Voiko kirjastonhoitajasta sukeutua yleisöä villitsevä poptähti? Tavastialla nähtiin, että voi

Kuva: Virva Savola

Chillwave-suuruus Washed Out vieraili Tavastialla. ”Nelihenkisen taustabändinsä kanssa esiintyvä Greene hymyilee valloittavasti ja näyttää juuri sellaiselta lähikirjaston satusedältä, jonka pitämään lukupiiriin kuka tahansa tahtoisi viedä tenavansa”, Susanne Salmi kuvailee salaperäistä artistia arviossaan.

Teksti Susanne Salmi, kuva: Virva Savola

Washed Out
Tavastia, Helsinki
7.10.2013

”Nyt sukelletaan Eedenin puutarhaan”, kommentoi ystäväni Washed Outin Tavastian-keikan ensitahteja. Tuoreelta Paracosm-albumilta tuttu intro toden totta vie ajatukset vehreänä kukoistavaan paratiisiin. Undulaatit visertävät, enkelikellot kilisevät ja lempeä tuuli humisee korvissa.

Chillwave-mestari Washed Outin eli Ernest Greenen levytykset ovat kuluneet stereoissani miltei puhki. Silti artistia ympäröi myyttisyyden aura. Greenen laulu on korostetun etäistä, eikä hänen kasvojaan ole kuvattu albumien kansitaiteessa. Haastatteluissa mies on paljastanut olevansa entinen kirjastonhoitaja, mutta juuri muuta en hänestä tiedä.

Varsinainen aloitusbiisi It All Feels Right antaa salaperäisyydelle välittömät lähtöpassit. Nelihenkisen taustabändinsä kanssa esiintyvä Greene hymyilee valloittavasti ja näyttää juuri sellaiselta lähikirjaston satusedältä, jonka pitämään lukupiiriin kuka tahansa tahtoisi viedä tenavansa. Bändin rumpali puolestaan muistuttaa näyttävine viiksineen etäisesti Eugene Hützia.

Salaperäisyyden lisäksi unholaan jäävät pian myös paratiisilinnut ja lempeä tunnelma. It All Feels Right on pudotus puutarhasta takaisin rokkiklubille: bändin ote on intensiivinen, ja äänenvoimakkuus miltei särkee korvia.

Life of Leisure -ep:llä eteerisen haaveilevalta kuulostanut New Theory puolestaan rymistellään läpi hykerryttävän punkmaisella otteella. Greenen lauluun ilmestyy syviä sävyjä, jotka synnyttävät yllättävän mielleyhtymän itse Ian Curtisiin.

Levyillään Washed Out on Pitchforkin viileä ja etäinen mallioppilas. Tavastialla kaikki kääntyy päälaelleen: Greene laskeutuu norsunluutornistaan täyttääkseen salin lämmöllä ja elämänilolla. Maestro hehkuu pikkupoikamaista innostuneisuutta patistellessaan jähmeää keikkakansaa bailaamaan.

Ainoastaan laulamiseen syventyessään Greene ajelehtii kauemmas yleisöstään. Silloin miehen silmät ovat kiinni ja olemus yllättävän haavoittuvainen. Läsnäolevampaa esiintymistä löytyy hänen selkänsä takaa: muusikon nukkemaisella tavalla suloinen vaimo Blaire kohdistaa katseensa koskettimiensa sijasta suoraan yleisöön.

Vahvan taustabändinsä ansiosta Washed Out onnistuu tuomaan albumiensa äänimaailman olennaisimmat osat Tavastialle. Ainoastaan You and I ei aivan yllä huikean intensiivisen levyversion tasolle: naislaulun puutteen myötä jonnekin katoaa myös se valtava tunnelataus, joka biisin albumiversiota kannattelee. Jään kaipaamaan kappaleeseen olennaisesti kuuluvaa makuukamarimaista intiimiyttä, vaikka kuulaasti soiva livesovituskaan ei ole hullumpi.

Hienoisen pettymyksen tuottaa myös hittibiisi Feel It All Around, jonka laahaava tempo ei tyydytä viimeinkin biletunnelmaan päässyttä yleisöä. Kanssakatsojien mielenkiinto herpaantuu, vieressäni aletaan keskustella parisuhteista. Onneksi komeasti soiva Amor Fati palauttaa illan takaisin raiteilleen.

Vain noin tunnin mittainen setti loppuu turhan lyhyeen, mutta encorena kuultava Eyes Be Closed pelastaa paljon. Esitys hipoo täydellisyyttä: kappalevalinta on fantastinen, yhtye ui syanidinsinisessä valossa ja bassorumpu kuulostaa sydämenlyönneiltä. Lopuksi todistetaan rymistelyä, jollaista voisi odottaa kuulevansa pikemminkin psykerock- kuin dream pop -keikoilla.

Joku yleisössä seisova entinen jähmeilijä intoutuu loikkaamaan korkealle ilmaan. Greene hymyilee aurinkoisesti vielä kerran.

Kirjastoissa kasvaa näemmä hyviä ihmisiä.