”Albumin soundimaailma kuvastaa mun mielen melankolisuutta ja sielunmaisemaa ” – Jenna Alexan debyytti on ilmestynyt

Levyltä löytyy muun muassa hiljattain ilmestynyt Happoradio-uudelleenversiointi Rakkaudenpyörä.

19.02.2023

2000-luvun taitteen popista ja rockista tuttuja vaikutteita moderniin tuotantoon sekoitteleva Jenna Alexa on julkaissut debyyttialbuminsa. 10 askelta -nimiseltä levyltä on julkaistu aiemmin kappaleet Ikävä sua, Aamukuuteen, Kuolleita elävii, radiosoittoakin kerännyt Jäisikö mua kukaan kaipaamaan ja Happoradio-uudelleenversiointi Rakkaudenpyörä, josta kerroimme täällä.

Jenna Alexa kertoo, että levyn kymmenen kappaletta käsittelevät hänen henkistä kasvuaan ja erosta ylipääsemistä. Aluksi ajatuksena oli, että albumin nimeksi tulisi 10 askelta lähempänä kuolemaa.

”Olenhan sielultani edelleen emo ja pitkät albumi nimet on todella cool. Levyn valmistuttua en kuitenkaan kokenu olevani lähempänä kuolemaa, vaan et oon millin valmiimpi ja eheämpi ihmisenä”, artisti kommentoi tiedotteessa.

”Ekan albumin julkaiseminen on semmonen kokemus, et ei siihen oo voinu varautua mitenkään tai ainakaan itse en ole osannut niin tehdä. Albumin soundimaailma kuvastaa mun mielen melankolisuutta ja sielunmaisemaa. Toivottavasti pidätte.”

Koskettavista ja rehellisistä teksteistään tunnettu laulaja-lauluntekijä julkaisi debyytti-ep:nsä Ei oo aikaa vuonna 2018. Oman tuotantonsa ohella hän on ehtinyt vierailemaan Pikku G:n ja Junon kappaleissa.

Kuuntele levy alta.

Lisää luettavaa