Querelle toi uudenlaisen festivaalikonseptin Helsinkiin – löysikö se paikkansa?

Vallilan Train Factoryssa 26.–27.4. järjestetty festivaali toi queerin ja feminismin lavalle isossa mittakaavassa, mutta kenen mittojen mukaan? Joni Kling teki havaintoja, löysi mukavuusalueensa ja tajusi sen pienuuden.

06.05.2019

Querelle
26.–27.4.2019
Train Factory, Helsinki

Mitä Querellen-kaltaiselta festivaalilta saattoi ennakkoon odottaa?

Ainakin suomalaisessa, jopa eurooppalaisessa mittakaavassa huomattavan kokoista valikoimaa queer-artisteja saman katon alla. Peachesin, Mykki Blancon ja Planningtorockin kaltaisia isoja nimiä popmusiikin vasemmasta laidasta ja monipuolista ohjelmaa esitystaiteen ja performanssin kentältä; burleskia, spoken wordia ja paneelikeskusteluja.

Kysymys herää, riittääkö tällaiselle festivaalikonseptille yleisöä, toimivatko Konepajan korttelin tilat ja pystyykö Querelle täyttämään lupaukset inklusiivisesta, tasa-arvoisesta festivaalista? Ensivaikutelma Train Factoryn ovella on ristiriitainen. Pääsisäänkäynnin narikassa on kolme ihmistä töissä ja hiljaista kuin teknoklubin aulassa ennen puoltayötä. Yhä puolittain työmaana oleva korttelin piha ja teollisuushallin sisäänkäynnit ovat kaikkea muuta kuin esteettömiä ja hämärissä tai täysin valaisemattomissa tiloissa jopa vaarallisia.

Itse festivaalialueella tunnelma on kello 20 perjantaina silti yli odotusten onnistunut. Pitkälti sen tekee yleisö, jota on paikalla runsaasti mutta ei liikaa, on vapautunutta ja tuntuu nauttivan olostaan, oli lavalla esiintyjää tai ei, tai äänentoiston ongelmista huolimatta. Selvästi kyse on festivaalista, jonne on tultu viettämään aikaa ja tapaamaan ihmisiä, ei artisteja. Querelle on onnistunut siinä, että se on kävijöidensä festivaali.

Tämä on Querellen debyyttifestivaali ja ensimmäinen näin iso tapahtuma Train Factoryssa? Kuinka tila ja järjestelyt toimivat?

Konepajan alue on ehkä lupaavin venue kulttuuritapahtumille Helsingissä tällä hetkellä. Se sopeutuu hyvin pienfestivaalin mittakaavaan, tuntuu joustavalta, monipuoliselta ja jopa esteettisesti poikkeuksellisen miellyttävältä. Erityisesti festivaalin dekoamisella on saatu tilaan poikkeuksellinen tuntu. Alueen perällä oleva dj-keikoille pyhitetty halli toimii akustisesti todella hyvin. Teollisuusmiljöön jo mainitut estteetömyysongelmat pitäisi pystyä korjaamaan pienellä vaivalla.

Festivaalijärjestelyissä ei ensimmäisen illan aikana huomaa mainittavia puutteita, mutta jo seuraavan illan aikana aikatauluviivästykset saavat tunnelman laahaamaan. Äänentoistossa on live-keikoilla parantamisen varaa, konemusiikkipuoli toimii hyvin. Juoma- ja ravintolatarjonta tuntuu festivaalin mittakaavaan, jopa ylimitoitetulta, mutta on luultavasti sitä, mitä yleisö tällaisen festivaalin palveluilta toivoo. Jonot pysyvät kohtuullisina. Koko festivaalin alueella ei pysty maksamaan käteisellä.

Ison nimen artistit kiinnostavat, drag on vaivaannuttavaa?

Querelle ei ole rock-festivaali, ja kiitos siitä! Kuten sanottu, tapahtuma ei tunnu artistivetoiselta eikä toimivan perinteisin headlinerien ehdoin, ja vaikka päälava vetääkin suurimmat yleisöt, tuntuu se silti jonkinlaiselta sideshowlta. Herää kysymys, olisiko vielä monipuolisempaan valikoimaan pienempiä ja tarkemmin kohdennettuja nimiä pärjätty. Katson sekä Peachesin että Chicks on Speedin keikat ja tajuan, että molemmilla on takanaan yli 20 vuoden ura. Feministisiä elektrotähtiä, mutta toisesta ajasta ja paikasta. Molempien keikkojen ekshibitionismi herättää sekä nostalgiaa, että kysymyksen siitä, kuinka kestävä näiden artistien arvo on yhteiskunnallisina satiirikkoina, kun kerran radikaalilta tuntuneet lavashowt nyt näyttäytyvät lähinnä turvallisena viihteenä ja samalla taidekentän jo siunaamina instituutioina.

Querellen ehkä vetovoimaisin tähti on lopulta ikoninen Alaska Thunderfuck päälavalla. Headlineri, jota selvästi on tultu paikan päälle “todistamaan”, vaikka kaikki muu olisi shoppailua. Thunderfuckin keikka on esimerkki siitä, kuinka dynaaminen ja suvereeni dragshown ja popmusiikin yhdistelmä voi parhaimmillaan olla. Siinä on jotain alkuperäistä, jonka rinnalla Lady Gaga tuntuu kuin haalealta, loukkaavalta appropriaatiolta. Samalla tämä äärimmäinen viihteellisyys luo vaivaantumisen tunteen: se ei johdu ”miehistä mekoissa”, mikä on dragin alin, näköalaton nimittäjä, vaan tunne siitä konservatiivisuudesta, jota ruotsinlaivamaisuus ja kuplettiviihteen perinne peilaavat. Vanhan koulukunnan dragiin sisältyy paljon rakenteellista keskiluokkaisuutta ja parodista huumoria, joka myös vieraannuttaa. Samoin moskovalaisen Sado Opera -yhtyeen queer-diskohumppa saa aikaan hieman ristiriitaisen olon: mieleen tulevat Turbonegron ja Mike Pattonin hulluttelut, joita queer-skeneen ei ensimmäisenä eikä mielellään assosioisi.

Kenelle Querelle on tehty?

Vaikka festivaali joistain alkukankeuksistaan toimi ensikertalaisena hyvin, ja sille on annettava valtavasti kiitosta näin ennakkoluulottoman konseptin toteuttamisesta Helsingin kokoisella markkina-alueella, on kyse silti markkina-alueesta. Jos festivaalista lopulta haluaa tehdä jonkinlaisen konseptikriittisen luennan, täytyy muistuttaa, että queer ja tulosvastuu pelaavat lähtökohtaisesti yhteen huonosti.

Havainnoin festivaalin keski-iän huomattavan korkeaksi, samoin esiintyjien. Kuten jo sanottu, 20 vuoden uran tehneet electroclash-nimet ovat nykyään kulttuurialan ja etabloituneen taidemaailman juttu, ja queerimpiä ja anarkistisempia esitystaiteellisia avauksia on meillä nähty jo klubikentällä. Siinä mielessä Querelle festivaalina palvelee jo olemassa olevia suuria yleisöjä hyvin, mutta ei ole uskaltautunut altaan syvään päätyyn. Baarin drinkkilistaa ja hintoja vilkaistessa kohderyhmän tulotasokin selviää. Tähän yhtälöön ei ole valmista ratkaisua: festivaaleja tehdään budjetilla, sen kritisoiminen tuntuukin asian vierestä puhumiselta. Samalla tapahtuman imago kuitenkin tuntuu rivien välistä lupaavan jotain, mitä ei täysin pystytä täyttämään.

Querelle palveli minua hyvin. Olen siihen tarpeeksi hyväosainen. Jos tapahtuma jatkuu, jään odottamaan innolla. Samalla jään odottamaan sen löytävän keinot tuoda vielä enemmän monimuotoisuutta ohjelmaansa ja toteutukseensa, ja tuoda itsensä vielä lähemmäs kaikkia kävijöitä.

Tomi Palsan kuvagalleria:

Lisää luettavaa