Viisauden jakoa ja suuria tunteita: soul-profeetta Seinabo Sey otti Tavastian hellään huomaansa

Seinabo Sey
Tavastia, Helsinki
14.4.2015

Olen mahtanut olla vain epäsuosituilla keikoilla Tavastialla, sillä ensimmäistä kertaa näen sisällä jonon. Narikkamiehet huutelevat ja huitovat ihmisiä peremmälle purkaakseen ruuhkan. Baarin puolelle on pystytetty seinä, jonka edessä ihmiset poseeraavat valokuvaajalle.

Illan keikka on järjestetty yhteistyössä Radio X3M:n Svenska Talande Klubbenin kanssa, ja se kieltämättä näkyy. Yleisö on paljolti ruotsinkielistä ja baaripöytien lasinalusissa promotaan RKP-nuoria. Ovatko nämä sittenkin vaali-iltamat, jotka on vain verhoiltu pop-keikaksi? Mitä karun särmikkäälle Tavastialle on oikein tapahtunut?

Kotimainen lämppäri Ronya ottaa paikan haltuun niin energisellä otteella, että hetkeksi saattaa unohtaa, kuka illan pääesiintyjä onkaan. Sillä, että hän on suomenruotsalainen ja onko tämä taktinen veto vai sattumaa, ei ole väliä. Nuori nainen esiintyy modernin pop-diivan elkein, mutta hänen äänensä onkin käytöksen veroinen.

Hui. Tämä tyttö postipakettiin ja lähetys ulkomaille, kiitos!

Ruotsinkielisten juontojen jälkeen päästään asiaan. Länsinaapurista tuleva popsoul-lupaus, jota voisi kuvailla jopa Ruotsin Adeleksi, esiintyy Suomessa jo toista kertaa viime syksyn jälkeen.

Valot himmenevät. Pikkuhiljaa hämärästä erottuu Seinabo Sey, punaisessa kaavussa ja tukka nutturalla. Hyytävä aloituskappale Pistols at Dawn seisauttaa veret ja Tavastia alkaa tuntua jälleen entiseltään: paikalta, jonne ei tulla katsomaan hulppeaa lavashow’ta vaan kuuntelemaan musiikkia, joka ei sellaista tarvitse.

Myös Seinabo puhuu ruotsia. ”Ymmärrättekö minua?”, hän kysyy. Paljon tämän enempää en ymmärräkään. Onneksi musiikki puhuttelee senkin edestä. Melankolisen soul-soundin lisäksi tunnistettavaa Seinabon musiikissa on hänen äänensä, joka taipuu yhdenkin kappaleen aikana tummasta ja matalasta kirkkaaseen ja korkeaan. Sanoitusten sävy on toiveikas, vaikka osa kertookin tragedioista: opetus on, että vaikeudet tekevät vahvemmaksi ja viisaammaksi.

Laulajan tuotanto ei ole vielä kahta ep:tä laajempi, mutta vanhempien mukaan nimetyillä julkaisuilla riittää helmiä jo enemmän kuin monen artistin koko uralla. Uusi materiaali jatkaa saman kuuloista linjaa kuin aiempi: Viime lokakuussa julkaistu For Madeleine ja maaliskuun lopulla ilmestynyt For Maudo soivat saumattomasti yhteen, ja omaleimainen tyyli on jo muodostunut.

Seinabon olemus on nöyrä ja hiljainen, ja esitystä koristavat vain niukka bändi ja eri väreissä välkkyvät valot. Musiikki sen sijaan on massiivista ja voimakasta. Tästä paras esimerkki on anteeksi antamisen vaikeudesta kertova Hard Time, jonka jyske aiheuttaa yleisössä pakonomaisen huojumisliikkeen.

Lämpimämpää puolta esittelee Words, joka vetää puoleensa hellyyttävillä sanoilla ja vauhdikkaalla pianokoukulla. Tahdin hidastuttua Seinabo kertoo edesmenneestä isästään, joka oli gambialainen muusikko. Hänen muistolleen omistettu Burial on haikeudestaan huolimatta voimauttava, ja tuo ennemminkin hymyn naamalle kuin kyyneleen silmäkulmaan, mutta siinä ei ole mitään vikaa. Nainen hymyilee itsekin.

Settilistalle mahtuvat Seinabon kaikki julkaistut kappaleet, mutta mukana on yksi yllätys: pianolla säestetty cover Clean Banditin ja Jess Glynnen Rather Be -hitistä. Seinabo tekee siitä täysin omansa ja laulu on yhä virheetöntä.

Jälleen voi todeta, että hyvä pop-kappale pärjää ilman alkuperäistä, moniäänistä taustaansakin. Sama pätee Seinabon omaan tuotantoon: rakenne on klassinen ja soundi laulupainotteinen, joten kaikki toimisi mainiosti myös akustisena.

Läpi keikan Seinabo elehtii varsin minimalistisesti musiikin tahtiin ja seisoo keskellä lavaa lähes liikkumatta. Lempeä hymy naamallaan hän on kuin ikonimaalauksesta ilmestynyt hahmo, joka on tullut luoksemme kertomaan elämänmakuisia tarinoita ihmisyydestä. Maalailen silmilläni sädekehää hänen päänsä päälle.

Loppuhuipennuksena kuullaan esikoissingle Younger, jonka suosio nojaa suureksi osaksi Kygon tekemään tanssittavampaan versioon. Vuoden 2013 loppupuolella julkaistu alkuperäinen kappale on joka tapauksessa moderni klassikko, jonka pitäisi olla tämän päivän nuoren sukupolven power anthem. Rohkaisevat sanat ja nostattava yhdistelmä viulua ja rumpukonetta saavat arveluttavan tulevaisuuden tuntumaan vähemmän pelottavalta.

Illan tulkinta kappaleesta alkaa hiipien pelkän pianon avulla. Ensimmäisten säkeiden jälkeen pidetään pieni tauko, jolloin Seinabo esittelee bändinsä. Sitten tarttuva kertosäe ottaa vallan ja ensimmäistä kertaa salin takaosastakin kantautuu yleisön laulua. Jälleen huojutaan harmoniassa ja lopulta annetaan kuuluvat hurraukset hyvän mielen lähettilään poistuessa lavalta.

Kymmenen kappaleen pituinen setti on tottumaani lyhyempi, mutta enempää ei tarvitse. Naamalla on hymy ja olo on levollisen iloinen.

Mielikuvani Tavastiasta saa jälleen pienen särön, kun yhdentoista jälkeen ovilla jaetaan vielä purukumia RKP-nuorten esitteen kyytipojaksi. Mutta en jaksa hätkähtää. Seinabon sanoista viisastuneena olen valmis elämän hämmentävämpiinkin hetkiin.

Anna-Maija Lippu