Sitä tekee CMX, sitä tekee Muse, sitä tekee Rush – Tervetuloa avaruusrockin outoon maailmaan

11.11.2012

Tuukka Hämäläisen sanoitusblogi liihottaa tällä kertaa käymättömistä korpimaista viimeiseen.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, Kuva: Marek Sabogal

Avaruusaluksia ja vieraita maailmoja! Scifissä eli tieteisfiktiossa on niin paljon kiehtovaa. Musiikissakin puhutaan usein avaruusrockista tai -progesta, mutta mitä tämä kummajainen oikeastaan tarkoittaa? Mikä tekee scifistä scifiä?

Ensimmäinen tärkeä erottelu on, ettei tieteisfiktio ole sama juttu kuin tiede. Varsinaisella tieteellä on varsin vähän yhteistä scifin kanssa, etenkään musiikin ja lyriikan osalta. Tiederokkia on tehty lähes olemattoman vähän kotimaista Kuha.-yhtyettä lukuunottamatta. Scifi on nimensä mukaisesti fiktiota ja se risteytyy usein fantasian kanssa lähes saumattomasti.

Carry out your dangerous task, sail uncharted spheres
Live out our dreams, ride the comet
Journey on the Migrator trail, cross the new frontiers
Pass on our genes, ride the comet

”Ride the Comet”, san. Arjen Anthony Lucassen
Ayeron, 01011001 (2008)

Mikä sitten tekee scifistä scifiä? Älkää säikähtäkö, mutta tässä kohtaa on mentävä hieman akateemiseksi…

Kirjallisuustutkija Adam Roberts on määrittely scifin teoksessaan Science Fiction (2000) teoksessa esiintyvien innovaatioiden ja hypoteettisten elementtien kautta. Itsekin scifi-kirjailijana kunnostautunut Roberts kutsuu näitä elementtejä latinankielen sanalla novum (mon. nova), jolla hän tarkoittaa mitä tahansa ei-todellista, hypoteettista asiaa.

Robertsin novum voi siis olla mitä tahansa valomiekasta aikamatkustukseen, eikä sen tarvitse aina olla eksplisiittisen tieteellisesti selitetty. Scifi on siis fiktiota, joka hyödyntää keskeisesti tällaisia elementtejä.

Osaan rock-lyriikastakin tämä määritelmä pätee, kuten esimerkiksi CMX:n mestarillisen Talvikuninkaan (2007) kohdalla.

Katsoin taivaalle kerran läpi taistelun savun
läpi magneettikenttien häiriöiden
yli radioliikenteen käskyjen, huutojen
haavojen tuskan ja väsymyksen.
Katsoin taivaalle hetken ja ymmärsin melkein
kun laivojen fuusiopolttimet leiskui
ja ympäri tuhannet hämärän hahmot
vain pisteinä taktisen näytön näin.

”Quanta”, san. A. W. Yrjänä
CMX, Talvikuningas (2007)

Siinähän niitä novum-elementtejä riittää. On ”laivojen fuusiopolttimet” ja ”taktinen näyttö” niin edespäin.

Mutta myös pelkkä konteksti voi tehdä scifistä scifiä. Näin on kaikkein selkeimmin instrumentaalisen musiikin kohdalla, jossa kulttuurisesti määrittynyt soundimaailma tai pelkät biisien nimet voivat liittää kappaleen auttamattomasti tieteisfiktioon.

Esimerkiksi kotimaiset Hidria Spacefolk ja Songsworth ovat scifi-musiikkia juuri otsikoiden ja äänimaailman perusteella. Pop-kulttuurin ehdollistamina miellämme erilaiset humina, vinkunat ja piipitykset ylimaallisiksi – ne luovat mieleemme kuvia avaruusaluksista, mittaamattomista etäisyyksistä ja universumin kätketyistä salaisuuksista. Tämän vuoksi me vain ”tiedämme”, että Ozric Tentacles tai vaikka King Crimson -miehistön Project Two ovat scifi- tai avaruusprogea. Sehän on ihan selvää!

Far away
This ship is taking me far away
Far away from the memories
Of the people who care if I live or die

Starlight
I will be chasing the starlight
Until the end of my life
I don’t know if it’s worth it anymore

”Starlight”, san. Matthew Bellamy
Muse, Black Holes and Revelations (2006)

Scifin auditiivinen leima on niin voimakas, että joskus sanoitusten itsensä ei tarvitse millään tapaa viitata tieteisfiktioon. Muse on tästä hyvä esimerkki. Esimerkiksi Starlight-kappaleessa ei mitenkään eksplisiittisesti tehdä selväksi, että siinä matkustettaisiin avaruusaluksella.

Toisaalta ”mustaa aukkoa” käytetään sekä Starlightissa että Supermassive Black Hole -hitissä vain metaforisesti. Mutta jo Black Holes and Revelations -albumin nimi ja aloitusraidan Take a Bow soundimaailma johdattelevat tähteinväliseen kontekstiin. Samantapainen tilanne on kuukausi sitten hehkuttamani The Flaming Lipsin albumilla Embryonic.

Myös albumien kansikuvat voidaan laskea mukaan ennakkoasenteiden muodostamiseen. Eihän kukaan voi katsoa vaikkapa Rushin 2112-albumin kantta ja olla ajattelematta, että albumin tarina sijoittuisi jollekin kaukaiselle planeetalle. (Tässä tapauksessa se on tosin muutenkin ilmeistä.)

Celestial machinery – move through your commands
Goddesses of mystery, so delicate and so grand
Moved to worship, we bow and close our eyes
Clockwork angels, promise every prize

Clockwork angels, spread their arms and sing
Synchronized and graceful, they move like living things
Goddesses of Light, of Sea and Sky and Land
Clockwork angels, the people raise their hands
As if to fly

”Clockwork Angels”, san. Neil Peart
Rush, Clockwork Angels (2012)

Kuten alussa totesin, on fantasian ja scifin raja häilyvä. Esimerkiksi Rushin Clockwork Angels on tyylilajillisesti ”steampunkia”, eli eräänlaista scifiä, mutta sanoituksista löytyy hyvin vähän Robertsin määrittelemiä novum-elementtejä. Valtaosan lyriikoista voisi sijoittaa jonnekin 1700-1800-luvulle, eikä tekisi edes kipeää.

Samaa on myös alussa siteeraamani Ayreonin lyriikoissa. Vaikkapa vuoden 1998 Into the Electric Castle -albumi kantaa alaotsikkoa ”A Space Opera”, vaikka sanoitukset ammentavat enimmäkseen mytologioista ja historiasta, eikä teoksessa ole juuri muita novum-elementtejä kuin nimessäkin mainittu ”Electric Castle.”

Suomalaisittain paljon samaa on Tuvalun tuotannossa. Annina Antinrannan tekstit viittaavat monesti scifin viitekehykseen, mutta mitenkään säännönmukaisesti kaikki kappaleet eivät pelkän scifi-määritteen alle asetu.

Halusin paeta tästä maailmasta, jotta
voisin tietää mitä on hiljaisuuden äänetön ääni

Halusin paeta tästä maailmasta
Halusin poistua arvokkaasti, jättää jälkeeni
arvoituksen ja mysteerin ratkaistavaksi

Halusin olla hetken aikaa yhteydessä johonkin
korkeampaan, voimaan tätä elämää suurempaan,
kohdata näkyjä, ilman syyllisyyttä, ne pelottavat

”Fantasmagoria”, san. Annina Antinranta
Tuvalu, Tuvalu (2010)

Myös Absoluuttisen Nollapisteen uusi albumi Pisara ja lammas 1 on markkinoitu scifinä, mutta Tommi Liimatta käyttää tarinallisissa sanoituksissaan hyvin säästeliäästi tieteisfiktion elementtejä. Omaperäisessä tarinassa Planeetta Hyvältä tiputetaan pisara pahuutta Maapallolle, jossa se tipahtaa lampaan niskaan.

Valtaosa albumista keskittyy kuitenkin Olavi Uusivirran esittämän Paimenen ja Paula Vesalan esittämän Naisen väliseen suhteeseen, ja Lampaan heräävään itsetietoisuuteen. Mahti levy, mutta scifiä sillä on aika vähän. Seuraava osa ilmestyy jo ensi vuonna, mikä on hyvä, sillä tarina jää melkoiseen cliffhangeriin.

Lokerossa on monen lukon takana
titaaniputkessa painava pisara
jossa uinuu tiivisteenä se planeetalta puuttuva paha
Kun pisara pääsee ulos ja valo vaikuttaa pisaran pinnassa,
valopisteen keskeltä jokin katsoo takaisin.

Niin Edusmies tiiviin tipan matkaan vapauttaa.
Inertialuotsin tapainen sen suuntaa ohjaa.
Kondenssikyynel kiitää läpi avaruuden tiheyksien
kohdatakseen Maan pinnalla sopivimman elollisen.

”Planeetta Hyvä”, san. Tommi Liimatta
Absoluuttinen Nollapiste, Pisara ja lammas 1 (2012)

Lisää luettavaa