Aina ei tarvitse odottaa – Suomeen saapuva r’n’b-artisti julkaisi levynsä yllättäen kuukauden etuajassa

Bryson Tiller - True to self.

Youtube

Bryson Tiller lämmittelee The Weekndia Helsingin Kaisaniemessä 1. heinäkuuta.

Bryson Tillerin edellisestä julkaisusta on jo vierähtänyt tovi ja uutta materiaalia on saatu odottaa vesi kielellä. Julkaisupäiväksi tiputettiin 23. kesäkuuta, mutta Tiller päättikin yllättää kaikki ja julkaisi levynsä noin kuukauen ennakkoon, eli 26. toukokuuta.

Varsinaisesti yllättäen julkaistut levyt eivät ole enää mitään uutta, vaan hyväksi havaittu kikka, jota Tillerkin nyt suosii.

Suosittelemmekin ottamaan levyn haltuun, mikäli olet menossa katsomaan The Weekndia. Keikkaan on sen verran matkaa, että Tillerin luulisi siihen mennessä saavan uusia kappaleita mukaan keikkarepertuaariinsa.

Levy löytyy useimmista suoratoistopalveluista, kuten Spotifysta alta.