67-vuotiaan Pelle Miljoonan uusin yhtye Pelle Miljoona Band julkaisi lokakuussa albumin Kaakon toteemi. Pelle ilmoitti vähän aikaa sitten ottavansa osaa myös tammikuiseen vegaanihaasteeseen.
Rumban Sari Kivijärvi otti yhtyttä legendaan ja kyseli häneltä niin punkin nykytilasta, vegaanihaasteesta kuin monesta, monesta muustakin asiasta.
Lue haastattelu alta. Sen alta voit puolestaan kuunnella Kaakon toteemi -albumin kokonaisuudessaan.
Pelle Miljoona Bandiltä tuli lokakuussa ulos levy Kaakon toteemi. Siinä viljellään yhdysvaltalaisia paikannimiä ja valtavirtaisen ajattelutavan haastajia, kuten Bob Dylan ja Andy Warhol. Mikä merkitys Yhdysvalloilla on sinulle?
”Sanotaanko, että musiikillisesti Amerikka on ollut varmasti monelle eurooppalaiselle aarreaitta. Ajatellaanpa vaikka bluesia ja jazzia ja kaiken maailman musaa, jota sieltä on tullut tänne Eurooppaan ja Elvikset ja kantrimusiikki.
Sit siellä on vuosikymmeniä elänyt sellasia friikkejä, jotka on vaikuttanut. Moni on elänyt traagisen elämän, mutta niiden elämäntyö on vaikuttanut tuleviin sukupolviin. Just niiku beatnikit, Jack Kerouacin Matkalla-kirja, Alan Ginsbergin runous ja tietenkin Martin Luther Kingit. Se on ollut tällainen kansojen sulatusuuni ja sitten tämä rasismi ja ‘California’. Se on ollut runsaudensarvi kulttuurillisesti.
Oon imenyt amerikkalaista kulttuuria tai mielumminkin sitä vastakulttuuria. Jo nuorena mua on kiinnostanut 60-luvun hippiliikkeet ja Woodstockit. Ne on muokannut mun persoonaa ja varmasti monen muunkin mun ikäluokan ihmisen persoonaa Euroopassa ja Suomessa. Täältä on helppo romantisoida, että hippiliike on jotain hienoa ja romanttista. Sitä se onkin, mutta se on samalla osa mun henkilöä ehdottomasti.”
Kaakon toteemi -levyssä flirttaillaan myös iskelmän ja kantrin kanssa. Miten musiikkityylisi on kehittynyt?
”Kuuntelin nuorena bluesia, silloin kun sitä oli kuunneltavissa. Yhdellä mun kaverilla oli blues-levyjä. Me kuunneltiin niitä sen himassa. Sitten tuli folk ja Bob Dylan ja tietenkin myös Beatles ja Rolling Stones ja reggeat. Pidän monenlaisesta musasta. Sitten punk oli sellasta, kun siinä soitettiin kolmen soinnun biisejä hirveellä energialla, tuli sellanen fiilis, että mäkin voin tehdä musaa, koska sitä kaikki muutkin teki. Siitä tavallaan ajauduin muusikoksi.
Diggailen sellasta amerikkalaista laulajaa kuin Woody Guthrie. Se oli folk laulaja ja teki yli tuhat biisiä. Laman aikana ne kulki rautatievaunuissa ympäri mannerta ja lauloi ihmisille farmeilla ja eri mestoissa, joissa jengi kokoontui. Woody Guthrien tarina oli jotenkin elämää suurempi, että se on jäänyt kans yhdeksi mun suureksi idoliksi. Se oli myös Bob Dylanin suuri idoli, että rootsit on ainakin mulla amerikkalaisessa musassa. Siinä tietyssä ikävaiheessa, se musa, jota sä kuuntelet, jää koko elämäksi tietyksi asiaksi, josta sä ammennat omaa juttuas.”
Lähdet tammikuussa Intiaan, mistä olet ammentanut paljon vaikutteita. Otat matkan kylkeen vegaanihaasteen kokeiluun. Millainen ruokavaliotausta sinulla on?
”Joskus lukioaikana aloin kiinnostumaan intialaisesta filosofiasta ja myös kasvissyönnistä. Vähän myöhemmin liityin Ananda Marga -nimiseen järjestöön. Se oli sellasta joogaa ja mietiskelyä. Kasvissyönti on kulkenut mukana pitkään. Syön maitotuotteita ja viime vuosina joskus kalaa.
Syön jo kasvisruokaa, että se on sillai täysin iisi mulle nyt. Intiassa jokatapauksessa tulee syötyä kasvisruokaa ja ne on kaiken lisäksi hyvänmäkuisia. Aika vähän tuun siellä varmasti käyttämään maitotuotteita. Kananmunaa en oikeastaan syö nyt ollenkaan, ellei nyt jossain leivonnaisessa ole sitä, mutta ei kuulu normaaliin ruokavalioon juurikaan. Joskus tietenkin keikkamatkalla hotelliaamiaisena tulee syötyä kananmunaa, mutta ei himassa juuri ollenkaan.”
Miksi kasvissyönti alkoi kiinnostamaan?
”Se liittyi myös 60-luvun loppuun, kun alkoi kuuntelemaan jotain musaa. Sillonhan oikeastaan vegetarismista alettiin puhua enemmän, esimerkiksi George Harrison Beatlesista. Se liittyi vähän siihen aikakauteen. Olin sen ikäinen, että alkoi kiinnostamaan muutenkin maailma: politiikka ja silloin oli Vietnamin sota ja kaikkea tollasta. Se oli aikuistumisriitti tavallaan, että tsekkas maailmaa kokonaisvaltaisesti.
Myöhemmässä vaiheessa, kun liityin siihen joogayhteisöön, siellä oli aika tiukka itsekuri. Siihen liittyi myös esimerkiksi joka täyden kuun ja pimeän kuun aikana täyspaasto eli ei nesteitä. Siinä meni muutama vuosi. Kun tuli punk, mä irrottauduin siitä hommasta, koska se alkoi olla vähän sellasta fasismia tai hihhulimeininkiä. Se oli tosi voimakas aikakausi mun elämässä, mutta all things must pass.
Kasvispainotteinen ruokavalio säilyi kuitenkin. Se on mulle aika luonnollinen tapa syödä. En mä kelaa sitä, että se olisi jotenkin erityistä tai jotain, mutta se sopii mulle. Eikä mulla ole mitään tarvetta esimerkiksi mussuttaa makkaransyöjälle, että toi on myrkkyä. Jokainen tekee omat päätöksensä.
Se oli myös eettinen asia. Onhan se selkeä asia, että toi lihansyönti tai eläinten teurastaminen ja karjan kasvattaminen on globaalisti ajatellen helvetin rasittavaa ekosysteemille. Kaikki sen tietää, kaikki valistuneet ihmiset ja nuoret.”
Sinut tunnetaan punkin edelläkävijänä. Määrittelet alakulttuuria esimerkiksi Pelle Miljoona & NUS -bändin sanoituksissa. Koetko, että punkiin kytkeytyvät eläinoikeusarvot ovat madaltaneet kynnystäsi osallistua vegaanihaasteeseen?
”No ei. Kyllä se oli silloin nuorempana, kun kiinnostuin itämaisesta filosofiasta, joogasta ja niin edelleen. Silloin punkista ei tiedetty vielä mitään. Se oli jo 60-luvun loppua ja 70-luvun alkua.
Mutta tavallaan, mä myös koin sen niin, että punk oli hippiliikkeen jatkumoa, kymmenen vuoden viiveellä. Silloin vaan maailma oli muuttunut niin paljon, että täytyi olla järeämmät aseet, enemmän säröä kitarassa ja nopeammat tempot. Historiassa tollanen liikehdintä on näyttänyt, että se nousee, kukoistaa ja kuihtuu. Siitä jää kuitenkin aina jotain seuraaville sukupolville, seuraavaan trendiin tai kollektiiviseen kokemiseen.
Kyllähän punkin jäljet on havaittavissa ihan tässä nykymuodissa, miten nuoriso pukeutuu. Siihen aikaan herätti hirveetä närkästystä ja kauhua, kun joku veti partakoneen terällä fledan lyhkäseks ja laittoi hennaa esimerkiksi. Se oli kauhistus tuolla kadulla. Sit tsiigaa, miten jengi nykyisin pukeutuu, minkälaisia viristyksiä näkyy. Tuntuu, että nää ihmiset on niiku Marssista.”
Onko punkia enää olemassa siinä mielessä kuin 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa?
”Kyl mä luulen, että on. Sehän alkoi alakulttuurina ja alakulttuurina elää edelleenkin voimakkaasti. Ei tarvii olla aina ihan suuna päänä perseenä joka paikassa. On paljon ihmisiä, jotka nauttii siitä musiikista ja siitä tietynlaisesta idealismista, jossa ei mennä talouskasvu edellä.
Siihen on varmasti vaikuttanut myös se, että musiikkibisnes on muuttunut niin paljon. Muutamilla levy-yhtiöllä on suunilleen hallussa kaikki toi kommunikaatio tai skene muutenkin. Niiden markkinointi on aika massiivista ja toi tajuntateollisuus yleensäkin, että se alkaa olla orwellilaisissa mitoissa.
Tätä nykyä on vaikeampaa shokeerata ihmisiä, mikä oli eräs punk-liikkeen pääasiallisia keinoja haastaa vallitsevia valtarakenteita ja kauneuden käsitettä. Nykyään Elokapina, intohimoinen taistelu ilmastonmuutosta vastaan ja vaikkapa vegaanihaaste tuntuu järkyttävän konservatiivista valtavirtaa musiikkia enemmän. Mikä muuttui?
Tuo shokeeraaminen tai shokeeraavuus, niin eihän sellaista nykyisin todella ole. Some on varmasti ollut yhtä tärkeä mullistava asia kommunikaatiossa ja kaiken leviämisessä kuin joku saatanan sähkölamppu suunnilleen. Se on muuttanut koko musiikkiskenen ja tollasen nuorisokulttuurin muodon ihan toisenlaiseksi.
Nyt korostetaan, että jengi on niin yksilöllistä, että näyttää ihan sopulilaumalta. Mikä on sit seuraavana, se on mielenkiintoista. Tuleeko sellanen sukupolvi, joka haastaa tän somesukupolven. Ne ei välttämättä diggaa työntää botoxia huuliin ja niin edelleen, eikä poseerata Instagrameissa ja muissa. Voi olla, että tulee sellanen uus luonnollisuus.”
Mitä punk merkitsee sinulle?
”Punk oli mulle herätys ja idea, että jumalauta, mäkin voin tehdä musaa. Sitten sitä tehtiin. Siitä jotenkin siirtyi myös eteenpäin. Sisäistin, että ennen punkkiakin oli paljon helvetin hyvää musiikkia. Punk on ollut mulle aina enemmän asenne kuin muoto, että en diggaa liian hienoista asioista ja liian hienoista ihmisistä.
Punkhan ei syntynyt tyhjästä. Kyllähän Jenkeissä oli 60-luvun lopulla jo The Stooges ja MC5 ja tollasia bändejä. Niitä ei vaan kutsuttu punk-bändeiksi. Se tuli Lontoon kautta, ehkä kun tuli Sex Pistolsit ja Clashit ja vastaavat. Se oli vaan yksinkertaista lujalla volyymilla soitettua rokkia ja nopeella tempolla.
Se on mulle tärkeä asia edelleen. Koen olevani punkkari, mutta en mä juurikaan kuuntele punk-musaa nykyisin. Musiikkia on niin paljon muutenkin. Mutta se tapa tehdä asioita, on se, että ei niinku liikaa suunnittele, että pitää olla jotain saatanan hifistelyä ja ettei tää nyt vaan vittu loukkaa ketään. Kyllä keskisormet pystyssä tätä hommaa tekee edelleenkin.”
Olisko sulla mitään lisättävää?
”Porkkana on hyvää.”