6ix9inen yhteistyötä syyttäjän kanssa ei katsota hyvällä: ”vasikka” saa kuulla kunniansa

YG lähettää terveiset kaltereiden taa.

24.04.2019

Värikkäistä hiuksistaan, omituisista tempauksistaan ja jopa musiikistaan tunnettu 6ix9ine on viettänyt alkuvuoden kaltereiden takana. Hänet pidätettiin syksyllä ja hänelle luettiin syytteet muun muassa järjestelmällisestä kiristyksestä ja väkivaltaisuuksista. Samalla hänen porukka määriteltiin rikollisorganisaatioksi.

Alun perin räppäri kiisti syytteet ja kertoi ”gangsteri-imagon” liittyvän musiikkinsa promootioon. Tammikuun lopussa 6ix9ine muutti kantaansa ja myönsi syyllisyytensä kaikkiin yhdeksään syytteeseen. Samalla 6ix9ine kertoi olevansa valmis yhteistyöhön syyttäjän kanssa omaa tuomiota lyhentääkseen.

Kaduilla ja kujilla, joille 6ix9ine kertoo kuuluvansa, ei moista yhteistyötä katsella yleisesti ottaen hyvällä. Sille on jopa oma terminsä: vasikointi.

Bloods-jengiin kuuluva YG esitti Coachellassa uuden kappaleensa. Stop Snitchin’ -nimisen biisin sanat olivat osoitettu 6ix9inelle, ja tätä alleviivattiin videoskriineille heijastetuilla kuvilla kirjavakuontaloisesta artistista. Nyt kappale on julkaistu singlenä, kannessaan kuollut rotta.

YG:lla ja 6ix9inella on ollut riitaa keskenään viime vuoden alusta. Se juontaa juurensa YG:n Su Whoop -kappaleeseen, jossa hän sivaltaa ”feikkijengiläisten” suuntaan. Tämän jälkeen 6ix9ine soittanut suutaan YG:lle lähinnä sosiaalisen median välityksellä.

Kuuntele YG:n Stop Snitchin’ alta.

Lisää luettavaa