70-luvun rock-hiteistä tunnettu Heart rokkaa vieläkin: Katso uunituore live-video

Sisarusten Ann Wilsonin ja Nancy Wilsonin rock-yhtye Heart julkaisi hiljattain 16. studioalbuminsa.

Heart tunnetaan parhaiten 1970-luvun hiteistään Crazy on You ja Barracuda, mutta yhtye ei näyttäisi juurikaan seestyneen edes vanhemmalla iällään. Tältä vaikuttaa ainakin tuoreen live-videon perusteella, jonka voit katsoa alta.

Heart julkaisi heinäkuun alussa 16. studioalbuminsa Beautiful Broken, joka koostuu enimmäkseen uusista versioista yhtyeen vanhemmista kappaleista. Kappaleiden joukosta löytyvä nimikappale julkaistiin alunperin vuoden 2012 Fanatic-albumin erikoisversion bonus-biisinä, mutta nyt se on nostettu uuden albumin avausraidaksi ja julkaistu myös koruttoman live-videon muodossa.

Videosta uutisoivan Rolling Stonen mukaan Heart on parhaillaan yhteiskiertueella Cheap Trickin ja Joan Jett & the Blackheartsin kanssa. Kuvassa yhtye vuoden 1977 Little Queen -albumin kansikuvassa.

Lisää luettavaa