Markku Roinila kävi kuuntelemassa Helsingissä, miten Lee Ranaldolta sujui musisoiminen nykykokoonpanonsa kanssa.
Teksti ja kuva: Markku Roinila
Lee Ranaldo & The Dust, Lau Nau
Tavastia, Helsinki
9.4.2014
Sonic Youthin hajoamisen jälkeen onnistuneesti oman yhtyeensä lanseeranneen Lee Ranaldon keikalla kuultiin parahultainen yhdistelmä melodisia rockbiisejä ja kitarasekoamista.
Ensikatsomalla Tavastian lavalle ryntäsi aika persoonallisen näköinen ryhmä. Lee Ranaldo on, kuten tiedämme, herttainen harmaapää, mutta kitaristi Alan Licht näytti pitkään Italiassa viettäneeltä nuorelta Howard Devotolta ja basisti Tim Lüntzel on varsinainen jätti.
Valitettavasti Sonic Youthin toinen olennainen neljännes eli Steve Shelley oli kärsinyt terveydellisen vahingon, ja paikkaamaan oli saatu tanskalaisen punk-pioneeriyhtyeen Sort Solin rumpali Tomas Ortved. Näinkin ensimmäisenä paiskattu uusimman levyn Last Night on Earthin avausraita Lecce, Leaving oli varsin vakuuttava äänimyrsky, joka osoitti hyväntuulisen yhtyeen olevan mainiossa vedossa. Kitaristien yhteispeli toimi hienosti, dynamiikka ja soundit vakuuttivat ja basistin muskulaarinen tyyli sopi upeasti kitaramyrskyjen alle.
Muutaman biisin jälkeen alkoi olla selvää, että lavan varsinainen persoona on kuitenkin herra Ranaldo, joka leppoisasti selosti biisien taustoja, heilutteli helistimiä, soitti jousella ja jopa kännykällä monia eri vireessä olevia kitaroitaan ja ohjaili tarvittaessa sijaisrumpalia.
Ryhmän touhu toi jostain syystä mieleen Neil Young & Crazy Horsen, varsinkin kun pitkähköjen biisien melusekoiluissa kitaristit asettuivat vastakkain jalat haaralleen atonaalisiin tunnelmiin. Lee Ranaldo & The Dust on erinomaista uutta klassista rockia keski-ikäistyvälle indie-sukupolvelle.
Setti koostui lähinnä uuden levyn materiaalista, mutta keskivaiheilla keikan dynamiikka lässähti hieman toiston puolelle ja freak-outitkin alkoivat kuulostaa keskenään vähän samanlaisilta. Ehkäpä tähän vaikutti Shelleyn poissaolo, onhan herran jäljittelemätön tyyli täynnä latausta ja hallittua sekopäisyyttä.
Keikka ei silti ollut missään nimessä pettymys, vaikka settilistasta bongattu Jonathan Richman & The Modern Lovers -klassikko She Cracked jäikin soittamatta. Parisataa maksanutta poistui tuuliseen Helsinkiin ilmeisen tyytyväisenä.
Illan aloittaneesta Lau Nausta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Kaksikon erilaisia äänimaisemia käyttänyt kuulas herkistely oli miellyttävää kuunneltavaa, mutta ei juuri enempää.
Pakko kyllä arvostaa livenä rytmisesti haastavaa sampleritekniikkaa ja nokkahuilua. Lau naulla ei selvästi päätä palella, ja lainapala Hummani hei sekä ”herkkis heviballadi” Kuula saivat hymyn huulille.