Arvostettu muusikko jatkaa taistelua levy-yhtiötään vastaan – levy-yhtiö poisti kolme ensimmäistä albumia suoratoistopalveluista

Four Tet jatkaa taisteluaan.

22.11.2021

Kieran Hebden eli Four Tet on käynyt Suomessakin esiintymässä pariinkin otteeseen.

Hebdan on tällä hetkellä riidoissa levy-yhtiönsä Domino Recordsin kanssa rojalteista ja niiden maksuista liittyen hänen kolmeen ensimmäiseen albumiinsa. Nyt Domino on yhtäkkiä poistanut kyseiset levyt (2001 ilmestynyt Pause, 2003 ilmestynyt Rounds sekä 2005 ilmestynyt Everything Ecstatic) suoratoistopalveluista.

Hebdan kertoi asiasta Twitterissä. Hänen mukaansa kiistaa rojalteista ratkotaan oikeudessa 18. päivä tammikuuta. Hebdanin mukaan Dominolta kerrottiin, että he aikoivat poistaa Hebdanin musiikin suoratoistopalveluista, mikäli hän jatkaa rojaltien perimistä oikeusteitse. Nyt levy-yhtiö on toteuttanut uhkauksensa.

Domino omistaa Hebdanin kolmen ensimmäisen albumin oikeudet. Ensimmäisen sopimuksen aikana suoratoistopalveluita ei käytännössä ollut olemassa, ja tällä hetkellä Hebdan saa 18 prosentin verran rojalteja suoratoistosoitoista – eli saman verran kuin sai aikoinaan albumimyynneistä. Hebdanin mukaan suoratoistoaikakaudella rojaltiprosentin pitäisi olla vähintään 50.

Lisää luettavaa