Reckless Love korkkasi Los Angelesin – ”Tarjoilijakin oli kuin bändin musiikkivideosta, joskin sillä erotuksella, että tissit olivat härskimmin esillä”

Reckless Love perustettiin losangeleslaisten kasarijättiläisten innoittamana. Kuinka sujui kuopiolaisten paluu näkymättömille juurilleen?

Reckless Love
The Viper Room, Los Angeles
28.04.2011

Teksti ja kuvat: Markus Laakso

Reckless Love lensi Los Angelesiin kuvaamaan musiikkivideota tuoreeseen Hot-singleensä ja päätti soittaa samalla pari keikkaa. Ensimmäinen näistä tapahtui The Viper Roomissa, kokomustaksi maalatussa pikkuklubissa, jonka alkuperäisiin omistajiin kuului Johnny Depp. Paikka on kuuluisa myös siitä, että River Phoenix veti tappavat överit kuppilan edessä heti perustamisvuonna 1993. Rafla on yhä julkimoiden suosiossa, joskin käsittääkseni laskusuhdanteisesti.

Kitaristi Pepe Salohalmeen mukaan keikka järjestyi valokuvaaja Ville Juurikkalan suhteiden kautta. Koska vahvistus tuli niin myöhään, tapahtumaa ei ehditty juurikaan markkinoida kuin sosiaalisessa mediassa. Musikantit lupasivat jakaa 100 lippua henkilökohtaisesti baarin edessä pari tuntia ennen keikkaa.

Saavuin mestoille vähän ennen iltakymmentä. Ravintolan edessä pyöri kirjavaa porukkaa: Mötley Crüe -paitaisia glamrokuja, lippisräppäreitä, eläkeikäisiä mummoja, bilehileitä, listamusadiggareita, pölynpeittämiä kadunmiehiä ja pian koko Reckless Love täysissä tällingeissään. Bändiläisten ympärillä riitti nimmarin- ja kuvienmetsästäjiä, vaikkei mistään hysteriasta voinut puhuakaan. Ihmekös tuo, kun tyypit näyttävät hyvältä ja soittavat seksikästä musiikkia.

Recklessit viihdyttivät fanejaan pihalla yli kaksi tuntia, kun tapahtuman muut yhtyeet, lähinnä soul- ja funk-pohjaiset sellaiset, soittivat sisällä. Paikalla olivat myös Juurikkala, tulevan musavideon ohjaaja Jaakko ”DJ Control” Manninen ja bändin A&R Pekka Ruuska, joka tunnetaan paitsi Rafaelin enkeli -hitistään myös lukuisista korkean profiilin tuotannoista.

Veikkaisin, että The Viper Roomin yläkerta vetää reilut satakunta kuulijaa. Väki harveni harvinaisen tasokkaiden ja täysin erityylistä musiikkia soittaneiden yhtyeiden jälkeen, ja paikalle jäi viitisenkymmentä silmäparia, joista leijonanosa oli odottanut tätä hetkeä pitkään kämmenet hikoillen – Reckless Love tuskin vähiten.

Matalakattoisen kuution muotoisella klubilla on vain viisi asiakaspöytää, ja suurin osa porukasta suunnisti lavan eteen muutenkin. Tarjoilijatytsykin oli kuin suoraan bändin musiikkivideosta, joskin sillä erotuksella, että tissit olivat härskimmin esillä niin minimalistisen verhoilunsa kuin giganttisen volyyminsakin osalta.

Keikan piti alkaa ennakkotietojen mukaan puoli yhdeltä. Reckless Love soitti viimeisenä. Kun kello löi 1:26, ensimmäiset soinnut iskeytyivät vihdoin ilmoille. Pienen mutta innostuneen porukan välitön palaute oli kiiman ja kunnioituksen välimaastosta: puolet ydinjoukosta räpsi kuvia sen minkä kerkesi ja loput vahtasivat kauniita poikia silmämunat kovina.

Bändi soitti tarkasti ja Olli Herman lauloi paremmin kuin koskaan aiemmin – ainakin oman kokemukseni perusteella. Kymmenvuotias yhtye on keikkaillut viimeisen parin vuoden aikana niin paljon, että ammattitaito ja itsevarmuus on kasvanut puoliväkisinkin.

Reckless Love osaa ottaa yleisönsä. Se ei yrmyile tai ujostele, vaan jauhaa vaaleanpunaista purukumiaan ylpeydellä ja hymyssäsuin, mikä jakaa myös mielipiteet kahtia. Siitä ei voi kuitenkaan kiistellä, etteikö kyseessä olisi pirun ammattitaitoinen ryhmä, joka tekee täysillä sitä, mitä se rakastaa. Välillä on vaikea uskoa, että heput ovat julkaisseet vain yhden levyn.

En tiedä, johtuiko se siitä, että soittoaika oli lyhyt tai porukkaa liian vähän, mutta Ollin paidanrepimisrituaali jäi näkemättä. Harmi, sillä miekkosen adonisvartalo olisi varmasti nostattanut lisää kiimaa ja kuumuutta.

Bändi soitti One More Timea lukuun ottamatta tunnetuimmat kappaleet debyytiltään ja tuoreen Hot-singlensä, joka kuultiin elävänä vasta toista kertaa ikinä. Rytmiryhmä työskenteli saumattomasti yhteen. Hessu Maxx ei silittele rumpusettiään, vaan pahoinpitelee sitä, ja Jalle, yhtyeen taviskasvo, juoksuttaa nelikielistä sormin ja isolla asenteella.

Pepestä on kehittynyt kuin varkain yksi maamme kovimmista Eddie Van Halen -koulukunnan rockkitaristeista. Hän näppäilee teknisesti vaativat soolonsa paitsi tyylipuhtaasti ja kronometrin tarkasti, myös niin luontevan ja helpon näköisesti, että keskittymiskykyä riittää kosolti myös yleisön kanssa flirttailuun. Kehuja ansaitsevat myös Ollin sujuvat välispiikit ja nyansseja jumalattoman pätevästi korostava miksaus, jonka hoiti talon oma mies.

Keikka ei ollut kuitenkaan tajuntaa räjäyttävä kokemus, vaan nappisuoritus, joka sujui taitavalta bändiltä rutiinilla. Kun suurimman hitin, Beautiful Bombin, viimeiset nuotit hiljenivät, baarimikko lämäsi valot päälle ja kuulutti, että ravintola on nyt suljettu, alkakaapa laputtaa. Kello oli 1:53.

Kuulin seuraavana aamuna Olli Hermanilta, että 27 minuuttia kestäneelle keikalle oli saapunut porukkaa toisista osavaltioista ja yksi fani oli lentänyt paikalle Brasiliasta saakka. Jää nähtäväksi, jatkaako Reckless Love siitä, mihin Hanoi Rocks aikoinaan jäi. Pysyköön yhtye siis kaukana Mötley Crüesta.