Nuorena ne hommat on aloitettava, sanoi muksu kun System of a Downin tahdissa rumpuja hakkasi.
Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: Sony Music
System of a Down on mainio yhtye. Etenkin bändin kakkosalbumi Toxicity on komea paketti, joka nosti yhtyeen kertaheitolla metallimaailman huipulle.
Videon muksu oli silloin käytännössä miinus kahdeksan vuotta. Se ei häntä kuitenkaan haittaa, ja 2013 kypsään neljän vuoden ikään yltänyt napero vetääkin Chop Suey -kappaletta aivan mahtavalla päättäväisyydellä. Ilme 53 sekunnin kohdalla naurattaa joka kerta ääneen.
Niin, ja SOAD-faneille tiedoksi: bändi on ilmoittanut julkaisevansa uuden albumin ”joskus tulevaisuudessa.” Ettäs tiedätte.
Katso video alta.