Miesrakkaudesta räppäävä Le1f viekoitteli täyden Adamsin hikiseen hurmokseen

13.03.2013

Anton Vanha-Majamaa kävi katsomassa, kuinka hiphop-skenen heterohenkeä vavisuttanut newyorkilaisräppäri otti Helsingin haltuunsa.

Teksti: Anton Vanha-Majamaa

Le1f, Heems
Adams, Helsinki
9.3.2013

Kun kirjoitin syyskuun Rumbaan juttua uusista, hiphopin heteronormeja horjuttavista räppäreistä, newyorkilainen Le1f oli vastikään julkaissut musiikkivideon hittibiisiinsä Wut. Videossa solakka musta mies istuu valkoisen, Pikachu-naamioon verhotun lihaskimpun polvella ja räppää rikkain kielikuvin pojista, rakkaudesta, seksistä ja omasta ylivertaisuudestaan. Tuolloin Le1fillä oli tuhatkunta Twitter-seuraajaa, nyt määrä on 15-kertaistunut.

Le1fin juttu on alusta asti ollut sukupuoliroolien horjuttaminen. Hän räppää esimerkiksi seksistä aivan kuten kuka tahansa toinenkin amerikkalainen räppäri, kumppanina nyt vaan sattuu pääasiallisesti olemaan toinen mies. Fly Zone -mixtapen neljännessä kappaleessa hän toteaa “I am whatever you say I am / Stop worrying about how gay I am”. Le1f on räppärinä monipuolinen ja -roolinen, mutta arvottamiselle ei hänen maailmassaan ole sijaa.

Rumba-jutun kirjoittamisesta asti olen odottanut malttamattomana, että näkisin Le1fin livenä. Hienoinen ihastukseni/uteliaisuuteni palkitaan, kun Adamsin keikka julkistetaan maaliskuulle. Keikka on samalla Fly Zone -kiertueen viimeinen. Alan laskea päiviä. Keikkailtana pohjustan pihkan tunnetta lukuisilla hanatuotteilla. Olo on kuin ensitreffeillä: kännissä ei kannattaisi olla, selvin päin ei pysty.

Adamsin lavalla Le1f esiintyy lauantai-iltana täysin tietoisena siitä, kuinka upea hän on. Epätasaisen mutta parhaimmillaan loistavan Dark York -mixtapen sekä tammikuussa julkaistun, astetta sliipatumman mutta samalla ihanan queerin ja hiomattoman Fly Zonen kappaleita esittävä räppäri heiluttaa takapuoltaan, kyykistelee, viekottelee kuulijoitaan ja hymyilee ilkikurisesti. Turhia krumeluureja ei ole, kollegan toivomat pehmoeläimet jäävät haaveeksi. Ei haittaa.

Meluisat ja bassovoittoisat biitit peittävät alleen paljon siitä lyyrisestä rikkaudesta, jota Le1fin musiikki tulvii. Hän on räppärinä teknisesti lahjakas ja monipuolinen – seikka, joka menee monelta ohi, sillä valtaosasta tekstejä on mahdotonta saada selvää. Usein Le1fin ääni taantuu miksauksessa lähinnä tekstuuriksi, ääneksi toisten joukossa.

Yleisö on tästä huolimatta hyvin mukana. Väkeä riittää, vaikka vielä puoli kahdentoista aikaan (jolloin lämppärin olisi määrä aloittaa) paikka ammottaa tyhjyyttään. Le1fin vetäessä kahden korvilla täysi tanssilattia hytkyy ja tanssii, ja huomaan itsekin heittäväni puolet oluestani lattialle. Hiki valuu ohimoilla, kun hivuttaudun lähemmäs tuota ihanaa artistia. Lopulta kosketamme, ja otan osan hänen hiestään kannettavakseni. Se tuntuu kevyeltä ja tuoksuu ruusuilta. Annan Le1fin pärskiä sitä ylleni loppuillan.

Keikan intensiteetti pysyy yllä, vaikka biisit uhkaavat paikoin puuroutua yhtenäiseksi sumuksi. Yksi harvoista hittipotenteista (lue: kertosäkeen oppii biisin aikana) kappaleista on Wut, jonka kertosäkeistö on korostetun yksinkertaista puolidadaa.

Wut it is? Wut is up? Wut is wut?
Wut it do? Wut it don’t?
Wut it is? Wut is up? Wut is wut?
Wut it do? Wut it don’t?
I’m getting light in my loafers
And I stay getting life til life’s over
I’m butter like cocoa
L O L O L O L I’m loco

Simppeliin kertsiin kiteytyy paljon siitä kaksijakoisuudesta, joka Le1fin musiikkia leimaa. Se pakoilee määrittelyjä, kysyen “mitä se tekee?” ja “mitä se ei tee?” tarjoamatta mitään vastauksia. Perään pari omaa egoa buustaavaa fraasia sekä nettikieltä, ja omituinen cocktail on valmis. Kappale on omiaan vittuilemaan niille hämmästelijöille, jotka eivät pysty tai suostu ottamaan selkoa mustasta miesräppäristä, jota kiinnostavat tanssiminen, muotivaatteet ja dragiin pukeutuminen.

Le1f on silti kaukana poliittisesta räppäristä. Hän ei tule aatteet edellä vaan omana itsenään. Vaikka esimerkiksi siihen ball-kulttuuriin, joka hänen yhteydessään usein mainitaan, liittyy paljon poliittisesti virittynyttä sukupuolileikkiä ja erilaisten roolien omaksumista (crossdressing, drag queenit ja kingit, faux queenit, kauneuskilvat jne), on Le1fin näkyvin agenda alleviivata lähinnä ilmaisunvapautta ja tietenkin omaa etevyyttään räppärinä.

Näkyvämmin kannanotot kuuluvatkin Le1fiä lämpänneen toisen newyorkilaisen räppärin, Das Racist -kokoonpanosta tutun Heemsin musiikissa.

Hello New York, my name is Heems and I’m from Helsinki. Nice to be home. Can you hear me? Never mind, it’s not important.

Heems yllättää virkeällä ja sopivan itseironisella setillään, joka yhdistelee Das Racistin biisejä räppärin oman mixtapen, Wild Water Kingdomin kappaleisiin. Dj-aition edessä kapealla lavanlipareella esiintyvä intialaisamerikkalainen muusikko osoittautuu paljon monipuolisemmaksi muusikoksi kuin mitä osasin odottaa. Samalla keikka vakuuttaa minut siitä, etteivät Das Racistin meriitit ehkä rajoitukaan kirjaviisauteen ja tuoreisiin ideoihin.

Le1fin ja Heemsin mixtapet löytyvät muuten kaikki verkosta kuunneltavina ja ladattavina: Dark York, Fly Zone ja Heemsin Wild Water Kingdom.

Lisää luettavaa