Mahdoton yhtälö H2Ö x 4

H2Ö – 22.–23.7.2016 Ruissalo, Turku

Tuomas Mettänen

Otsikko särähtää varmasti jokaisen matemaatikon silmään, mutta turkulaisfestivaali H2Ö:n lailla myönnän itselleni taiteellisen vapauden.

H2Ö järjestettiin viime viikonloppuna kolmatta ja viimeistä kertaa. Tieto viimeisestä festivaalista annettiin vain muutamaa päivää ennen tapahtumaa. Ruissalon telakka ei tiedotteen mukaan sovellu tapahtuman kehittämiseen tämän pidemmälle.

Ohjelmavastaava Mikko Levón puolestaan kirjoitti julkisessa Facebook-päivityksessään, että ”keskeneräinen teos nimeltään H2Ö tuli nyt valmiiksi niin täydellisenä kuin oli mahdollista. Joka on melko täydellinen.”

H2Ö:tä ehdittiin tituleerata muun muassa Suomen kauneimmaksi festivaaliksi ja Flow’n pikkuveljeksi. Ensin mainittu oli helppo allekirjoittaa jokaisena H2Ö-kesäiltana auringon luovuttaessa vuoron ihmisen tekemälle valaistukselle, visuaaleille ja installaatioille – upeaa telakka-aluetta unohtamatta.

Flow’n pikkuveljeksi kutsuminen tuntuu luontevalta ja kuvaavalta, mutta laiskalta ilman lisäperusteluita. Molemmat ovat varmasti syntyneet halusta tuottaa tapahtuma, jollaista Suomen festivaalikesässä ei ole nähty. Molempia on varmasti järjestetty aluksi ensisijaisesti järjestäjilleen itselleen. Flow käänsi katseensa nopeasti ulospäin, asia jonka Levónin jo kertaalleen viitatusta Facebook-kirjoituksesta on helppo päätellä H2Ö:n jättäneen tekemättä.

”Mercury Revin viimeisin albumi The Light in You (2015) oli viime talven soundtrackini. Opin sen nuotti nuotilta istuessani Istanbulissa auton ratissa mitä kaameimmissa ruuhkissa. Tai kuten Istanbulissa sanotaan: liikenteessä”, Levón kirjoittaa.

Mikäpä siinä. Mercury Rev on kelpo bändi, joka sopii niin H2Ö:n kuin Flow’n lavalle. Tunnelmallinen paisuttelu, melankoliset melodiat ja kevytpsykedelia hyväntuulisten veteraanien esittäminä istuivat Ruissalon pimenevään iltaan täydellisesti, mutta artistibuukkauksen perustelu saa naurahtamaan.

Oli Levónin Facebook-kirjoitus kuinka humoristisesti tahansa kirjoitettu, absurdeissa tilanteissa tavatut artistit ja niiden johdosta syntyneet esiintyjäkiinnitykset eivät anna kuvaa bisnesmiehestä eivätkä edes ammattimaisesta promoottorista, vaan intohimoisesta heittäytyjästä. Tämä on luultavasti myös se, mikä erottaa H2Ö:n ”isoveljestään” ja koitui myös festivaalin kohtaloksi.

Sadan artistin buukkaaminen kesä toisensa jälkeen alueelle, joka on vielä joitain viikkoja ennen festivaalia täynnä kysymysmerkkejä, alkaa varmuudella käydä työstä. Ja sitähän H2Ö ei kenellekään ollut. En usko Levónin ja kumppaniensa intohimon vähenneen, mutta taisteluväsymystä lienee ilmassa.

Olen valmis jättämään hyvästit H2Ö:lle istuttuani keinussa katselemassa Death Hawksin täyttä psykedelia-ajoa. Hyvillä mielin, sillä H2Ö todella oli Suomen kaunein festivaali ja taideteos, joka tuli valmiiksi niin täydellisenä kuin oli mahdollista. Ja se on melko täydellinen.