Alicia Keys päivittää musiikkityyliään – kuuntele uusi single

04.05.2016

Alicia Keys ei ole viime kesäisen 28 Thousand Days -kappaleen jälkeen julkaissut uutta musiikkia. Nyt sitä on luvassa In Common -sinkun muodossa. Kappale poikkeaa selvästi aikaisemmasta materiaalista. Laulajan tyyli on toki aina hieman muuttunut levy levyltä, mutta ero on selkeimmillään nyt.

Kappaleen tausta on usvaisen kylmähköä r’n’b:tä, rytmikkäillä rummuilla varustettuina. Vastaavanlaista mitä esimerkiksi kollegat kuten Bryson Tiller, Majid Jordan ja The Weeknd ovat viime aikoina julkaisseet. Tuotannosta vastaa Illangelo ja suurena yllätyksenä ei tule, että hän on aiemmin tehnyt yhteistyötä juurikin kahden viimeisimmän nimen kanssa.

Keys myös laulaa kappaleessa hieman puhuvammin mitä yleensä. Toki mukana on myös sitä varsin tuttua tulkintaa. Oletettavissa on, että itse kappaleitaan säveltävä Alicia Keys on ollut vahvasti mukana myös tämän työstössä. Toki jos sävellysapua tarvitsee, niin Keysin viisivuotias poika, Egypt sai nimensä tekijäluetteloon Kendrick Lamarin uudelle ep:lle. Apua saa siis tarvittaessa myös jälkipolvelta.

Alicia Keysilta voinee olettaa lisää musiikkia lähiaikoina ja aktivoitumista näin yleensä. Laulaja nimittäin esiintyy Yhdysvaltain
Saturday Night Livessa tällä viikolla sekä jalkapallon Mestarien liigan finaalissa lauantaina 28. toukokuuta. Kenties julkistuksia on siis tulossa lisää.

Kuuntele kappale alta. Miltä kuulostaa Alicia Keysin uusi tyyli?

Lisää luettavaa