Eräänä perjantai-iltapäivänä Itä-Helsingissä kaikui yhteiskuntakritiikki, kun räppäri Steen1 ja punk-yhtye Pertti Kurikan nimipäivät esiintyivät Idän Silta-perhetapahtumassa. Nalle Österman kävi kuuntelemassa.
Teksti & kuvat: Nalle Österman
Steen1, Pertti Kurikan nimipäivät
8.10.2010 Helsinki, Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoa
Joskus Helsingin kaupunki palkitsee asukkaansa yhteiskuntakriittisillä ja valtavirrasta poikkeavilla ilmaisilla kulttuuriesityksillä.
Sitäkin on demokratia – halusi sitä kaupunginjohtaja Jussi Pajunen tai ei.
Näin myös yhtenä syksyisenä iltapäivänä Itä-Helsingissä.
Steen1 on ollut tuttu esiintyjä kadun toisella puolen sijaitsevassa East Clubissa, nykyään näemmä nimeltään Its Club.
Aikoinaan samalla paikalla sijaitsi Gaz-niminen räkälä, jonka erikoisuus oli, että se oli verhoiltu armeijahenkeen ja kapakan sisällä oli mahdollista juopotella armeijan maasturin tarakalla.
Oi niitä aikoja.
Nyt Gaz on vaihtunut Its Clubiksi ja maastoauto muisto vain.
Kello on 16.42.
Pertti Kurikan nimipäivät leipoo punkkiaan asenteella Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoan estradilla. Iltapäivän ilmaiskeikalla on itseni lisäksi noin 30-40 muuta todistajaa.
Ilmassa ei ole suuren urheilujuhlan tuntua. Harvemminhan näissä tilaisuuksissa on. Tupakka, viina ja villit naiset loistavat poissaolollaan. Tässäkin tilaisuudessa taitaa olla nollatoleranssi. Viereisessä Puotinharjun ostoskeskuksessa Puhoksessa vajaan sadan metrin päässä rappioalkoholistit puolestaan kiskovat tajuaan kankaalle.
Kukin tyylillään.
Sadan neliön estradi ja yleisöä.
Stoan estradin koko vaikuttaisi olevan arviolta 100 neliötä.
Sen keskellä neljä musikanttia, laulaja Kari Aalto, kitaristi Pertti Kurikka, basisti Sami Helle ja rumpali Toni Välitalo panevat parastaan.
Näky on jokseenkin surrealistinen.
Neljän kehitysvammaisen muodostama yhtye on ollut kuluneen vuoden mediasensaatio.
Vihdoin ja viimein pääsen todistamaan yhtyeen aktin keikalla.
Harmaahapsinen nuorehko mies huojuu edes takaisin ja örisee mikkiinsä. Hänen laulustaan tulee mieleen Maho Neitsyt-yhtyeen solisti Pexi.
Kuulostaa rankalta!
Soitto huojuu ja räpiköi välillä, mutta se kuuluu asiaan. Tämä on aitoa punkkia, ja punkissa kaikki saavat yhtäläisen mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin.
Tässä on tunnetta, riemua ja soittamisen iloa!
Välillä jäsenten välispiikit herättävät hilpeyttä yleisössä, jonka ikähaarukka näyttäisi olevan 6-65 vuotta.
”Seuraava kappale kertoo minusta!”
Kappaleen nimi on Läski-Kari.
Kitaristi toheloi yhtyeen hittikappaleen Kallioon alkuriffin kahdesti.
”Anteeksi, anteeksi. Soitetaan joku toinen biisi, tämä ei nyt onnistu.”
Lopulta basisti näyttää kädestä pitäen Pertille, miten riffi menee.
Kolmas kerta sanoo toden!
“Mä en haluu asuu missään asuntolassa, mä en haluu asuu missään laitoksessa, mä haluan asua Kalliossa, pommisuojassa rauhassa. Kalliossa on hyvä olla, Töölöössä on tyhmä olla, Kalliossa on aina hauskempaa, ja enemmän paikkoja harrastaa.”
Ihmiset näyttävät iloisilta. Toivottavasti kappaleiden sisältämä sanoma välittyy kuulijoille. Joitakin naurattaa aina, kun joku yhtyeen jäsenistä takeltelee sanoissaan tai soitossaan. Miltäköhän yhtyeen jäsenistä tuntuu?
”Mä tarviin vähän kunnioitusta, tasa-arvoa elämään! Mä kaipaan vähän kunnioitusta, ihmisarvoa elämään”, öristään Kallioon-kappaleen kertosäkeessä.
Arvon me kaikki ansaitsemme.
Pertti Kurikan nimipäivien kappaleet ovat lyhyitä ja ytimekkäitä ja niissä on sanomaa.
”Eduskunnassa, aina asioita puhutaan, mutta puheesta, ei saa selvää. Eduskunnassa, aina asioita luvataan, mutta lupauksista, ei tuu totta! Mä vihaan, eduskuntaa, mä vihaan, tätä maailmaa! Mä vihaan, eduskuntaa, mä vihaan, tätä maailmaa!”
Kappaleessa Mä vihaan maailmaa on selvästikin suoraa ja tiukkaa yhteiskuntakritiikkiä.
Kari Aalto presidentiksi!
Viimeisenä kappaleenaan Pertti Kurikan nimipäivät esittää tulkintansa Kipparikvartetin klassikosta, jonka kopla on vääntänyt tietysti omiin nimiin.
”Pertti Kurikan nimipäivää eilen vietettiin. Vierahiksi ystävät ja tutut kutsuttiin. Ensin tikkukaramellit heille tarjottiin, sitten vielä pullakahvit keitettiin. Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana. Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana.”
Ihmiset hymyilevät.
Hyvä bändi ilon luo ja onnen meille suo.
Poistuessaan lavalta Kari Aalto törmää blogikirjoittajaanne.
”Terve, mehän tunnetaankin.”
Niin tunnetaankin, etupäässä Kallion helmiin kuuluvasta Roskapankista. Kiitos hyvästä keikasta!
Kättelemme.
Laulaja hymyilee.
Hän ja yhtyeensä ovat ansainneet onnensa.
He ovat todelliset työn sankarit.
He ovat ansainneet arvonsa ja vähän enemmänkin kunnioitusta.
Hattu pois päästä.
Miksi mikään levy-yhtiö ei ole vielä kiinnittänyt heitä?
Kello on 17.10.
Steen1 on astelemassa lavalle.
”Nalle, mitä helvettiä sä täällä teet?”
No mitäs luulisit? Samaa voisi kysyä Stenkalta, eli Kalelta, eli Seppo Lampelalta. Miestä ei ole vähään aikaan näkynyt keikkatatameilla, vaikka mies kuuluu ehdottomasti suomirapin aatelisiin.
”On pitänyt tehdä vähän oikeitakin duuneja välillä, ei ole ehtinyt.”
Onko Stenkka aikuistunut? Stoassa kolmen lapsen isä vaikuttaa jopa vesiselvältä.
Haistelen Stenkan hengitystä lähempää.
Ei haise viinalta.
Haistan vain oman valkosipulisen ja tupakan kyllästämän hönkäyksen.
Hyh hyh.
Stenkan parempi puolisko Tanja katselee puolisoaan arvostavasti.
Niin jykevää on rakkaus.
Juontajana toimiva Teemu Kotila spiikkaa Stenkan estradille.
Nuoren lapsen huuto kuuluu yleisöstä.
”Elastinen!”
Lavalla ei ole Elastinen, vaan Itä-Helsingin sorrettujen ääni, kärsimysten tulkki, pimeiden kujien kolli Itä-Helsingistä ja tatskattu karvanaama.
Vaan ei mikään stereotyyppi Itiksen jätkistä.
Steen1 pyytää miksaajaa laittamaan taustanauhan pyörimään.
Nauha pyörittää taustoja etupäässä äijän viimeisimmältä pitkäsoitolta Runoja kontrollihuoneesta.
Progerapiksi kai sitä pitää kutsua.
”Yritin saada jengiä fiittaamaan mun rinnalle, mutta kaikki on vittu päivätöissä. Joissain vitun palavereissa”, räppäri manaa spiikissään.
Setin puolivälissä Stenkka palaa juurilleen kun nauha alkaa soittaa Unelmien sielunmessu-elokuvasta tuttua melodiapätkää.
Sinisiä rappuja ja punaisia hintalappuja.
Suomirapin klassikko.
Klassikko on myös Steen1:n vuonna 2004 ilmestynyt debyyttialbumi Salaliittoteoria.
”Jos sulla on huumeongelma, sä asut Kontulassa, jos sä oot somalialainen, silloin Merirastilassa. Samaan aikaan kun mä pistän tätä paskaa purkkiin, hallitus tunkee kaikki syrjäytyneet nurkkiin. Halvat stadin kämpät idäs, ei voi sanoo sattumaksi. Avohoitopotilaita pyörii täällä riesaks asti. Jengi douppaa, eikä kukaan haluu puuttuu. Voitsä pysyy kuivilla, ku naapuri pitää huumeluukkuu?”, räppäri vuodattaa.
”Muistoksi niille, joita kukaan ei ees muista. Niille, joiden numerot mä kännykästä poistan. Muistoksi numeroille huumetilastoissa. Jos sä oot seuraava, niin vittu lisää ittes listaan.”
Kappaleen jälkeen räppäri köhii ja haukkaa happea.
”Uhhuh. On tää aika rankkaa vetää yksin ilman fiittaajaa.”
Katselen Stenkkaa lähempää.
Hän liikehtii suht eleettömästi, mutta suoraan miehen yläpuolelta hohkaava lamppu saa miehen käsien liikkeet näyttämään käsiteatterilta Stoan lavalla.
Käsiteatteria.
Sattumaako?
”Seuraavaksi jotain uudempaa, en mä tiedä onko tässä biisissä mitään järkeä”, räppäri jupisee.
Onko?
No on!
Kappaleessa on englanninkielinen kertosäe.
Siinä lauletaan avaruusmiehestä, spacemanista.
”Hei jäbät tulkaa takas kertoon meille mitä pitää tehdä”, räppäri räppää kertosäkeessä.
Hyvä biisi jossa on erittäin tarttuva kertosäe.
Selkeää hittipotentiaalia.
Parasta Stenkkaa aikoihin.
”Hei Nalle kuule kerro meille mitä meidän pitää tehdä”, modifioi räppäri kertosäettä.
Hmmm.
Mitä meidän pitää tehdä?
Olla ystävällisiä ja kunnioittavia toisillemme. Hyväksyä toisten erilaisuus. Arvostaa toistemme mielipiteitä ja yrittää ymmärtää niitä, jotka ovat eri mieltä. Yrittää antaa anteeksi toisillemme mokamme. Rakastaa lähimmäisiämme. Muistaa ystäviämme. Välittää niistä, joilla saattaa hetkellisesti mennä huonommin, eikä kääntää heille selkäämme. Olla rohkeita. Olla potkimatta potkittua. Olla sortamatta sorrettua. Yrittää olla mokaamatta.
Pääsisikö noilla alkuun?
”Mulla ei nyt ole Asaa fiittaajana, mutta vedetään tää silti, tässä on lapsillekin sopiva melodia.”
Lastenlauluräppiä.
Kappale nimeltään Terroristi.
Stenkan kakkosalbumin Varasta pomolta tarttuvin kappale.
Hieno lopetus mukavalle iltapäiväkeikalle.
Ei varmaankaan maailmanhistorian merkittävin tapahtuma, mutta pienilukuinen yleisö vaikuttaa tyytyväiseltä poistuessaan keikalta.
Nuoret teinipojat pyytävät nimmareita Stenkalta keikan jälkeen.
Räppäri raapustaa koukeroita paperilappuihin ja vaihtaa kundien kanssa muutaman sanan.
Kello on 17.48.
”Miks sä kiroilet niin paljon?”, mustat ja valkoiset kundit ihmettelevät Stenkalle.
”No kaikissahan mun biiseissä kiroillaan, mä yritin vain vetää täällä tänään biisejä, missä kiroillaan mahdollisimman vähän!”
Niin, mihin koira karvoistaan pääsisi.
Sama koskee kai Itä-Helsinkiläistä räppäriä.
Turha yrittää tehdä oikeita töitä tai taidetta, kansa tarvitsee tiukkaa yhteiskuntakriittistä sanomaa nyt kuumemmin kuin koskaan!
Näkeehän sen Palefacen levyn suosiosta.
Kotona avaan tietokoneen ja Googlen.
Kirjoitan hakusanoiksi ”Steen1” ja ”Spaceman”.
Hakurobotti antaa vastaukseksi ”Steen1 – Astronauttilaulu”.
Klikkaan itseni Youtubeen.
Astronauttilaulussa ovat fiittaajina Massmurda-Pena ja Kastanja.
Pituutta kappaleella on neljä minuuttia viisikymmentäkahdeksan sekuntia.
Painan oikealle osoittavaa nuolinappulaa.