Artisti, joka yllättää aina – haastattelussa Lilbro

Haastattelussa Littlebro

05.12.2020

Rumban juttusarjassa nostetaan esiin nousevia ja potentiaalisia nimiä. Jutussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten artistin polulle ikinä päädyttiin. Edellisessä osassa oli Nicholas X, sen löydät täältä.

Tällä kertaa vuorossa on tuore PME-kiinnitys Lilbro. Trappia ja r&b:tä sekoitteleva Lilbro julkaisi ensimaistiaisiksi omaa nimeään kantavan ep:n, joka sisältää viisi kappaletta. Vierailijoina kuullaan Fettiä ja Tippaa.

Artisti kertoi Rumballe musikaalisesta taustastaan ja raumalaisesta musiikkiskenestä, joka on Lilbron lisäksi tuonut maailmalle muun maussa Williamin.

Mikä soi napeissa just nyt?
”Tällä hetkellä soi Frvrfridayn Nana. Oon viimeaikoina löytänyt monia uusia artisteja, jotka on herättänyt kiinnostuksen, mutta Frvrfriday on itsellä kuunnelluin tällä hetkellä. Enimmäkseen johtuen sen erilaisesta tyylistä melodisessa trap/rnb -musiikissa. Myös Bryson Tiller ja The Weeknd ovat inspiroineet mua omassa taiteessa.”

Mist sä tuut?
”Oon oikealta nimeltä Viljami Julkunen, tuun Raumalta ja oon 21-vuotias. Ennen kuin päätin ryhtyä artistiksi, tein kokin hommia noin neljä vuotta, kunnes päätin ottaa riskin ja lähdin tavoittelee uraa artistina. Musiikki on ollut mulle kaikki kaikessa siitä asti, kun muistan. On käyty musaeskarit, musiikkiluokka ja lopulta freestyle sai mut rakastumaan hip hoppiin. Freestyle auttoi mua alusta asti biisien kirjottamisessa ja melodiat opin kuuntelemalla muita artisteja.”


Silloin tajusin, että haluan artistiksi.
”Tajusin, että haluan artistiksi, kun frendit ja frendien kaverit alkoivat antaa mulle positiivista palautetta siitä, miten olin kehittynyt mun jutussa. Esiintyminen on ollut aina veressä joka tulee faijalta (Timo Julkunen), joka toimii näyttelijänä Raumalla.”

Musiikillinen esikuvasi?
”Moni ei tätä tiedä, mutta Elvis Presley on ollut mulle junnusta asti iso esikuva. Se miten se sai yleisön mukaan sen tyylillä ja liikkeillä, innosti muo haaveilemaan artistin uraa. Silti omaan taiteeseen isoin innoittaja on The Weeknd. The Weekndin melodiat ja äänenkäyttö on jäänyt itselle päähän eniten ja miten se erottuu muista artisteista. Jos en olisi hänestä koskaan kuullut, uskon että musiikkini olisi täysin erilaista.”

Supervoimasi?
”Uskon, että mun kokeilunhalu eri genreissä erottaa mut muista artisteista. En tahdo. että mut muistetaan siitä, että tein vain yhtä tyyliä enkä uskaltanut kokeilla jotain toista.”


Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?
”Oon kuullut, että mun ääni kuulostaa niin sanotusti ”artistilta”, eli hyvältä biiseissä. Musta tuntuu että monet pitää mun musasta, koska aina tulee jotain uutta eikä samaa vanhaa. Vähän niinkuin yllätys joka kerta.”

Rauma?
”Joo, on aika tuoda Rauma kartalle! Tuntuu, että monien on vaikee löytää se oma tyyli, mutta uskon et tulevaisuudessa nähdään vielä isoja nimiä Raumalta. Oon tehnyt aikasemmin Joe L:n kanssa biisejä, kuten Summer Nightsin. Nään siinä jäbässä talenttia ja tahtoa nousta isoksi. Rauma on kuiteski aika pieni kaupunki, niin monet tuntee toisensa. Myös mun frendi ja monien mun edellisten biisien tuottaja Aitio, on tehny omaa nimeensä isoksi, jonka hän todellakin ansaitsee.”

PME?
”Viime kesä oli mulle kuin vuoristorataa, kun labelit kyseli mua keskustelemaan tulevaisuudesta ja siitä, tahdonko viedä uraani eteenpäin. Asuin sillon vielä Raumalla, joten bussimatkat tuli tutuksi. Odotin silti rauhassa enkä tarttunut ensimmäiseen soppariin, sillä muistan vielä, kun yksi ilta VilleGalle laitto mulle Instagramissa viestiä ja kyseli multa, jos haluaisin tulla käymään PME:n toimistolla. Sen tapaamisen aikana huomasin, miten siellä porukka toimi kun perhe ja miten helppoa kaikille oli puhua. Vaikka PME on aina ollut se unelma, niin ne ihmiset ja se fiilis siellä sai mut valitsemaan PME:n. Enkä ole katunut päivääkään. On tosi siistiä päästä näyttämään legendoille mihin musta on ja oppimaan uusia asioita muilta artisteilta.”

Tuotanto?

Lisää luettavaa