QOTSA keikalla Yhdysvaltain Iowassa – miltä aavikkorockarit kuulostivat Nosturin kokoisessa salissa?

Jenkkikliseet kävivät suomalaistoimittajalle tosiksi, kun QOTSA pääsi soittamaan debyyttialbumiaan omalla maaperällään Des Moinesissa.

Queens of the Stone Age
Val Air Ballroom, Des Moines, USA
4.4.2011

Teksti: Sari Keskinen, kuva: Jason Odell

Kulttuurishokki iskee päälle keikkapaikan pihalla. Katselen giganttisen kokoista betonimöhkälettä, sen kulmien taakse kiertyvää jonoa ja parkkipaikalle hitaasti kertyvää automassaa hienoisen epäuskon vallassa. Kun tiukkailmeinen portsari on tarkistanut epäluuloisesti mulkoillen ajokorttini ja taputellut lahkeeni piilopullojen varalta, pääsen viimein sisään jo ahkerasti muovimukeistaan Bud Lightia hörppivän keikkakansan sekaan.

En voi kuin virnuilla huvittuneena. Joskus kliseet osoittautuvat tosiksi, ja jenkkiyleisön käyttäytyminen rock-keikalla Des Moinesin Val Air Ballroomissa on juuri sellaista kuin sopii odottaa.

Ensimmäisen albuminsa uudelleenjulkaisua kiertueella juhlistava Queens of the Stone Age näyttäytyy sekin suunnilleen Nosturin kokoisen keikkapaikan lavalla uudessa valossa. Kun on kuunnellut viikon kestäneen roadtripin ajan pelkkää amerikkalaista mainstream-radiota, kuulostavat bändin esikoisalbumin ensimmäiset biisit Regular John ja Avon kokeellisilta ja raskailta.

Hetken ajan voi kuvitella, millaista bändin keikoilla oli ennen kuin QOTSA:sta sukeutui se tuttu, isoja festariyleisöjä keräävä ja Little Sisterin kaltaisia hittejä suoltava vaihtoehtorockin mammutti.

Keikan edetessä käykin selväksi, miten isosti QOTSA on vuonna 1998 julkaistun esikoisalbuminsa jälkeen kehittynyt. Tuolloin vielä omaa identiteettiään hakenut ja Kyussin tuhkista pölynnyt bändi soittaa nyt debyyttinsä läpi kirkassoundisesti ja ilmeisen helposti, vaikka lavalla ei levyn tekijöistä ole enää paikalla kuin Josh Homme. Erityisesti setin viimeiseksi siirretty You Can’t Quit Me Baby sai suorastaan majesteettisen käsittelyn.

Mieleen nousee väkisinkin ajatus siitä, olisiko tässä Hommen sanaton vastine samaan aikaan ympäri maailmaa kiertävälle Nick Oliverin, John Garcian ja Brant Bjorkin Kyuss Lives! -uudelleenlämmittelylle.

Desmoinesilaisyleisö syttyy viileitä desert rock -fiilistelyjä enemmän ensimmäisen encoren käynnistävistä tutuista hittibiiseistä. Lähes punk-tempoon kiihdytetty Monsters in Parasol vaihtaa sekä yleisön että bändin häröilyvaihteelle. “That was kinda fast”, toteaa tässä vaiheessa jo iloiseen hiprakkaan itsensä tankannut Homme kuivakkaasti ja intoutuu kehumaan yleisön meiningin muistuttavan kovasti hänen kotikaupunkinsa keikkoja turpaanvetämisineen ja -ottamisineen.

Sielujen sympatia saakin bändin venyttämään kaksi encoreaan ennätyspitkiksi. Mukaan mahtuvat itseoikeutetusti esimerkiksi Feel Good Hit of the Summer, Sick Sick Sick, Go with the Flow ja tietenkin se Little Sister.

Keikan jälkeen innokkaimmat fanit jäävät vielä odottamaan, että pääsisivät hengailemaan ja juttelemaan hetkeksi bändin kanssa. Sekin klisee taitaa olla totta.