Onko Summer Up -esiintyjä Nicki Minaj feministi vai antifeministi? – Käsittelyssä hiphopin roolileikit

Nicki Minaj on uudenlainen ilmiö räpissä – nainen, joka suorastaan työntää ahterinsa kameran linssiin kiinni hekumallisissa musiikkivideoissaan. Samanaikaisesti miesräppärit heittäytyvät korostetun tunteellisiksi. Nyt kaksi hiphopista ja sukupuolirooleista kiinnostunutta toimittajaa pohtii, miten pelin henki on muuttumassa.

Jännäksi on musiikkimaailma mennyt. Toisaalla Beyoncé julistautuu suurin kirjaimin feministiksi, mutta räpissä Nicki Minaj nousee supertähdeksi esineellistämällä itseään räikeämmin kuin limaisinkaan sovinistituottaja kehtaisi. Sitten on toisaalta Draken kaltaisia herkkäsieluisia taiteilijoita, jotka muuntavat machon musiikkityylin miesihanteita.

Vai ovatko asetelmat sitä, miltä ne näyttävät? Onko Nicki Minaj sittenkin feministi, joka tekee mitä huvittaa vähät välittäen muiden odotuksista? Oliko rääväsuinen Eminem itse asiassa ensimmäinen miepuolinen herkkisräppäri? Voisiko miespuolinen räppäri käyttäytyä kuten Nicki Minaj, ja jos naispuolinen räppäri tilittäisi yhtä avoimesti kuin Paperi T, otettaisiinko hänet vakavasti? Entä mihin sijoittuvat homouden pöydälle nostaneet Frank Ocean ja Le1f?

Anna Brotkin ja Anton Vanha-Majamaa istuivat alas keskustelemaan molempia kiinnostavasta aiheesta. Seuraa selonteko siitä, millaisena Rumban toimittajakaksikko näkee hiphopin monimutkaisiksi muuttuneet roolitukset.

Nicki Minaj – feministi vai antifeministi?

Anna Brotkin: Kyllä minusta tuntuu, että skaala sille, miten sukupuoli koko hiphopin sisällä nähdään, on nyt paljon laajempi kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Sekä naiset että miehet saavat halutessaan olla vapaammin feminiinisiä.

Anton Vanha-Majamaa: Aika paljon siihen on vaikuttanut sekin, että netti on tullut alustaksi, jossa voi monipuolisesti rakentaa imagoaan. Otetaan eri genreistä vaikutteita ja leikitään anime-aiheella tai millä vain.

AB: Niin. Jonkun Nicki Minajin kuvastohan on suoraan popmusiikista. Vartalo on framilla ja lyriikat käsittelevät seksuaalisuutta, vartaloa ja seksiä. Hän ei ole satunnaisesti bikinit päällä, vaan se on iso osa hänen imagoaan ja musiikkiaan. Nickillä on korkokengät jalassa. Kymmenen vuotta sitten samanlainen tyyppi olisi ollut ihan eri genren artisti, ei räppäri.

AV-M: Olen miettinyt feministikysymystä Nicki Minajin ja Beyoncén kohdalla. Että ovatko ne feministejä? Molemmillahan on paljon sitä, että otetaan oma vartalo ja seksuaalisuus haltuun ja käännetään se voimavaraksi. Mutta jotenkin tuntuu, ettei Nicki Minajin juttu kestä tarkempaa katsomista.

AB: Teoreettisella tasolla näen, että Nicki Minaj on feministi: hän tekee, mitä itse haluaa ja ottaa itsensä haltuun. Hän päättää itse. Mutta hänen videoitaan katsoessa alan miettiä, mistä nousee halu näyttää omaa seksuaalisuutta tismalleen samalla kuvastolla, jolla se on aiemmin asetettu muiden toimesta objektiksi.

AV-M: Missy Elliotin ratkaisu on, että se pukeutuu äijämäisesti ja käyttää löysiä vaatteita. Hän omaksuu miehiset ulkoasuvaatimukset, jotka kuuluvat valtavirtaräppiin. Mutta se on ongelmallista, jos naisen täytyy pukeutua miehisesti, jotta hänet otettaisiin vakavasti. Siinä mielessä Nicki Minajin tapa on parempi.

AB: Jos näkisin Anaconda-videosta twerkkauskohtauksen jostain pizzerian telkkarista, ajattelisin, että vittu mitä paskaa ja naisen esineellistämistä. Ollakseen sitä mieltä, että se on feministinen, on tunnettava konteksti ja katsottava se loppuun. Ja eikö se ole vähän ongelmallista maailmassa, jossa ihminen jaksaa keskittyä kolme sekuntia?

AV-M: Sen voi myös ajatella niin, että överiseksuaalisuudella kiinnitetään huomiota siihen, että maailma tosiaan on seksistinen ja vaatimukset naisvartalolle ovat ihan järjettömät. Ovathan Nicki Minajin perse ja tissit spektaakkelinomaisia, jolloin siinä on myös se parodinen aspekti. Herää kysymys, onko Nicki Minajin vartalo halun kohde vai sarjakuvahahmo.

AB: Ehkä molempia. Jos sitä haluttaisiin ainoastaan parodioida, se tehtäisiin överimmin. Onko se tarpeeksi parodista ollakseen parodiaa? En tiedä. Ovathan hänen vartalonsa mittasuhteet järjettömät. Samalla se on seksikäs ja haluttava.

AV-M: On selvää, ettei hiphopin tai popmusiikin maailma ole millään tavalla tasa-arvoinen. Naisartisti joutuu käsittelemään omaa sukupuoltaan tavalla, jolla miehet eivät. Siinä on aina valinta, ollako vähissä pukeissa vai peitettynä.

AB: Totta. Siinä ikään kuin väistämättä tekee statementin. Miten sen voisi olla tekemättä? Olisi omituista asettaa rajat, ettei feministi muka voisi esiintyä bikineissä.

AV-M: Yksi aspekti on se, miten naisräppärin suhde vastakkaiseen sukupuoleen näytetään. Nicki Minajillahan on paljon videoita, joissa on vain naisia, ei miehiä ollenkaan. Se ei tietysti tarkoita, etteivätkö miehet olisi jollain tavalla läsnä.

AB: Anaconda-videolla on pelkkiä naisia. Paitsi ihan lopussa on Drake, jolle Nicki Minaj antaa sylitanssin.

AV-M: No sehän on ihan perseestä.

AB: Videon lopussa Drake yrittää koskea Minajta, josta Minaj suuttuu, tyrkkää Draken käden pois ja lähtee. Mutta tämä tapahtuu sen jälkeen, kun on kolme minuuttia katsottu perseitä. Tuleehan siitä vähän sellainen olo, että palaverissa on mietitty, miten saataisiin kerrottua ”kuolata saa muttei koskea” niin, että kolmevuotiaskin tajuaa.

Onko miesräppärillä enemmän liikkumavaraa?

Nicki Minajin Moment 4 Life -videolla leikitään barbiemaisella sukupuolikuvastolla: räppäri Drake esittää unelmien prinssiä, jonka kanssa prinsessapukuinen Minaj menee naimisiin ilotulitusten alla. Mutta prinssiroolin lisäksi Drake tunnetaan mummovillapaidoistaan, kyynelistään ja epämachosta, 2010-luvun miehisyydestä.

AV-M: Drake pystyy olemaan herkkä, mutta sen ei tarvitse uhrata maskuliinisuuttaan. Sen ei tarvitse olla joko–tai. Miesräppärille sallitaan kokonaisempi imago, ja se voi näyttää useampia puolia itsestään.

AB: Ulkoisestihan Drake on maskuliininen, pitkä ja skrode. Se herkkyys liittyy sisältöön. Suomen Drake voisi siinä mielessä olla joku Paperi T.

AV-M: Hassua, että puhut Paperi T:stä. Se eroräppi oli uusi juttu silloin, kun Drake teki Take Care -levyn, jossa se herkistelee, puhuu erosta ja yksinäisyydestä. Ja Kanyekin oli siinä vaiheessa jo tehnyt erolevyn 808s & Heartbreaks, joka on ehkä jonkinlainen eroräpin alkupiste. Mutta siitä on sen verran aikaa, että kun Paperi T:n levy tuli, en minä ajatellut, että siinä jollakin tavalla toteutetaan maskuliinisuutta, joka ei ole tyypillistä räpille.

AB: Minä uskon, että valtavirrassa Paperi T:n eroräppi aiheuttaa sellaisia tuntemuksia, että ”tunteet, mies ja räppi, onpa erikoinen ja siisti yhdistelmä”. Jos mietin suomalaisten miesräppäreiden maskuliinisuutta, niin ehkä skaalasta puuttuvat molemmat ääripäät. Operoidaan pienemmällä alueella. Siinä mielessä koen, että Paperi T:n avautumisräppi on lähtökohtaisesti feminiinisempää kuin moni muu. Mutta mitä luulet, että tapahtuisi, jos naisräppäri tekisi Paperi T:n tyyppistä kamaa? Missä on avautuva, erosta tilittävä nainen? Jengihän vihaisi sellaista.

AV-M: Keitä meillä edes on? Sini Sabotage?

AB: No joo, Sini Sabotagella on myös ihmissuhdetilitystä. Hän ei yritä olla äijä, jotta sulautuisi genreen, vaan pikemminkin hän on tehnyt naiseudesta imagonsa kulmakiven. Mikä on taas eri juttu kun jollain Rauhatädillä tai Pyhällä Lehmällä, jotka ovat selkeästi hipimmän laidan tyyppejä.

AV-M: Minun mielestäni Sini Sabotagen esiintymisessä ja pukeutumisessa näkyy Beyoncén vaikutus. Ja siinä, miten se suhtautuu omaan sukupuoleensa ja seksuaalisuuteensa. Mutta se ei ole kuitenkaan niin överi kuin joku Nicki Minaj.

AB: Räppäreistä jossain Evessä on kaksi puolta: toisaalta on jotain äijämäisyyttä, ja samalla kuitenkin syvään uurrettu paita. On muuten hassua, että Nicki Minajin stringejä kauhistellaan, mutta Even Let Me Blow Ya Mind -videolla feattaavalla Gwen Stefanilla on ihan samanlaiset. Niistä vain ei tehdä numeroa, mutta kyllä ne ovat siellä. Sekin pisti silmään, kuinka Eve tulee videolla kuokkimaan bileisiin: se kävelee tosi suoraan. Siihen ei liity sellaista ”tsekatkaa mun persettä, mä oon seksikäs”, vaan että ”katsokaa, miten kova muija olen”.

AV-M: Onko tuo sinusta toimivampi tai anarkistisempi statement, että nainen tulee paikalle äijämäisesti?

AB: Se on ysärimpää ja spicegirlimpää.

AV-M: Minusta on jotenkin vaarallista, että Even videolla on kaikki ne samat pukeutumiseen liittyvät elementit, paljasta pintaa ja tissit. Mutta sitä katsoessa asiaa ei tule mietittyä: sen vain hyväksyy, että Gwenillä on stringit, naiset nyt pukeutuvat tuolla tavalla. Nicki Minajin videota katsoessa tulee sentään välillä ajatelleeksi, että hetkonen, miksi tässä on takapuoli noin esillä ja stringit vedettynä ylös.

AB: Onhan se tavallaan surullista ajatella, että mitä jos Eve olisikin halunnut kävellä sisään persettään heiluttaen, mutta hän ei ole voinut, koska se ei olisi ollut uskottavaa genren sisällä. Yleinen ajatus on varmaan se, että joku ysäri oli kivempaa ja viattomampaa aikaa, kun ei katsottu niitä perseitä. Mutta totuushan on, että kyllä niitä katsottiin. Siitä ei vain puhuttu.

AV-M: Ajattelisin asiaa itsemääräämisoikeuden kautta. Siinä mielessä Nicki on parempi, että hän itse korostaa avujaan ja ottaa samalla oikeuden niihin. Uskon, että tarvitaan naisartisteja, jotka tekevät omasta seksuaalisuudestaan numeron. Jos ihannetilanne olisi se, että musiikista puhuttaessa tekijän sukupuolella ei olisi väliä, niin tuntuu, että Minajin kaltaisten artistien kautta täytyy ensin käydä se keskustelu, mitä sukupuoli oikein tarkoittaa. Miksi se on asia, johon kiinnitetään huomiota? Ja millaisia kaksinaismoralismeja sukupuolen esittämiseen liittyy?

AB: Totta. Kun se perse on siinä, sinun on pakko puhua siitä. Jos emme käy sitä keskustelua nyt, eivät ne tissit mihinkään katoa. Ollaan ikuisesti Even kelkassa, että ”jes, tyttökin voi olla niin kuin poika!” Kun oikeasti olisi kiva sanoa, että ”jee, jokainen voi olla millainen haluaa” ilman, että verrataan johonkin. Ettei pyritä olemaan miehiä tai naisia, vaan ihmisiä. Mutta kai siihen pisteeseen päästään vaan käsittelemällä nämä asiat. Sitä varten kai on joku Stromae, jonka lavashow’ssa ja koko musiikissa on sukupuoli isossa roolissa, tai nimenomaan sillä leikkiminen ja sen kommentoiminen.

AV-M: Eikö sen juttu ole nimenomaan se androgyyniys?

AB: Joo. Tous Les Mêmes -videolla se on maskeerattu toinen puoli naiseksi ja toinen mieheksi. Ja Formidable-videolla se itkee ratikkapysäkillä, jätettynä ja sydänsuruihinsa juoneena. Mies, joka on ääritunteellinen julkisella paikalla. Olisiko sellaista ollut 20 vuotta sitten?

AV-M: Ei tule äkkiseltään mieleen. Jos miettii kymmenen vuotta taaksepäin, koko hiphopin maailma on ollut kapeampi vaikkapa sen suhteen, miten rakkausasioita on käsitelty. Päällimmäisenä tulee mieleen gangsta-tyylinen retoriikka, jossa rakkaus on häivytetty pois. On vain naisia.

AB: Naisia ja seksiä. Paitsi eikö jollain Eminemillä ollut ihmissuhteita biiseissään?

AV-M: En tiedä, puhuiko Eminem tunteistaan muuten kuin että se haluaa tappaa sen ex-vaimon ja että se on pilannut sen elämän.

AB: Mutta vaikka sanoma on se, että ”vitun paska lehmä, mä haluan tappaa sut”, niin tuleehan siinä samalla paljastaneeksi, että sydän on särkynyt ja se tuntuu jossain. Oliko Eminem ensimmäinen herkkisräppäri?

AV-M: Ehkä Eminemissä oli jotain herkkyyttä, mitä valtavirtaräpissä ei kauheasti ollut ennen häntä.

AB: Sittenhän jollain Yung Leanilla osa sitä imagoa on se, että se on epäräppärin näköinen. Kalpea laiha pikkupoika kalastajahattu päässä. Yhdellä videolla se tekee masturbointieleen, mutta vähän häpeissään ja kikatellen. Samalla se tulee hauskalla tavalla kommentoineeksi sitä traditiota, johon se liittyy.

AV-M: Yung Leanin maskuliinisuutta on vaikea kommentoida, kun se on niin nuori. Ehkä Yung Leanin voi nähdä osoituksena siitä, etteivät sukupuoliroolit ole tuolle sukupolvelle enää niin ehdottomia. Ja sittenhän on tietysti Kanye West, mutta Kanye on niin performanssitaiteilija, että hänestä on vaikea sanoa, mitä hän edustaa.

AB: Minun mielestäni Kanye on mielenkiintoinen hahmo perinteisen maskuliinisuuden näkökulmasta. Sehän on toisaalta sellainen suomalaiskansallinen jurottaja, se ”minä en tule valokuvaan” -tyyppi, jolla on kivimöhkälemäinen olemus. Mutta samalla siinä on kiukutteleva pikkutyttö-aspekti, holtitonta tunteellisuutta ja esteettisten elämysten palvontaa.

Onko hiphop vieläkään valmis itkevälle naiselle tai hyperseksuaaliselle miehelle?

1990-luvulla Doo-Wop That Thingillä Lauryn Hill räppäsi, kuinka ”Showing off your ass ’cause you’re thinking it’s a trend / Girlfriend, let me break it down for you again / You know I only say it ’cause I’m truly genuine / Don’t be a hardrock when you’re really a gem”.

Naisellisuuden korostaminen ja takapuolen heiluttaminen nähtiin vaarana naisen arvostukselle. Unprettyllä TLC:n Lisa ”Left Eye” Lopez räppäsi, ettei naisen kannata muuttaa ulkonäköään miesten mieliksi. Feikkihiukset eivät merkitse mitään, jos on sisältä tyhjä.

AB: Ihan kuin TLC ja Lauryn Hill olisivat nähneet tulevaisuuteen. Nicki Minajilla on peruukki ja hän todellakin ”shows off her ass”. Ja silti se otetaan tosissaan.

AV-M: Ysärillä se on nähty isompana uhkana, jos tekee myönnytyksiä. Oli ehkä tärkeämpää kamppailla miesten odotuksia vastaan kuin kiepauttaa se affirmatiiviseksi asiaksi niin, että voisi halutessaan löytää jonkun voimavaran niistä peruukeista ja rakennekynsistä. Kyllähän siinä on positiivista voimavaraa, jos sen onnistuu esittämään oikealla tavalla.

AB: Tuossa taustallahan on jotenkin ajatus siitä, että ”älä laita tekokynsiä, jotta et ole muiden silmissä huora”, joka tuntuu nyt ummehtuneelta. Että mitä ihmettä, totta kai voi laittaa jos haluaa.

AV-M: Homouskin on räppipiireissä koko ajan enemmän pinnalla ja hyväksytympi asia, eikä koko seksuaalisuuden kysymys ole enää niin ehdoton. Ehkä se johtaa siihen, ettei ruumiin estetisointi ole enää niin sukupuoleen liittyvä juttu. Esimerkiksi Tommy Cashin kaltaiset räppärit performoivat hyvin heteromiestä, mutta pystyvät laittamaan rakennekynnet ja olemaan pitkissä vaaleissa hiuksissa. Ehkä miestekijätkin pystyvät hyödyntämään paremmin sitä roolia, johon naistekijät on perinteisesti joutuneet. Joka ehkä edesauttaa sitä, ettei se olisi niin sukupuolisidonnainen asia, kenen vartalo siinä on esillä.

AB: Yritin miettiä, millainen olisi miespuolinen Nicki Minaj. Miltä se näyttäisi? Tajusin, että se olisi jotenkin automaattisesti homo.

AV-M: Tuli heti mieleen Le1f, joka on tosi queer-tyyppi. Ehkä miesräppärin täytyy luopua heteroidentiteetistä, jos haluaa tehdä jotain noin seksuaalista? Vaikka onhan tietty gangstaräppikin seksuaalista.

AB: Mutta siinä otetaan seksuaalisen halun kohteeksi joku muu eikä yritetä itse tulla himoittaviksi.

AV-M: Miesräppäri halun kohteena? Ei tule heti mieleen.

AB: Alleviivatun hetero ja maskuliininen, mutta vartaloaan pienissä vaatteissa esittelevä mies. Se meiltä puuttuu!

AV-M: Ja jos miettii naisräppäreitä, niin Draken tyyppistä olisi vaikea kuvitella. Joku, joka olisi tosi diippi jutuissaan mutta ilman, että on Erykah Badu -tyyppinen feministisekopäätyyppi. Tuntuu, että ne naisräppärit, jotka puhuvat tärkeistä asioista, leimataan helposti höyrähtäneiksi.

AB: Luulen että se liittyy siihen, että edelleen henkilökohtaisesti puhuvaa naista pidetään vähän seonneena. Pitää olla poliittinen tai seksikäs, ei henkilökohtainen. Miehellä avautuminen on kunnioitettavaa, naisella se koetaan vaivaannuttavaksi. Toki ei auta, että toistelen näitä ikivanhoja stereotypioita.

AV-M: Naisräppärin pitää edelleen valita joku rooli, parhaassa tapauksessa muutama. Drake voi olla vapaammin.

AB: Mercedes Bentso teki just sen Munaton mies -biisin. Siinä se ikään kuin käyttää klassista machosanastoa niin päin, että se on osoitettu naiselta miehelle. Kritisoidaan sitä, että miehet on niin ylitunteellisia. Ottaisivat iisimmin!

AV-M: Videolla Mercedes Bentson kanssa sohvalla on pelkkiä naisia. Voitko kuvitella, että sen kainalossa olisi mies?

AB: Vaikea nähdä, kun tuo on niin överiä tuo miesläppä. Kertsissä on sana ”sperma”. Mieti sellaista videota, jossa mies räppäisi pillujuttuja ja nainen olisi kainalossa. Ei kun hetkinen, niitähän on kyllä. Ehkä tästä on vielä se seuraava aste, jossa Mercedes Bentso heittää samaa läppää ja sen kainalossa kiehnää mies?

Toimittanut: Anna Brotkin

Artikkeli on julkaistu Rumbassa 3/15. Nicki Minaj esiintyy Lahden Summer Up -tapahtumassa 3. heinäkuuta.