Sur-rur ja Hulda Huima juhlivat yhteissynttäreillä toisiaan ja musiikkitaipaleitaan

Korjaamolla koettiin kettukarkkien ja ilmapallojen täyteiset juhlallisuudet, kirjoittaa Sari Kivijärvi.

Sur-rur.
Jarno Alho

Sur-rur, Hulda Huima
Korjaamo, Helsinki
13.11.2021

Teksti: Sari Kivijärvi

Pimeänä lauantai-iltana Korjaamolla vietettiin yhteissynttäreitä, kun tänä syksynä punkista siinneet Hulda Huima ja Sur-rur täyttivät 10 ja 25 vuotta.

Kellon lyödessä yhdeksän Hulda Huiman solisti, kuvataiteilija ja laulaja-lauluntekijä Minna-Kaisa Kallinen käveli yksin savuiselle lavalle lila-vihreiden valojen maailmaan. Juhlatilaisuudessa hänellä oli päällään tummansininen takki, hame, sukkahousut ja mustat kengät. Hän ottaa kulauksen vettä ja valot himmenevät. Sateenkaarihihnaisella kitaralla show’n aloittaa Viimeiset hetket. Kesken elämän viimeisiä hetkiä pohtivaa iloista kappaletta mukaan yhtyi taustayhtyeen Hitaat sekunnit -jäsenet soittamaan bassoa, rumpuja ja kitaraa.

Kallinen kertoo pohtineensa, miten aikoisi aloittaa heidän 10-vuotisjuhlatilaisuuden. Alussa yksin soittaminen jännitti, ”puhuisiko alkuun vai enkö sanoisi mitään, mutta nythän se viileys ja kuulius on menetetty. Tämähän menee hyvin”. Yleisö naurahtaa ja tilanteesta jatketaan sopivasti soittamalla yhtyeen suosikkikappaleisiini lukeutuva Outo tyttö.

Hitaampi Kotimatka on ensimmäinen Hulda Huiman lokakuussa julkaistulta Ilma-levyltä. Suurin osa keikan kappaleista on yhtyeen parhaaksi kehutulta Ilmalta.

Hyvällä ryminällä soitetaan kuitenkin myös muita tuotoksia elämän varrelta, kuten Hulda Huima ja Mustat kalsarit -levyltä baaririlluttelu Serenadi ja halloumijuuston kuuloisilla kitaroilla soitettu 27, joka kertoo kyseisen iän saavuttamisesta.

”Eilen mietittiin, että miten sanoa, että on synttärikeikka. Jos jollain muullakin on silloin synttärin niin sitä ei ehkä saa sanoa.” Välispiikit jatkuvat koko juhlatilaisuuden ajan. Keskiössä ei ole yleisö tavallisen rokkikeikan tapaan vaan puhutaan itse tilaisuudesta ja muusikon matkasta. Samalta Mustien kalsarien kanssa julkaistulta levyltä jatketun Vittupää-biisin lopuksi esitellään bändin jäsenet ja mainitaan takki riisuttuna Huldan punk-vaihe. Kallinen kysyy yleisöltä musiikkinsa nykyistä genreä, ”olihan tämä aikuisrokkia?”, saa komppaavan vastauksen.

Jalat laahaa tätä maata on omistettu linnuille. Kappale kertoo helsinkiläisen artistin suhteesta asfalttiteiseen kaupunkiin, luontoon ja ikävästä paikkaan, jossa ei ole koskaan käynyt. Ilma-levyltä soitetaan kenties sen tunnetuin kappale, Yö on musta, jota varten punaiset valot värjäsivät lavalla leijuvan savun. Luontomaiseman kuiskausten teemat jatkuvat ja viimeistään tämän kappaleen kohdalla laulaja herättelee äänenkäytön tyylilliseen hienouteen; sama kosketus ei välity yhtä hienosti tietokoneelta kuunnelluilta levyiltä.

Odotetun encoren kohdalla Kallinen kysyy, ”voisikohan Vilu tulla tänne?”

Sur-rurin solisti saapuu ja heittää sinisen ilmapallon lavalle. Encoren viimeisessä pedaalien valtaamassa Avaruusrokki-kappaleessa Ville ”Vilu” Vuorenpää liittyy mukaan lavalle, onnittelee Hulda Huimaa ja soittaa ylimääräistä kitaraa. Viimeisen kappaleen aikana revitellään kunnolla, etenkin jo paljon kitarallaan liikkeessa olleen Hulda Huiman kitaristin Juuso Paason toimesta. Paaso makasi lopuksi selkä lavaa vasten, kunnes jäljelle jäi pedaalien avaruudelliset hälinät ja viimeiset kiitokset.

Lapualla perustetun Sur-rurin aloittaessa lavalla oli runsaasti värikkäitä ilmapalloja. Keskipisteessä on laulaja Vilu, yllään isokokoinen flanellipaita valkoisilla ja tummanvihreillä ruuduilla, ruskeat samettihousut ja jalassaan villasukat. Siniset kynsilakan jämät kynsissään Vilu säätää mikkiä ja 25 vuotta täyttävän Sur-rurin setti polkaistiin käyntiin bändin ensimmäiseltä levyltä soitetulla nostalgisen rämeällä Välikappale-biisillä.

Vilu kertoo punkinsävyisen Tuhnu-biisin kertovan vanhenemisesta ja olevan heidän ensi vuonna julkaistavalta Entisyydestämmekinköhän-albumilta. Ennen biisiä hän kertoo vielä viime treeneissä tapahtuneesta vihlaisusta alaselässä ja ottaa esille tyhjän pestyn jugurttipurkin, johon toivoi yleisöltä palautetta, miten välttää välilevypullistuma. Villasukissa liikkuva Vilu ottaa tilaisuudesta kaiken irti ja kertoi puhaltaneensa kahdeksan ilmapalloa tätä keikkaa varten, ja kehotti yleisöä puhaltamaan lisää.

Yleisöä vievän Yleisöpuhelimen aikana Minna-Kaisa Kallinen pyydettiin takaisin lavalle soittamaan bassoa. Sur-rurin basisti Ville Laurila, joka soitti myös Hilda Huiman kokoonpanossa, vaihtoi bassonsa viuluun. Sitten julistettiin kitaranvirittelyheki, jonka aikana Vilu kertoi, että lavan edustalta voi ottaa kettukarkkeja, johon yleisö vastasi laulamalla Paljon onnea vaan.

Keikan edetessä kuultiin lisäpuheita vanhenemisesta. Vilu sanoi vitsaillen, ettei ole varma, pystyykö soittamaan enää niitä nopeimpia nuoruuden kappaleita yhtä menevästi, mutta meniväthän ne. Tutuimmat ja nopeammat biisit saivat yleisön liikkeeseen, kuin myös yleisön ja lavan välillä pomppivat värikäät pallot.

Sekä Hulda Huima että Sur-rur ovat käyneet läpi hienot taipaleet ja toivotaan, että ravitsevat musiikillaan yleisöjä ainakin seuraavat 10 ja 25 vuotta.