Kolumni: Puhutaanpa hieman klikkausjournalismista

Siunaa minua, isä, sillä olen tehnyt syntiä.

Olen tehnyt klikkausjournalismia.

Kyllä, olen kirjoittanut ja julkaissut artikkeleita ajatellen päällimmäiseksi sitä, kuinka paljon ne keräävät lukijoita. Olen valikoinut uutisaiheita sen mukaan, minkä olen arvellut leviävän tehokkaimmin sosiaalisessa mediassa.

Sehän on journalismissa nyt pelin henki. Etunenässä viihdejournalismissa, tietenkin, mutta enenevissä määrin myös musiikki- ja kaikessa muussakin journalismissa.

Lukijamäärien mukaan me mediat nousemme tai kaadumme.

Kuten sananlasku kuuluu, ilmaisia lounaita ei ole. Tämän lounaan, siis tämän ilmaiseksi luettavan kolumnin ja kaikkien muidenkin internetissä vapaasti jaossa olevien artikkeleiden hinta on klikkausjournalismi.

Hyvine ja huonoine puolineen, sillä molempia on.

Kuvakaappaus JVG:n videosta.
Kuvakaappaus JVG:n videolta.

Klikkausjournalismihan voi parhaimmillaan tuottaa lukijoille aiempaa mielenkiintoisempaa sisältöä. Termi merkitsee sitä, että niin musiikki- kuin muutkin mediat joutuvat miettimään tarkemmin, mitä ihmiset haluavat lukea.

Toimittajien asema tiedon portinvartijoina on heikentynyt ja lukijat voivat etsiä vapaammin sellaista sisältöä, mikä heitä kiinnostaa.

Internet-aika haastaa toimittajat miettimään kaikkia juttujen osa-alueita tarkemmin. Otsikot eivät voi olla enää ympäripyöreitä latteuksia, vaan niiden täytyy tempaista lukija mukaansa ensisilmäyksellä. Pop-artistien haastattelut eivät voi olla enää automaattiohjauksella vedettyä ”kertokaa uusimmasta levystänne” -jaarittelua, vaan niissä täytyy olla terävä kulma.

Mitään ei voi julkaista enää ”kai tällekin on lukijansa” -asenteella. Kävijätilastot kertovat armotta, mitä luettiin ja mitä ei.

Ja erot juttujen välillä ovat valtavia. Ne voivat näkyä niin, että samasta asiasta uutisoivien medioiden artikkeleilla on tuhatkertainen ero lukijamäärissä pelkästään otsikoinnin ansiosta.

”JVG julkaisi uuden musiikkivideon” -juttu luetaan parisataa kertaa, ”Kuuluvatko nämä JVG:n videolla näkyvät pakarat Anna Abreulle?” parituhatta. Tai parikymmentätuhatta.

Niin, lukijatilastot ovat osoittaneet, että 2010-luvun diginatiiveja kiinnostavat täsmälleen samat asiat kuin keskiaikaisia talonpoikia, muinaisia roomalaisia ja pyramideja pystyttäneitä egyptiläisiäkin: seksi, väkivalta ja se, kun joku silmäätekevä mokaa oikein ruhtinaallisesti.

Esimerkiksi Rumban sivuilla julkaistiin huhtikuussa lyhyt juttu hollantilaisen EDM-yhtyeen videosta, jolla bändin naisjäsenet ilmeisesti tyydyttivät itseään ja yrittivät laulaa kappalettaan samanaikaisesti. Tätä varttitunnissa tehtyä uutista on luettu nyt noin 73 000 kertaa.

Samaan aikaan joku pidempi haastattelu tai artikkeli, jonka kirjoittamiseen on käytetty useita päiviä ja johon on satsattu satoja euroja, saattaa saavuttaa vain tuhatkunta lukijaa.

Joku maksaa toimittajien palkat, ja tämä joku haluaa rahoilleen vastinetta. Millaiseen journalismiin kustantajan siis kannattaa panostaa?

Jos oiomme mutkia hieman, jokainen lukukerta on medialle tismalleen yhtä arvokas. Median ansaintalogiikka perustuu sisältöä ilmaiseksi jakavilla verkkosivuilla täysin niistä ostettuun mainostilaan. Ja mainostajia puolestaan kiinnostaa luonnollisesti se, montako silmäparia heidän mainoksensa tavoittaa.

Eikä parituhatta lukijaa ole riittävä massa – lukijoita täytyy olla satojatuhansia.

Niinpä 28 000 kertaa Facebookissa jaettu juttu helsinkiläisen joutsenen syyttävästä tuijotuksesta on medialle arvokkaampi kuin joitain tuhansia kertoja luettu reportaasi ulkomaisesta kriisipesäkkeestä.

Kuvan joutsen ei liity tapaukseen. Kuva: Freeimages.com / anitab0000
Kuvan joutsen ei liity tapaukseen. Kuva: Freeimages.com / anitab0000

Jos oikein maalaillaan piruja seinille, suomenkielisessä musiikkijournalismissa kehityskulku saattaa aiheuttaa alan muuttumisen tyystin harrastustoiminnaksi.

Musiikkiin keskittyviä artikkeleita kirjoittavat tulevaisuudessa vain omia pikkublogejaan pyörittävät musiikki-intoilijat. Kaupalliset yrittäjät muuttuvat meemejä ja viraalihittejä toistaviksi viihdekoneistoiksi, joilla ei ole kunnollista identiteettiä.

Samat hassutteluvideot kiertävät vuorotellen joka sivustolla, oli se sitten iltapäivälehden, musiikkilehden tai lifestyle-lehden verkkosivu.

Onneksi tilanne ei ole oikeasti näin synkkä. Te lukijat kun käytte alati vaateliaammiksi, eikä räikeintä clickbait-oikomista katsota enää hyvällä.

Lisäksi mediassa on huomattu, että Anna Abreun parintuhannen klikkauksen pakarat kalpenevat kunnon Sunny Car Centerin tai uuden alkoholilainsäädännön rinnalla. Kun jokin aihe saa kansan takajaloilleen ja lähtee kiertämään sosiaalisessa mediassa, nousevat lukijamäärät jälleen potenssiin kaksi.

Tämä antaa toivoa monipuolisemman musiikkijournalisminkin selviytymismahdollisuuksista. Rumbassa monet perinteisemmät jutut, kuten levy- ja keikka-arviot sekä kolumnit ja haastattelut, ovat houkutelleet lukijoita ilahduttavan paljon – kunhan ne ovat niin kutsutusti osuneet hermoon.

Jos Turmion kätilöiden Tampereen-keikka kielletään liian hurjan lavashow’n takia, se kiinnostaa yleisöä. Kun kaupunki ja ELMU riitelevät Konepajahallista, se kiinnostaa yleisöä. Kun Cheek esiintyy Olympiastadionilla ja kyynisellä toimittajalla on pistävää sanottavaa aiheesta, se kiinnostaa yleisöä. Samoin se, kun suomalainen Metallica-fani masinoi kampanjan, jossa bändiä pyydetään soittamaan eräs unohduksiin jäänyt vanha biisinsä keikalla.

Cheek Olympiastadionilla. Kuva: Jari Lam
Cheek Olympiastadionilla. Kuva: Jari Lam

Some-hittien metsästäminen kuitenkin johtaa toiseen, tiedonvälityksen kannalta vakavaan ongelmaan.

”Katso kuvat!” -uutiset ovat korkeintaan ärsyttäviä, mutta nykyään toimittajilla on alati suurempi kiusaus syyllistyä populismiin oikeasti tärkeissä asioissa.

Esimerkkinä mainittakoon, että suomalaiset tykkäävät tuohtua ja levittää tuohtumustaan sosiaalisessa mediassa. Ja kun media tietää, että esimerkiksi virkamiehiä rakastetaan vihata ja poliitikkoja epäillään kaikesta, kasvaa tulosvastuullisella toimittajalla kiusaus kertoa totuudesta vain toinen puoli.

Pitäisikö uudesta lakiesityksestä kaivaa esille vain sen ongelmakohdat ja pistää liikkeelle uusi somehitti, vai pitäisikö sittenkin raportoida aiheesta objektiivisemmin ja saada lukijoissa aikaan vain kevyt hymähdys?

”Haluutsä totuuden vai niin, että se kuulostaa nastalta”, lohkaisi Andy McCoy aikoinaan. Ajatusmallia ei toivoisi sovellettavan sote-uudistukseen tai vaikka Venäjän Suomelle aiheuttamaan uhkaan.

Musiikkijournalismissakin riittää vastaavanlaisia ongelmakohtia. Musiikissa tosin tilanne saattaa kääntyä toisin päin: artistit haluavat saada liikkeelle itseensä liittyviä some-ilmiöitä, ja median täytyy päättää, lähteekö se edesauttamaan näiden leviämistä.

Jos vaikka bändi saa keikalla vieraakseen jonkun yllättävän tähden ja siitä seuraa spontaanin oloinen duetto, joka tallentuu sopivasti videolle, on päätettävä, onko tapaus uutisoimisen arvoinen asia vai huolella suunniteltu mediatempaus.

Jos jokin kuulostaa tai tuntuu liian sopivalta, se saattaa hyvin olla sitä.

Toni Wirtanen (vas.) näytti Oulun Qstockissa Dave Mustainelle paljaita pakaroitaan. Siitä olisi saanut hyvän somehitin, jos olisi saatu kuvatuksi. Kuva: Markus Paajala
Toni Wirtanen (vas.) näytti Oulun Qstockissa Dave Mustainelle paljaita pakaroitaan. Siitä olisi tullut hyvä somehitti, jos tapahtuma olisi saatu kuvatuksi. Kuva: Markus Paajala

Toimittajien tuloksenhaku ja lukijamäärien tuijottaminen siirtää todellisen vallan eteenpäin. Sekä musiikki- että kaiken muun journalismin tulevaisuutta miettiessä täytyy katseet kääntää teidän suuntaanne, arvon lukijat.

Harvalla alalla nimittäin pätee sanonta ”kuluttaja on kuningas” yhtä hyvin kuin nykyajan mediamaailmassa. Tiedotusvälineet seuraavat herkeämättä, mitkä jutut ja aiheet kiinnostavat yleisöä.

Jos haluatte lukea musiikista, klikatkaa musiikkijuttuja. Jos haluatte lukea hömppää, klikatkaa hömppäjuttuja. Jos koette jonkun jutun antaneen huonosti vastinetta, antakaa palautetta. Jos koette jonkun jutun lukemisen arvoiseksi, antakaa kehuja.

Jokaisella klikkauksella osallistutte huutoäänestykseen, jossa määritellään, millaisista aiheista saatte huomenna lukea lisää.

Valta on teidän. Käyttäkää sitä viisaasti.