Beatlesin opiskelu musiikkikouluissa on Paul McCartneyn mielestä naurettavaa

30.12.2014

McCartney laukoo totuuksia musiikin opiskelusta.

Beatles kuuluu yleissivistykseen, se on selvää. Peruskoulun musiikkitunneista ei suoriudu kuulematta yhtyeen nimeä vähintään pariin otteeseen. Sitten on musiikkiopistot, joissa omistetaan kokonaisia kursseja populaarimusiikkia muokanneelle miesnelikolle.

Mutta mitä tästä kaikesta ajattelee yksi heistä?

Sir Paul McCartneylta tiedusteltiin tätä äskettäin järjestetyssä fanikyselyssä. Mies ei ollut musiikkiopetuksen Beatles-painotteisuudesta kovin varmalla mielellä.

”Mielestäni se on naurettavaa, toisaalta imartelevaa”, McCartney vastasi.

”Naurettavaa siksi, koska me emme itse koskaan opiskelleet mitään, me vain rakastimme populaarimusiikkia”, hän jatkoi.

”Meistä olisi tuntunut, että olisimme pilanneet homman opiskelemalla sitä. Halusimme päättää asioista itse vain kuuntelemalla musiikkia.”

McCartney ei kuitenkaan väheksy musiikkiopistojen antia: onhan hän itsekin ollut perustamassa Liverpool Institute of Performing Arts -yliopistoa. Mutta valmiita legendoja koulun jälkeen ei vielä olla.

”Mennäkö korkeakouluun ja tulla sieltä ulos Bob Dylanina? Bob Dylanin tapaisia ei voi tehdä. Päätimme aikaisin miettiessämme LIPAn periaatteita, että haluamme kouluttaa moniosaajia. Antaa heille mahdollisimman paljon tietoa. Mutta heille ei voi kertoa miten tulla Bob Dylaniksi tai John Lennoniksi, koska kukaan ei tiedä, miten se tapahtuu.”

Eli pysykää lapset koulussa, vai miten se menikään?

Lisää luettavaa