Ariana Grande nuoli donitseja ja kertoi vihaavansa Yhdysvaltoja – menetti keikan Valkoisessa talossa

Tässä on esimerkki käyttäytymisestä, joka ei ole suositeltavaa.

Brittilehti Guardian uutisoi tärkeästä tapahtumasta, joka paljastui uusimpien Wikileaks-vuotojen yhteydessä. Sen mukaan Ariana Granden taannoinen donitsi-episodi johti lopulta laulajan kannalta varsin ikäviin seurauksiin.

Valkoisessa talossa ei katsottu kovinkaan hyvältä sitä, että donitsien nuolemisen lisäksi laulaja myös kertoi vihaavansa Amerikkaa. Laulaja ei myöskään ollut täysin tyytyväinen tarjottuihin donitseihin. Siitä ei kuitenkaan olla varmoja, että kumpi tempuista kirvoitti enemmän ikäviä tunteita. Donitsien nuoleminen vaiko kotimaansa haukkuminen.

Joka tapauksessa asiassa kävi niin, että esiintyminen Valkoisessa talossa peruttiin.

Katso kohua herättänyt video alta. Hetken kestäneestä suuresta mediamylläkästä huolimatta, ei aivan järkyttävää lovea syntynyt laulajan suosioon. Listahittejä on syntynyt silti kosolti. Laulaja pyysi myös käytöstä myöhemmin anteeksi.