Uudestisyntyneitä eläviä kuolleita – Musta Paraati Tavastialla

"Mitä pidemmälle keikka eteni, sitä vähemmän mietin, onko lavalla 'oikea' Musta Paraati. Kenties olisi parempi puhua paluun sijaan uudestisyntymisestä", kirjoittaa Tami Hintikka.

Tami Hintikka

Musta Paraati
13.3. 2019
Tavastia, Helsinki

Keskiviikkona 13.3. julkaistiin uutinen vuodesta 1983 ilmestyneen Rumban printtilehden lopettamisesta. Samaisena päivänä Helsingin Tavastia-klubilla esiintyi kaikkien aikojen ensimmäisen Rumba-lehden kansikuvayhtye Musta Paraati. Sattumaako, voisi joku kysyä. Jostain se kertoo, saattaisi toinen todeta.

On niitäkin, joiden mielestä Mustassa Paraatissa ei ole enää jäljellä muuta alkuperäistä kuin yhtyeen nimi. Vuodesta 1981 vuoteen 1985 toiminut Paraati on yksi suomalaisista kulttiyhtyeistä. Sen alkukantaisena koliseva ja tummana virtaava gootin ja punkin hybridi oli Suomen ja jopa maailman tasolla ainutlaatuista musiikkia.

Joo, tiedetään, tämä on keikkareportaasi eikä mikään bändihistoriikki. Mustan Paraatin kohdalla yhtyeen menneisyyttä ei kuitenkaan voi olla mainitsematta. Kuten kulttiyhtyeet yleensä, Paraati on monelle pyhä. Se on koskematon, loukkaamaton, muuttumaton. Se on monelle henkilökohtainen yhtye, juuri kyseisen kuuntelijan ikioma Musta Paraati.

Silloin tällöin pistokeikkoja tehnyt yhtye teki vuonna 2015 comebackin, keulillaan Maj Karman Herra Ylppö. Kunnollinen ja ”virallinen” paluu tapahtui kuitenkin vuoden 2018 loppupuoliskolla, kun bändi julkaisi uuden levynsä Black Parade. Laulukieli vaihtui englanniksi ja The 69 Eyesin Jyrki 69 laulajaksi. Siinä oli monelle paljon purtavaa yhdellä kertaa. Joillekin jopa liikaa.

Black Parade on pehmeää, hyväsoundista ja tummasävyistä jälkipunkin ja goottirockin maisemissa soutelevaa musiikkia, joka on valovuosien päässä Paraatin ikonisten levytysten primitiivisestä ja uhmakkaasta melankoliasta. Särmät ovat hioutuneet, vaarantunne väistynyt.

Kuka sitten odotti Mustan Paraatin julkaisevan ”Peilitalossa kakkosen”? Not me! Joka tapauksessa, uudistuminen oli toisille mieleen, toisille se oli yhtä kuin mahtavan yhtyeen perinnön häpäisy. Vaikuttaisi siltä, että Mustan Paraatin nykylinja otettiin paremmin vastaan Suomen rajojen ulko- kuin sisäpuolella.

Mutta itse asiaan! Miten vetää Musta Paraati vuosimallia 2019? Keikka jakaantui kolmeen osaan: ensimmäiset puoli tuntia, loppusetti siitä eteenpäin, ynnä encore. Varttia yli yhdeksän savun seasta ilmestyi Musta Paraati, ja yleisö oli maltillisen, jopa varautuneen oloinen. Samanlaista pidättyneisyyttä olin aistivinani myös yhtyeestä. Ilmassa vaikutti olevan molemminpuolista tarkastelua ja jähmettyneisyyttä.

Puoli tunti keikan alusta tapahtui jotain. Uuden levyn avaaja Animosity lähti soimaan, ja kaikki muuttui: bändi vapautui, yleisö vapautui, soundit terävöityivät. Setin alkupuolikin oli hyvä, mutta tästä eteenpäin alkoivat todelliset synkät juhlat.

Black Paraden biiseistä paljastui livenä uusia puolia, ja niistä kuoriutui maailmanluokan goottiveisuja. Esimerkkeinä edellä mainittu Animosity, Chopsticks ja Aujourd´hui. Oli vähemmän yllättävää, että tajuntaan iskevä videobiisi Nacht Der Untoten oli yksi illan suosikkivetoja ja sai kansan liikkeeseen. Liikkeessä oli myös itse bändi. Alkuun vaisun pidättyneesti esiintynyt laulaja Jyrki 69 heräsi eloon kuin elävä kuollut konsanaan ja toi hommaan sopivasti rockia ja draamaa.

Rumpali Ykä veti tarkasti ja tunteella, eläytyminen oli käsinkosketeltavaa. Kitaristi Sakun toimintaa oli myös ilo seurata. Tukka pysyi pörrössä ja asenne viileänä, mutta ei etäisenä. Illan ainoat välispiikit kuultiin Sakun suusta. Ainoa, mistä sain selkoa oli humoristissävytteinen pyyntö ”älkää, vittu, olko noin hiljaa”. Tämä oli keikan alkupuoliskolla, jolloin yleisö oli tosiaan vaimea ja patsasteleva.

Encore sinetöi hienon gootti-illan. Peilitalo, Hyvää yötä, The Leader ja Romanssi ottivat viimeistään katsojan syleilyynsä. Päät nyökyttelivät, jalat takoivat tahdissa, käsiä oli ilmassa ja silmiä kiinni, tanssiaskeleitakin otettiin. Mustan Paraatin tummat sävelet olivat lämmittäneet Tavastian.

Basisti Panda on kaikessa hiljaisuudessa haihtunut kokoonpanosta ja korvautunut Archiella, eli nyky-Paraatissa on peräti kaksi ”kuusysiä”. Hyvinhän tuo toimi noinkin, kunhan eivät sentään kaappaa koko yhtyettä. Jyrki 69 hoiti tonttinsa mallikkaasti olemalla näyttävä keulamies, nostamatta kuitenkaan itseään jalustalle. Lavalla vaikutti olevan nimenomaan kokonainen yhtye, eikä Jyrki 69 & Musta Paraati.

Mitä pidemmälle keikka eteni, sitä vähemmän mietin, onko lavalla ”oikea” Musta Paraati. Kenties olisi parempi puhua paluun sijaan uudestisyntymisestä. Paraatin 1980-luvun saavutukset ja tekemiset ovat ja pysyvät, niitä ei kukaan vie pois. Nyt yhtye kirjoittaa kuitenkin uutta historiaa, uusi sivu on auki. Aika näyttää, mihin Musta Paraati tästä etenee, millaisen jäljen se jättää suomalaisen rockmusiikin 2000-luvun aikakirjoihin. Ainakin Tavastialla se teki lähtemättömän vaikutuksen.