13 vuotta sitten ilmestyi maailman tuottoisin elokuva – nousi taas leffateatterien ykköseksi

Avatar se jyrää yhä.

26.09.2022

James Cameronin Avatar julkaistiin 13 vuotta sitten. Nyt leffa julkaistiin elokuvateattereissa uudelleen.

Elokuva tienasi kansainvälisillä lippuluukuilla 30,5 miljoonaa dollaria. Hiljaisella leffaviikolla tämä riitti ykkössijaan.

Avatar oli maailman tuottoisin elokuva aina vuoteen 2019 saakka. Tuolloin sen kampesi ykkösijalta Avengers: Endgame. Avatar julkaistiin uusiksi Kiinassa vuonna 2021, ja Cameronin sininen eepos nousi uudelleen kaikkien aikojen tuottoisimmaksi elokuvaksi.

Cameron aikoo julkaista vielä neljä Avatar-elokuvaa. Näistä ensimmäisen on tarkoitus olla leffateattereissa jouluna 2023.

Lisää luettavaa