Tulevaisuuden tusina 2016: Lasten hautausmaa kohosi musiikkiammattilaisten äänestyksen pronssisijalle

Lance Kooma

Rumban ja YleX:n masinoiman Tulevaisuuden tusina -äänestyksen kolmossijalle nousi tänä vuonna Lasten hautausmaa. Äänestyksessä musiikkialan ammattilaiset ja innokkaat harrastajat kertovat, ketkä heidän mielestään ovat tämän hetken lupaavimman artisti- ja yhtyetulokkaat.

Teksti: Santtu Reinikainen

Lasten hautausmaa Facebookissa.

Olen laskenut Tulevaisuuden tusina -äänestyksen tulokset yhteen eilen. Tänään lauantaina olen matkannut ystäväni synttärijuhliin akaalaiselle työväentalolle. (Kyllä, luit oikein.)

Kuinka ollakaan, juhlissa soittaa myös Lasten hautausmaa, jota minun on määrä haastatella kolmossijansa johdosta. Voin joko alkaa uskoa johdatukseen tai tehdä mentaalimerkinnän alkaakseni kartoittaa artikkelia aiheesta ”Kotimaiset musiikkipiirit vs. Hapsburgien suku – kumpi on sisäsiittoisempi?”

Lasten hautausmaan Kristiina Vaaran ja Tuomo Mannosen kolmossija pääsi yllättämään totaalisesti. Tekihän bändi ensimmäisen keikkansakin vasta vuosi sitten. Sen jälkeen he ovat kuitenkin ehtineet julkaista levyllisen upeaa musiikkia, joka kuulostaa siltä kuin Mana Mana olisi vaihtanut naissolistiin ja sen jälkeen unohtanut suomipopvaihteen päälle ja kansanlaulukirjan käteen.

Vaaran ja Mannosen mukaan innoitteita on omaksuttu laidasta laitaan: virsistä, perinnemusiikista, Eino Leinosta, punkista, runoista, venäläisabsudisti Daniil Harmsilta, saduista ja niin edelleen.

Laajasta vaikutekirjosta huolimatta Lasten hautausmaa on leimallisesti suomalaisyhtye. Musiikissa kuuluu Wanha Suomi: 1970- ja 1980-lukujen läpeensä medioitunutta aikaa edeltävä lintukoto, jossa kansantarinoita, metsäläisiä myyttejä ja lasten parissa levinneitä paikallislegendoja ei oltu vielä raahattu kokonaan päivänvaloon ja selitetty pois.

”Kyllä tällaiset asiat varmasti kuuluvat musiikissamme”, Vaara sanoo. ”Mehän olemme aina puhuneet keskenämme kummitustarinoista ja metsästelleet kummallisia sattumuksia internetistä.”

”Kaikenlainen ympärillä vellova epämääräinen oleminen on kiehtonut aina”, Mannonen komppaa.

Toisin kuin kärkikolmikon muilla artisteilla, Hautausmaan visioissa eivät väiky kansainväliset toiviomaat. Siitä voi varmaan syyttää yhtyeen laulukieltä, ehkä musiikin omalaatuista suomalaisuuttakin. Tällä hetkellä bändille riittää, että he saavat tehdä rakastamiaan asioita – muun muassa paljon keikkoja. Vaaran tapauksessa tämä tarkoittaa myös puhteita, joista ei keikkailevien bändien jäsenillä ole pulaa.

”Itse en ole aiemmin ollut mukana bändielämässä, mutta olen aina haaveillut siitä, että pääsee istumaan autossa jätkien kanssa ja jauhamaan paskaa ja juomaan kaljaa. Nyt olen saanut tehdä sitä, ja se on ihan kauhean kivaa. Eikös se ole ihmisen tättymys”, Vaara kyselee nauraen.

Mannosen mukaan yhtyeen alati toteuviin toiveisiin kuuluu myös levyjen tekeminen: ”Seuraavaksi alamme äänittää uutta albumia. Äänityspuoli on tälle bändille myös tosi rakasta”, hän sanoo.

Kaksikon puheissa kuuluvat lämpimin korostuksin oma treenikämppä, omat kaverit ja vaikkapa pienet punk-bileet, joissa bändi käy soittamassa. Musiikin tekeminen ja soittaminen. Yksinkertaiset asiat.

Kuulostaa aika sympaattiselta aikana, jolloin moni artisti mittaa onneaan Instagram-tykkäysten määrän ja menestystään aloittamiensa hashtagien levinneisyyden perusteella.

”Me ollaan vähän tämmöisiä, että ei mietitä vaan tehdään vaan omaa juttua”, Vaara selittää.

”Se on joka tapauksessa kivaa. Loppu on vain bonusta.”