Robbie Williamsin hämmentävä lavashow esitteli miehen kypsää ja leikkisää puolta.
Robbie Williams
Hartwall-areena, Helsinki
19.5.2014
Teksti: Anna-Maija Lippu, kuva: Jana Blomqvist
”Palataanpa siihen aikaan, kun minä hallitsin hittilistoja”, Robbie Williams sanoo itseironisesti ennen kuin esittää Supreme-kappaleen.
Myöntääkö nelikymppinen brittipopin konkari, että hän on jo nähnyt parhaat päivänsä?
Tavallaan, mutta se ei näytä häntä häiritsevän. Vaikka Robbie tuskin enää saa Supremen tai Angelsin kaltaista hittiä aikaan, se ei tarkoita, että hän olisi valmis lopettamaan. Hän porskuttaa yhä eteenpäin – viime vuonna ilmestynyt Swings Both Ways oli herran kymmenes sooloalbumi – ja nyt on tultu siihen pisteeseen, että hän tekee, mitä huvittaa.
Robbie on tehnyt lukemattomia kiertueita, joten jotta homma pysyisi hauskana ja kiintoisana, uusin lavashow on tungettu täyteen kaikenlaista hauskaa härdelliä: on viidakkoteemaa apinanaamareineen, feikattua naimisiin menoa yleisöstä poimitun fanin kanssa, lapsikuoron vierailua, vaijereiden varassa roikkumista läskipuvussa ja konfettia – kahteen otteeseen, jopa.
Samalla yleisö on saanut todistaa Robbien paluuta letkeämmän swing-musiikin juurille vauhdikkaista pop-ralleista. Mies on siis musiikillisesti ottanut askeleen aikuisempaan suuntaan, mutta samaa ei voi sanoa hänen esiintymisestään.
Tämä on vieläkin osa hänen charmiaan: härskit vitsit ja se veikeän pikkupojan pilke silmäkulmassa, jonka näki jo Take That -aikoina ja jonka voi nähdä yhä.
Loppuunmyydyn Hartwall-areenan yleisön keski-ikä on, noh, keski-ikä: nelikymppisiä pariskuntia tai naisporukoita, muutamia äiti ja tytär -kokoonpanoja. Jo junassa matkalla Pasilaan vieressäni kaksi naista hoilaa terassialoitteludrinkkien rohkaisemana ”Let meeee entertain youuu” ja käkättää keskenään.
Miltäköhän Robbien suuntaan ja toiseen säntäilevä show heistä vaikuttaa? Ovatko klassikkohitit jo heidänkin mielestään niin kulutettuja, että niiden puuttuminen ei haittaa? Yhä koskettava Angels sentään esitetään täyspituisena ja Supreme toimivana jazz-versiona, mutta muuten settilista onkin Robbien omaa tai muiden lauluista coveroitua swing-tuotantoa.
Toisaalta tämä saattaa kertoa miehen itsevarmuudesta: ei tarvitse nojata vanhojen hittien varaan, vaan annetaan uuden materiaalin pärjätä omillaan. Siihen yhdistetyt, teemoiltaan täysin toisistaan eroavat show-elementit lyövät kuitenkin usein yli.
Joitain lähivuosien kappaleita jää silti kaipaamaan: On ymmärrettävää, jos Robbie on lopen kyllästynyt vaikka Feel-hittiin, mutta esimerkiksi Morning Sun ja Different ovat edellisten, muuten kehnosti menestyneiden albumien kohokohtia. Ehkä näiden kuulemista varten olisi pitänyt nähdä aiempia keikkoja.
Hetki, jolloin yleisö näkee mieslaulajan aikuistuneen ja herkistyneen puolen, on hänen kertoessaan puolitoistavuotiaasta Theodora-tyttärestään, jota hän ikävöi kiertueella. Hänelle omistetun Go Gentle -balladin aikana Robbie pyyhkäisee silmästään kyyneleen, ennen kuin se ehtii edes valua pitkin poskea.
Laulusuoritusta liikuttuneisuus ei kuitenkaan haittaa yhtään, ja kappale kuvaa nyky-Robbieta parhaimmillaan ja aidoimmillaan: perheenisä, joka on saanut uuden roolin elämässä ja tehnyt siitä kauniin laulun.
Swing-teema tuskin tulee toimimaan enää uusintakierroksella, joten jos hän vain kykenee ammentamaan tämänhetkisestä elämästään yhtä osuvia kappaleita, niin Robbien mukana kasvanut yleisö pysyy varmasti perässä.
