Puolitoistatuntinen kurkkulaulanta yhdistyi kiitettävästi satavuotiseen Nosferatuun – Kinokonsertissa Attila Csiharin sooloprojekti

Restauroidussa Nosferatussa kuultiin Void ov Voicesin säestyksen maailmanensi-ilta.

28.11.2022

Helsingin Lasipalatsin Bio Rex -elokuvateatterissa 24.11. koettiin kaikkien aikojen Night Visions -kinokonsertti. Paikalla näytettiin saksalainen satavuotinen vampyyriklassikko Nosferatu. Mykkäelokuva on jättänyt lähtemättömät jälkensä populaarikulttuuriin kuvastoon muun muassa ikonisen transilvanialaisen vampyyrikreivi Orlokin kautta. Nosferatun restauroi valkokankaalle Friedrich Wilhelm Murnau -säätiö. Elokuvan ajankohtaisuutta lisää sen uudelleenfilmatisointi, joka on etenemässä tuotantoon vuonna 2023.

Unkarilainen black metal -suuruus Attila Csihar tuli varta vasten Suomeen säestämään leffaa, sooloprojektinsa Void ov Voicesin nimissä. Csihar tunnetaan erityisesti black metal -bändien Mayhemin ja Tormentorin solistina. Void of Voices taas koostuu ambient-soinnista, raskaammasta power electronics -noisesta ja kurkkulaulusta. Noin puolitoistatuntisen mykkäelokuvan musiikki sai esityksessä maailmanensi-iltansa.

Näytösaamuna Njassa haastatteli artistia Radio Helsinkiin. Csihar kertoi haastattelussa, kuinka kaikki Nosferatun musiikki tehdään paikan päällä suorana. Mikään ei ole etukäteen nauhoitettua.

“Siinä mielessä myös kaikki paikalla olijat ovat jollakin tavalla osa sitä, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen. Paikan tunnelma vaikuttaa minuun ja tunnelma tulee ihmisistä, jotka ovat paikalla. Esitys on sillä tavalla interaktiivinen, koska improvisoin tai luon kaiken hetkessä. Tietenkin minulla on ideoita ja rakenteita jo päässä siitä, mitä aion tehdä. Mikään ei kuitenkaan ole kiveen hakattu. Minun on täysin syvennyttyvä elokuvaan. Nähdä ja saatava sen energia, jota heijastaa.”

Alex Anttilan kanssa teimme jo Tohtori Caligarin kabinetin täällä Helsingissä, vuonna 2013. Se oli hieno ja hyvä idea. Myöhemmin puhuttiin, että meidänhän täytyisi tehdä Nosferatu. Puheista on useampia vuosia. Kesti kauan saada tämä kasaan, mutta olen yhä hyvin innoissani.”

Bio Rexin sametinpunaiset istuimet olivat täynnä väkeä, kun sali pimeni vastaanottamaan Csiharin. Artisti käveli hitaasti valkokankaan alapuolella, edustalla olevalle pöydälle. Loopperit ja ääntä muuttavat sekä muut nupilliset vempaimet oli valaistu. Koko näytöksen ajan pystyi näkemään mikki kädessään taiteilevan Csiharin, jolla oli valkoiseksi mustilla silmäkuopilla maalattu naama.

Näytöksen alun tekijäesittelyissä kuultiin jo matalaa, kuin metalliputkissa kaikuvaa huminaa puhtaasti vain mikkiin äännettynä. Kun näytöllä näkyi luettavana vihertäväksi valaistu Nosferatu-taustatarinan kalligrafiaa, taustalle lisättiin tasaista mölinää. Se kuulosti kostealta maanalaiselta tunnelijärjestelmältä, jossa kuuluisi kauempana pidettävä salainen messu, sekä epämääräisiä rapistuksia, kuin jokin liikkuisi korvan takana. Elokuvan alussa nähtiin päähahmot. Kaikki oli hyvin, ja toisiaan rakastavan pariskunnan aamunkellertävää arkea säestettiin hyvänolontuntoa välittävän monikerroksellisella melodisemmilla lauluäänillä.

Paljastamatta liikaa satavuotisesta elokuvasta, siinä oli erilaisia huolen ja pelon hetkiä. Niitä alettiin säestämään astetta kovemmin elokuvan edetessä, pääosin tunneliäänillä. Elokuvassa matkataan paljon, ja matkojen varrella vaanivat mahdolliset ihmissudet ja muut pahuudet. Ne eivät estä määrätietoista protagonistia etenemästä suunnitelmassaan. Pitkän matkan maisemissa näkyi erilaisia teitä ja vuoria, joita säestettiin kaikuvan hiljaisuuden keskeltä nousevalla jylhällä laulannalla.

Ääniä käytettiin monin paikoin johdonmukaisesti. Kun luettavana oli vihertävätaustaista calligrafiaa elokuvan synkistä juonenkäännöksistä, palattiin kylmään tunnelijärjestelmään. Kellertävissä toivonhetkissä oli korkeampaa monikerroksista melodisempaa laulantaa. Läpi elokuvan, pahuuden voimistuessa, voimistui myös viipyvä, mutta varmasti lähestyvän pahuuden raskaus. Kuolonpursien eteneminen kuulosti synkältä didgeridoolta. Mukana oli myös erikoistehosteita – kuin huutoa laivalta hyppäämisestä ja varoituksen mörinää, kun esimerkiksi hevoskuski ei suostu menemään tiettyä pistettä pidemmälle. Pienet tauot musiikissa korostivat myös esimerkiksi päivien vaihtumista.

Elokuva oli hieno ja paikoin huvittava. Ihmissusista puhuttaessa näytettiin hyeenan kuvia ja pääsimme tirkistämään, miten Orlok järjestelee psyykkisillä voimillaan itsensä arkkuun omalle reissulleen. Erinäiset hyvin selkeiksi tehdyt näyttelemiset ja epätodelliselta näyttävät moninkertaistuvat arkkusaattueet myös huvittivat. Kaiken vampyyri-, ihmissusi- ja ruttokauhun keskeltä löytyi myös vakavuuden poistamiseen elävöitetty hahmo, joka söi kärpäsiä. Orlok on hänen mestari. Lisäksi erinäiset ihmisryhmät ja työntekijät valottivat kiinnostavasti aikaansa. Ennen vanhaan esimerkiksi esineitä kuljetettiin paikasta toiseen aikamoisen vaivan kautta. Lopuksi elokuvaa pystyi paljon hämmästelemään, koska se on oikeasti yhä hyvä.

Lopputeksteissä kuultiin vielä jylhempää laulantaa, ennen kuin punasamettiset verhot peittivät valkokankaan. Hiljaisuus laukaisi taputukset. Ne kohdistuivat kenties myös elokuvalle itsessään, mutta erityisesti Csharille tai Void ov Voicesille. Artisti lähti hitaasti lavalta vailla hoppua pirunsarvia näyttäen. Yleisölläkään ei ollut kiirettä lopettaa taputuksia ja heijastaa pirunsarvia takaisin, kunnes artisti poistui.

Lisää luettavaa