”Biisi kuulostaa ihan Onyxilta, ja se on tärkeintä” – Loasteeze kurottaa jälleen rapakon taa

Loasteezen vaikuttavat yhteistyöt jatkuvat.

29.01.2022

Kotimaisen räpin vuosi jyrähtää käyntiin vakuuttavalla vimmalla, kun tuottaja Loasteeze julkaisi eilen uuden kappaleen yhdessä yhdysvaltalaisen Onyxin kanssa. Nimensä veroinen Game Over – single ottaa armottomien scratchien ja hiphopin perinteille uskollisen boom bap -henkisen biittinsä avulla luulot pois, etenkin kun soinnikkaan taustan päälle tuliset räppinsä heittää Onyxin kaltainen konkarikaksikko.

Queensista kotoisin oleva Onyx koostuu nykyään Fredro Starrista ja Sticky Fingazista, jotka ovat molemmat vaikuttaneet yhtyeessä reilut kolmisenkymmentä vuotta. Yksi Onyxin tunnetuimmista hiteistä on vuoden 1993 Slam-biisi, joka löytyy esikoislevyltä Bacdafucup. Vaikka albumin julkaisusta on kulunut useampi vuosikymmen, kaikuu sillä kuuluva tinkimätön ja suorapuheinen energia edelleen uusimmalla Game Over -singlelläkin.

Mörssin kautta musiikkinsa julkaiseva Loasteeze taas on Onyxia selkeästi nuorempaa sukupolvea, mutta ei yhtään jäljessä mitä tulee aktiiviseen otteeseen hiphopin saralla. Tuottelias DJ ja biittinikkari on muun muassa ehtinyt kiertää Eurooppaa Masta Acen kanssa, lämmitellä lavaa lukuisille artisteille kuten Atmospherelle ja Denzel Currylle, sekä toimia DJ:nä esimerkiksi juuri mainitulle Onyxille. Viime vuonna Loasteeze julkaisi Eyes Open -biisin yhdessä yhdysvaltalaisen Smif-N-Wessunin kanssa, josta löydät lisää juttua täältä.

”Meidän yhteistyö alkoi kun tein biitin, ja laitoin Fredro Starrille viestiä, että tällainen olisi”, Loasteeze kertoo projektin alkumetreistä. ”He lähtivät heti messiin. Olin sitä ennen soittanut Onyxin keikan vuonna 2017 The Circuksessa, ja näimme myös Mellakassa, jossa Onyx oli keikalla 2019.”

”Musta biisi kuulostaa ihan Onyxilta, ja se on tärkeintä. Tuli just sellainen kuin odotinkin. Jenkkiräppäreiden kanssa tekeminen ei hirveästi eroa suomalaisten kanssa työskentelystä, mutta toki tässä on se, että mä en voi olla siellä potkimassa perseelle, että studioon siitä. Siksi biisejä saa odottaa vähän kauemmin välillä”, Loasteeze hymähtää.

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa