Metallidinosaurusten manttelinperijä? Avenged Sevenfold Hyvinkään Rockfestissä

Avenged Sevenfold – 9.6.2018 Rockfest, Hyvinkää

11.06.2018

Kuulopuheista päätellen yli odotusten onnistuneen, ensimmäistä kertaa Hyvinkäällä järjestetyn Rockfestin pääesiintyjien roolitus oli mielenkiintoinen. Keskiviikkona ja torstaina heavy metalin dinosaurusten Ozzy Osbournen ja Judas Priestin (raporttia ja kuvia tästä klikkaamalla) parissa teemana leijui paitsi sukupolvia yhdistävä musiikkityyli mutta myös vääjäämättömät jäähyväiset.

Asiassa edettiin kronologisesti, sillä 90-luvulta asti shokeeranneen perjantaitäky Marilyn Mansonin (kuvagalleria keikalta tästä klikkaamalla) kautta lauantai-illan päättäisi uuden metallisukupolven menestystarina, edellisiltana legendaarisen Downloadin päälavalla keikaroinut yhdysvaltalainen Avenged Sevenfold.

Yhtye on jo kohta 20 vuotta vanha, mutta suomalaisten sydämet se on sulattanut pala palalta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ensin Olympiastadionilla Iron Maidenin lämmittelijänä, ja tämän jälkeen kahdella sisähallikeikalla ennen viime lauantaita.

Avenged Sevenfold on malliesimerkki siitä, kuinka paljon itse asiassa on merkitystä soiko kappaleesi valtakunnallisessa radiossa vai ei. Avenged Sevenfold on soinut, eikä Hail to the Kingin tai Nightmaren aikana yleisöä liiemmin tarvinnut kosiskella. Musiikki puhui puolestaan.

Tapahtuman vetonaulojen rinnastaminen on merkityksellistä eritoten nyt. Ozzyn esiintyessä jäähyväiskiertueellaan jälleen ja Judas Priestin noustessa lavalle ilman kumpaakaan klassisen kokoonpanon kitaristiaan, joutuu miettimään, että kuka kantaa kruunua ja asuttaa valtaistuinta kun Kuninkaat yksi toisensa jälkeen kaatuvat.

Rockfestin neljän päivän ohjelmassa toki riitti muitakin potentiaalisia manttelinperijöitä Bullet for My Valentinesta Stone Souriin. Vaikka mainitut suvereeneihin suorituksiin yltävätkin, puuttuu niiltä suuren maailman meininki. Sen suhteen Avenged Sevenfold näyttää paaluttaneen itselleen statuksen, jota eivät horjuta edes epätasaiset studioalbumit tai torsoksi jäävät levynjulkaisutempaukset.

Se vertautuu alan pioneereihin myös imagollisesti, jonka osalta lavalla tepastelee (alkuperäismiehistön rinnalle kolme vuotta sitten liittynyttä rumpali Brooks Wackermania lukuun ottamatta) neljä sarjakuvahahmoa. Jokaisen soittajan ulkoinen habitus on sekä romuluinen, hieman tärähtänyt sekä trendeistä piittaamattomuutta korostava.

Viimeisimmän The Stage -levyn myötä paluun kappaleisiin tehnyt musiikillinen briljeeraus on oleellinen osa yhtyeen dna:ta, ja keikan startannut nimikappale ajattomassa teatraalisuudessaan olisi kaupallinen itsemurha monelle, mutta Avenged Sevenfoldin tapauksessa hätää ei ole. Yli saa, ja pitääkin ampua.

Bändi oli ehtinyt Englannista Hyvinkäälle vasta kuluneen päivän aamuksi, mistä johtuen unet olivat itse kullakin jääneet vähiin. Laulaja M. Shadows totesikin unettomuuden olevan murhaa, eritoten äänijänteille, ja kipuilikin laulujensa kanssa tämän tästä. Onni onnettomuudessa molempia kitaristeja on myös siunattu laulun lahjalla, ja varsinkin Zacky Vengeance tuplasi kollegansa linjoja ainakin kuin vain suinkin muisti.

Kolmetoista kappaletta on seitsemän albumin huippuhetkien läpikäymiseen aivan liian lyhyt aika. Uransa kannalta merkittävin kokonaisuus eli vuoden 2007 nimetön albumi kuitattiin Afterlifella, joten esimerkiksi tällä kiertueella soitetuista Critical Acclamista ja A Little Piece of Heavenista jäätiin nyt paitsi.

Settilista ei juuri yllätyksiä tarjonnut. Ensi kertaa seitsemään vuoteen kuultu M.I.A. ei ole City of Evilin (2005) parhaimmistoa, enkä suoraan sanoen ymmärrä huonosti kokonaisuuteen istuvien Waking the Fallenin (2003) kappaleiden mukana roikottamista huomattavasti parempien biisien kustannuksella.

Keikalla oli hetkensä ja ehdottomat huippuhetkensä. So Far Away ja sitä edeltänyt videotribuutti Jimmy Sullivanille kostutti taatusti jokaisen silmäkulman, ja merkillisien pitkän encore-tauon jälkeen kirkonkellojen siivittämä Shepherd of Fire oli konsertin monumentaaliisin hetki. Pitkin keikkaa viljellyt liekkisuihkut kohtasivat kliimaksinsa, kun ne Buried Aliven loppurymistelyn aikana halkoivat muuten pilkkopimeää lavaa.

Jana Blomqvistin kuvaama galleria – klikkaa kuvaa suuremmaksi ja navigoi nuolin:

Lisää luettavaa