Alice Cooper se jaksaa painaa – shock rockin isän 29. albumi on ilmestynyt

Road on täysverinen bändilevy.

26.08.2023

Laulajalegenda Alice Cooper julkaisi perjantaina Road-albumin, joka on 75-vuotiaan rokkarin 22. soololevy ja bändilevyt mukaan laskettuna 29. albumi. Viimeksi mieheltä on kuultu uutta musiikkia vuonna 2021.

Cooper kertoo halunneensa tehdä täysverisen bändilevyn, jolla soittavat laulajan livekokoonpanoon kuuluvat kitaristit Ryan Roxie, Tommy Henriksen ja Nita Strauss, rumpali Glen Sobel ja basisti Chuck Garris. Road on äänitetty livenä studiossa, ja bändi on ollut myös mukana kirjoittamassa levyn biisejä. Laulajan ohella jokaisen biisin työstämiseen on osallistunut hänen pitkäaikainen tuottajansa Bob Ezrin.

”Halusin, että bändi on mukana kaikissa biiseissä niiden perustuksista lähtien. Näen näitä tyyppejä vain silloin kun olemme tien päällä. Halusin heidän vetävän tätä uutta materiaalia yhtä tiukasti kuin he vetävät livenä. Kun bändi on näin hyvä, sitä kannattaa esitellä, ja tämä on minun tapani tehdä se”, Cooper kertoo.

”Levy kertoo asioista, jotka tapahtuvat tien päällä. Siinä on paljon huumoria. Mukana on myös sydämensärkijöitä, mutta se on hyvin kitaravetoinen, sillä juuri siitä pidän albumeissa. Rakastan biisien kirjoittamista Bobin ja muiden kanssa, ja painotimme todella kitaraa pääinstrumenttina”, laulaja kertoi Classic Rock Magazinelle aiemmin tänä vuonna.

Huippuarviot saaneella teema-albumilla on 13 kappaletta, joista kahdessa kuullaan myös vierailijoita. Nelosbiisi Dead Don’t Dancessä soittaa Cooperin vanha kitaristi, hiljattain keikoilla Straussia tuurannut Kane Roberts. Singlenäkin ilmestyneessä White Line Frankensteinissä puolestaan kitaraa vinguttaa Rage Against the Machinestä tuttu Tom Morello. Levyn päättää The Who -cover Magic Bus.

Kuuntele levy alta.

Lisää luettavaa