusta koostuva versio toimii hienosti, mutta taustayhtyeen olemus aiheuttaa kummastusta: koko poppoo tuijottaa yleisöä katse lasittuneena. Hetken päästä myös lukiobändivibat tekevät paluun, kun Dankha pyytää basisti Patricilta apua kitaransa virittämisessä.
On valtavan sääli, että epävarmuus ja tasapaksuus pääsevät iskemään kyntensä soitantoon. Avausbiisin lisäksi myös keikan loppupuoli näyttää, että Prince of Assyriassa olisi ainesta parempaankin esitykseen. Puhelauluun tukeutuva As If I Ever kuulostaa orgaanisemmalta kuin aikaisemmat kappaleet yhteensä. Tears of Joyn aikana taustalaulajatarkin uskaltaa viimein laittaa itsensä kunnolla likoon.
Kuitenkin vasta viimeisenä kuultava Another Love Song todella vapauttaa Dankhan. Yhtäkkiä mies tärisee ja huutaa, antaa kaiken tuskan purkautua ennen kuin hiljentää äänensä kuiskaukseksi. Humaltuneimmatkin eturivin tytöt tuijottavat esitystä mykistyneinä. Rumpali näkyy pyyhkäisevän silmäkulmaansa.
Tällainen Prince of Assyrian soisi olevan paljon useammin: raivokas, synkkä, jopa villi. Esitys täyttää kuulijan sanattomalla kunnioituksella, joka kuitenkin murenee pian encoren myötä. Kaksi ylimääräistä kappaletta merkitsevät paluuta tasapaksuuteen. Sellainen on myös keikan jälkimaku. Seuraavana päivänä muistan lähinnä taustalaulajan eksyneen ilmeen ja tasaisen melankolisen tunnelman. Se tuntuu vääryydeltä sekä minua että Prince of Assyriaa kohtaan.