Anna-Maija Lippu päättää Weekend-raporttinsa Deadmausin ja kumppaneiden keikkoihin. Melkoista kestävyysurheilua tuo Weekend, näemmä.
Teksti: Anna-Maija Lippu, kuvat: Jari Lam
Weekend Festival 2014
Kyläsaari, Helsinki
15.-16.8.2014
”Eat, sleep, rave, repeat” on viikonlopun mantra. Weekend Festivalin toinen ja viimeinen päivä lähtee käyntiin, ja jälleen on aika hakata nyrkkiä ilmaan ja huutaa vähän väliä ”wooo!” yöhön asti.
Onneksi päälavan ensimmäinen esiintyjä Nopsajalka antaa pehmeän laskun. Nuorella miehellä on letkeän rento meininki, joka sopii osuvasti aurinkoiseen iltapäivään ja lievittää edellisen illan jälkeistä heikotusta. Yleisöä uupuukin jonkin verran, mahdollisesti he ovat niitä, ketkä menivät viime yönä vielä ”virallisille jatkoille” The Circukseen tai Fredan Tivoliin.
Tauotonta biletykitystä tarjoava Orkidea & Friends Stage käy kuitenkin jo isommalla vaihteella, vaikka kello on vasta neljä. Kotimainen dj Rico Tubbs hyppii vähintään yhtä vauhdikkaasti kuin yleisönsä, välillä nostellen musalaitteistoaankin ilmaan biitin tahtiin. Tämä mies nauttii selvästi työstään ja fiilis tarttuu kaikkiin muihinkin.
Palatessani kohti päälavaa yleisön määrä on triplaantunut. Miksi? Koska JVG. Tämä on loistava ja melkeinpä ainutkertainen tilaisuus päästä täyttämään juomapullo festarin ainoalla vesipisteellä, kun kaikki muut keskittyvät suomirap-kaksikkoon. Herrat ovat verhonneet itsensä pitkähihaisiin paitoihin, huiveihin ja lippiksiin kesäpäivänä, ja VilleGallen oranssi tukka muistuttaa minua lapsuuden Trolli-peikoista. Mutta en voi kyseenalaistaa, sillä niin kuin pojat itse sanovat, ”se on fäijönii”.
Duo villitsee yleisön, ja kaikki 15-vuotiaasta yli parikymppiseen tuntuvat osaavan sanat heidän biiseihinsä. Sen ihmeellisempiä show-elementtejä ei ole, mutta mielenkiintoa pidätellään yllä vierailijoilla: Tippa T, Märkä Simo ja Gracias tulevat vetämään omat osuutensa, mutta leuat loksahtavat kunnolla vasta kun Sara Chafak astelee lavalle hänen mukaansa nimetyn kappaleen aikana.
Suomen oma Kim Kardashian -wannabe (tai siis Miss Suomi 2012) on pukeutunut uikkariin ja nahkatakkiin. Hänen niin sanottu räppäämisensä on kiusaannuttavaa ähkimistä, mutta eihän nainen musikaalisten lahjojensa takia siellä lavalla olekaan. Laatumusiikki ja hyvä keikkameininki eivät aina kulje käsi kädessä, ja JVG:llä on toista näistä kahdesta. Lopulta antaudun itsekin Huominen on huomenna -kesärenkutuksen rytmille ja laulan sangriasta ja karnevaaleista.
HeavyWeight Dj’s on kuulemma esittämässä viimeistä Helsingin-keikkaansa neljän hengen porukalla, ja se näkyy niin miesten kuin yleisönkin energiassa. Tällä kertaa yleisö pääsee osallistumaan show’n visuaaliseen puoleen: alueella on jaettu liilaa väripulveria, jota kaikki poksauttavat ilmaan yhtäaikaa esiintyjän käskystä. PAM! Tulos on hienohko ehkä nanosekunnin ajan ja muuten vain huvittava sotku. Ihmiset kävelevät lopun päivää lähes päästä varpaisiin Tiivi-Taavin värisinä. Musiikki itsessään ei hätkähdytä erityisemmin, mutta Kasmirin yllätysvierailu lavalla On the Edge -kappaletta varten herättää mielenkiinnon hetkeksi.
Seuraavaksi soittaa Knife Party eli ”puukkobileet”, kuten ystävilläni on tapana sanoa. Odotukset ovat korkealla, mutta ne jäävät jokseenkin täyttymättä – osittain myös siksi, että yleisössä sattuu omalle kohdalle tupakan ja hien yhdistämä hajupilvi sekä jatkuvasti töniviä ja ohittavia ihmisletkoja.
Calvin Harrisin Under Control -kappaletta on soitettu viikonlopun aikana jo monesti, mutta kyseinen australialaiskaksikko tekee siitä erottuvimman version. Ainoa todellinen hohtohetki on perusteknoa ryhdikkäämpi Bonfire, jolloin screeneillä roihuaa liekit samalla kun lavan edestä sinkoaa tulta, jonka lämpö tuntuu metrien päähän.
Tämän jälkeen on päästävä huilimaan ja ostamaan metrilakua energianlähteeksi. Joo, Hardwell aloittaa, mutta toisen festaripäivän loppupuolella biittitykitys ja basson droppaamisen odottaminen alkavat puuduttamaan. On säästeltävä voimia koko tapahtuman viimeiseen ja mielenkiintoisimpaan artistiin: Deadmausiin.
”Hey guys, we’re just setting up”, kuuluu miesääni lavalta varttia ennen kuin Deadmausin kuuluisi aloittaa. Mies onkin itse Joel Zimmerman, tuon kuuluisan hiirikypärän alla piilotteleva dj, vain ilman kuuluisaa hiirikypäräänsä.
”Oh shit, forgot the mouse helmet”, hän vitsailee.
Mies tervehtii ja kiittää yleisöä etukäteen, sillä hän ei aio puhua settinsä aikana. Musiikki alkaa soida ja hän todella aloittaa etuajassa, mikä luo yllättävän iloisen ja hyperin tunnelman. Hetken päästä kypäräkin kaivetaan esiin ja yleisö hurraa. Siellä se valtava pää nyt heiluu korvineen. Jokin niin yksinkertainen asia tekee Deadmausista unohtumattoman. Vaikka pelkkä hassu päähinehän tuo on, silti tuntuu, että todistamme jotain ylimaallisen coolia.
Olen suosiolla luopunut aikeistani rynniä eturiviin ja jäänyt taaemmaksi ihailemaan näkyä. Täällä yleisö baunssaa harmoniassa, voi hengittää raitista ilmaa ja liikkua vapaammin. Deadmaus on isoimmista esiintyjistä ainoa, joka soittaa vain ja ainoastaan omaa materiaalia. Hyvä! Ja vaikka se materiaali vaikeasti sulateltavampaa bassojytkettä onkin, se on silti todella virkistävää.
Koneellista tanssimusiikkia tämäkin on, mutta kuitenkin erilaista kuin edeltäjien; rennompaa, mikä on nurinkurinen mutta samalla juuri sopiva lopetus Weekendille, joka vaatii suurta intohimoa EDM-musiikkia kohtaan, jotta sen tahtiin pystyy juhlia ulkosalla hyvillä mielin kaksi päivää putkeen.
Toisaalta iälläkin on merkityksensä. Ehkä jos ei olisi käynyt baareissa lähivuosina tai ollenkaan, tämä kaikki tuntuisi vielä hienommalta. Niille 15–17-vuotiaille, keillä on ikää festarilippuun mutta ei vielä baariin, tämä on varmasti paljon jännittävämpää. Tietysti ulkokonsertti on juottoloita näyttävämpi miljöö ilotulituksineen ja laser-valoineen, mikä tekeekin Weekendistä visuaalisesti viehättävän tapahtuman.
Mutta kaiken sen voi nähdä myös myöhemmin ilmestyvästä koostevideosta, jonka katsominen taitaa itselleni tulevaisuudessa riittää. Hatunnostoni silti niille, ketkä jaksavat ”eat, sleep, rave, repeat” yhä uudestaan ja nauttivat siitä. Aikamoisesta kestävyyssuorituksesta on sentään kyse.