Livearvio: Tuomo todisti Tampereen Klubilla olevansa kypsä suuriin tekoihin

Tuomon uuden levyn Rumban levyarvioissa erinomaiseksi havainnut Kimmo K. Koskinen kävi Tampereen Klubilla katsomassa, onko artistin livekuntokin yhtä hyvin kohdillaan.

Teksti ja kuvat: Kimmo K. Koskinen

Tuomo
Klubi, Tampere
27.2.2014

Mahtavan The New Mystique -levyn omin nokkineen loihtinut Tuomo Prättälä oli viihdyttämässä tamperelaisten torstai-iltaa sielukkaalla rytmimusiikillaan. Maestroa ja rumpukoneen sijaan nelimiehistä yhtyettä oli antautuneesti kuuntelemassa varsin kohtuullisen kokoinen ja hirmuisen heterogeeninen yleisö.

Tuomon kokeellisuutta ja perinteitä hienosti naittava moderni soul kiehtoo ansaitusti monenlaista kansaa hevikörmyistä poppareihin ja harmaahapsisiin jazz-fiilistelijöihin. Kaikenikäisistä naisista puhumattakaan.

Jämäkästi uuden levynsä nimikappaleella aloittanut Tuomo painotti settiä elektronisempaan uutuuslevyyn. Useiden kappaleiden orgaanisen soinnin kautta kappaleet saivat uudenlaista sielua.

Meno oli miltei koko ajan ainakin eloperäistä, mutta perinteistä soul-sointia kuultiin yllättävän vähän. Synteettinen soundi oli suuressa osassa: lavalla oli arviolta toistakymmentä erilaista kosketinsoitinta, läppäriä tai muuta sähkövätvätintä.

tuomo1_h1500

Koneet ja musikantit kietoutuivat toisiinsa hienolla tavalla – lavan synameressä ihan fyysisestikin. Sampleja hoidelleen Felix Zengerin beatboxaama List of Things näyttäytyi hienona esimerkkinä siitä, miten ihmiset toisintavat eloisasti koneiden soundia. Myös Empty Wordsin lopun rytmi-ilottelu toimi elävän biitin ja samplekolkkeen yhdistelmänä oikein tehokkaasti.

Elektro-laboratorio-tunnelmissa vietettiin tovi jos toinenkin, mikä toi keikkaan mielenkiintoista särmää ja kutkuttavaa hämmennystä. Pelkkien koneiden parissa häärätessään viisikko kuitenkin tuntui myös hapuilevan. Pari kertaa ote oli kuin kenraaliharjoituksissa: hyvin hallussa, mutta vielä vailla vaikuttavaa rutiinia, jotta esityksen olisi saanut kauttaaltaan sulavaksi.

Hetkittäin kokoonpanosta saattoi huomata, että bändi on vielä tuore, vaikkakin eittämättömän osaava ja monipuolinen. Tuomo ohjeisti yhtyettään nyökkäyksin ja käsimerkein liki kapellimestarin elkein. Monisyinen ulosanti toimi pääosin mainiosti.

Rock-keikoista poiketen Tuomon sointi oli kauttaaltaan sävykästä. Yhtyeen esimerkillinen dynamiikka toimi hienosti, suolsi se ääntä sitten runsaasti tai hillitysti. Nyanssit kuuluivat selkeästi, ja esimerkiksi Zengerin poskiperkussiot ja suhistelut toivat muutenkin rikkaaseen äänimaailmaan kappaleita hekumallisesti kuorruttavia yksityiskohtia.

tuomo3_h1500

New Mystique -uutuuslevy kuultiin kokonaisuudessaan, mutta hyvänmittainen setti kattoi Tuomon repertuaarin laaja-alaisesti. Kappaleita oli kautta linjan sovitettu rohkeastikin uusiksi livemuotoa ajatellen. Tästäkin irtosi hämmennystä ja riemua: debyytin ilomielistä hittiraitaa Don’t Take It too Hardia ei ollut tunnistaa sävellajin vaihdoksen ja hitaamman tempon ansiosta. Uuden levyn I Don’t Dig You puolestaan jytäsi vastustamattomasti myös orgaanisessa muodossaan. Muhevan bändikäsittelyn sai myös Tuomon kirjoittama Zengerin soolobiisi Warzone.

Keikan alkupuolelle sijoittuneet pienet konetakkuilut jäivät unholaan, kun yhtye pääsi vapautuneelle vaihteelle. Tällöin se groovasi niin usvaisissa sfääreissä, että mieleen tuli jopa Geroge Clintonin avaruusfunkkaava Parliament. Syntetisaattorien pulputukset, ulinat, suhinat ja pörinät sekä uljaasti lompsunut peukkubasso pakottivat lantion liikkeelle ja poskipäät kohti kattoa. Kun bändi saa vastaavan imun päälle myös elektropainotteisemmissa kappaleissa, siitä kuoriutunee suorastaan ensiluokkainen lavabändi.

Prättälä itse hoiti tonttinsa itsevarmasti ja todella sielukkaasta ilmehdinnästä päätellen syvällä antaumuksella. Miehen lavapreesensistä jäi silti hiukan etäinen tunne. Tulkinnat niin kitaran, koskettimien, rumpukoneen tai mikin takana eivät sen sijaan jättäneet minkäänlaista moitteen sijaa. Levyilleen upeasti taltioidut laulusuoritukset eivät live-esityksen perusteella ole vaatineet montaakaan ottoa, niin upeasti herra laulunsa nytkin esitti.

Maestro myös jäi levynmyyntikojulle jutustelemaan uusille faneilleen. Myynnin perusteella keikka vakuutti ilmeisen positiivisesti moneen kävijään: eräskin herrasmies asteli pöydän ääreen ja sanoi: ”Mä otan noi kaikki”.

Koko diskografian kautta myös Tuomon livetarjonta hahmottui selkeänä. Se on hienosti sävellettyä ja monipuolista rytmimusiikkia, joka nojaa vahvasti 1960–70-lukujen soul-perinteeseen, mutta samalla se onnistuu kiehtomaan seuraavien vuosikymmenten kokeellisemman otteen haastavuudella. Tässä muodossaan Tuomo onkin ainutlaatuinen artisti – ja jo tämänkin keikan valossa suurten tekojen äärellä.

tuomo4_h1500

tuomo2_h1500