Arcade Fire -konsertin lipunmyynti siirtyy

21.05.2010

Helsingin kaupunki perui aiemman lupapäätöksensä, joten lippuja Arcade Fire Senaatintorin-keikalle ei kannata mennä jonottamaan vielä maanantaiaamuna.

Teksti: Tomi Nordlund, kuva: Merge Records

Arcade Firen tulevan Helsingin-konsertin järjestelyissä on ollut sitä kuuluisaa säädön makua. Konserttijärjestäjät Eastway ja Live Nation Finland joutuvat nyt odottamaan Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunnan päätöstä Senaatintorin pohjoisosan vuokraamisesta konserttikäyttöön.

Lipunmyynnin oli suunniteltu alkavan maanantaina 24. toukokuuta, mutta yleisten töiden lautakunta kokoontuu uudelleen vasta tiistaina. Uusi ennakkomyynnin alkamisajankohta ilmoitetaan ensi viikon keskiviikkona. Maanantaiaamuna ei siis tarvitse vielä olla asemissa.

Senaatintorin konsertille oli myönnetty lupa jo huhtikuussa, mutta alueen vuokraamisen perusteet eivät sittenkään tyydyttäneet yleisten töiden lautakuntaa, joka päätti palauttaa asian takaisin valmisteltavaksi viime tiistaina.

Live Nationin pääpromoottori Risto Juvonen epäili Voicen haastattelussa keskiviikkona, että virkamiehet ottivat asian käsittelyn uudestaan, koska konserttijärjestäjiä moitittiin julkisuudessa epäpäteviksi. Juvonen oikoi muun muassa Helsingin Sanomien pääkirjoituksen väitteitä siitä, että koko Senaatintori suljettaisiin Arcade Firen esiintymisen ajaksi.

Live Nationista teroitettiinkin keskiviikkona, että järjestäjät ovat vuokranneet konserttia varten vain pienen osan Senaatintorista. Vuokrasopimus kattaa Tuomiokirkon rappuset ja niiden edessä olevan pienen alueen, johon lava ja osa yleisöstä sijoittuu.

Live Nationin mukaan 4 500 henkeä vetävän tapahtuman järjestelyissä pyritään minimoimaan mahdollisesti aiheutuva häiriö kaupunkilaisille. Kaikki muu toiminta Senaatintorilla jatkuu vuokra-alueen ulkopuolella normaalisti. Konsertilla ei ole vaikutusta esimerkiksi keskusta-alueen liikennejärjestelyihin.

Lavan rakentaminen alkaa sunnuntaina 27. kesäkuuta. Alue aidataan vasta keikkapäivänä, maanantaina 28. kesäkuuta, ja se pysyy aidattuna vain noin yhdeksän tunnin ajan. Maanantaina liikenteeltä suljetaan ainoastaan Tuomiokirkon rappusten alapuolella kulkeva Hallituskatu. Konsertti on suunniteltu pidettävän klo 20 ja 23 välisenä aikana. Live Nation lupaa, että konserttialue on purettu ja siivottu seuraavaan aamuun mennessä.

Alkuperäisessä rakennusviraston päätöksessä torin vuokra kolmelta päivältä oli vain 4 000 euroa. Kun yleisten töiden lautakunta otti päätöksen käsiteltäväkseen, torin vuokra pomppasi 7 393 euroon.

Arcade Fire Helsingin Senaatintorilla 28.6. – jos Helsingin kaupunki suo.