Black Sabbathin uutuuslevy Rumban kriitikoiden syynissä – nukahtivatko vai riemuitsevatko toimittajat?

04.06.2013

Black Sabbathin odotettu 13-albumi on nyt kuultavana. Kriitikkokaarti tarkasti, onko koko kevään jatkuneessa Sapatti-hössötyksessä mitään todellista pohjaa.

Kuva: Universal

”Odottiko joku kuuden ensimmäisen albumin kaltaista klassikkoa? Fanipoika sisälläni tietenkin. Realisti nosti päätään ja toivoi levyä, joka ei aiheuta myötähäpeän tunteita kuulijoissaan.

Geezer Butler vastaa levyn vaivaannuttavimmasta annista. Ei kuitenkaan nelikielisen vaan kynän varressa. Kahden ensimmäisen kappaleen sanoituksien voisi kuvitella tulleen jonkun netin sanoitusgeneraattorin sisuksista. Ozzy Osbourne kuitenkin toimittaa kornitkin sanoitukset maaliin kuulostaen yllättävän elinvoimaiselta ja tarpeen vaatiessa ilkeältä.

Brad Wilk hoitaa tonttinsa sen vaatimalla tyylitajulla. Bill Ward ei loista poissaolollaan. Kuka kaipaa rumpalia, joka ei enää pysty soittamaan? ’Ei ole Sabbathia ilman Wardia’, höpö höpö. Tony Iommi on Black Sabbath. Riffilordin SG:stä irtoaa yhä riffejä, joissa on sielua, munaa ja raskautta, jollaisesta nykyhevarit voivat vain uneksia.

Biisejä vaivaa Black Sabbathin perintö. Lähes jokaisen kohdalla syntyy mielikuva jostain 1970-luvun kappaleesta. Kipaleet ovat myös niin pitkiä, että niissä ehtii tätä mietiskelyä harrastaa.

Vaikkei albumista klassikkoa synny, mielellään tätä kuuntelee ja 13 on tärkeintä, mitä birminghamilaiskolmikko on tehnyt vuosikausiin. Singlebiisi God is Dead? osoittautui levyn tylsimmäksi raidaksi.

Levyn viimeiset 40 sekuntia saavat kylmät väreet aikaiseksi. Tämä taisi olla tässä. Kiitos.”

– Jukka Hätinen

”Rumpujakkaralla istutaan liian suorassa, mutta muutoin Black Sabbath vuosimallia 2013 kopioi 40 vuoden takaista itseään ilahduttavan onnistuneesti.”

– Matti Riekki

”Black Sabbathin uutuudesta tuntuu jokaisella olevan mielipide jo valmiiksi. Vähemmän yllättävästi musiikki-intoilijoiden kollektiivinen näkemys on, että tuli sieltä ihan mitä hyvänsä, ei se kuitenkaan vanhalle Sapatille pärjää. Toki 13-albumin kuunteleminen tabula rasa -pohjalta on vaikeaa, mutta sitä kannattaa ainakin yrittää. Lopputulema saattaa yllättää iloisesti.

Sokkona Sabbath-diskografian sekaan heitettynä 13 olisi aivan hyvin vertailua kestävä teos orkesterin menneiden tuotosten kanssa. Yhtyeen 19 levyn mittaisessa ansioluettelossa on monia mitäänsanomattomampia julkaisuja.

Tony Iommi osaa edelleen tehdä majesteetillisia heavyriffejä. Raskaspoljentoinen Rage Against the Machine -rumpali Brad Wilk on mies paikallaan rumpujakkaralla. Ozzy kuulostaa Ozzylta, mikä nyt on näkökannasta riippuen joko hyvä tai huono asia. Levy kuulostaa sopivalla tavalla hiomattoman roiskimisen ja modernien metallisoundien yhdistelmältä.

Suurin motkotuksen aihe liittyy yhtyeen turhan kovaan haluun tarjota faneille juuri sitä vanhaa, myyttistä Sabbath-soundia. Albumin avaavan End of the Beginningin alku on ilmeinen apinointi bändin kuulusta nimikkobiisistä. Myöhemmin levyllä kuultavat (vissiin Zeitgeit-kappale) hämyisämmät sävyt kalskahtavat Planet Caravanilta. Välillä tuntuu, kuin bändi coveroisi itse itseään.

Innolla kuuntelin kuitenkin loppuun asti ja pistin soimaan vielä uudelleenkin. Miellyttävä yllätys!”

– Saku Schildt

”Taannoisessa lehdistötilaisuudessa Ozzy Osbourne lupasi, että 13 jatkaa siitä, mihin yhtyeen viides levy Sabbath Bloody Sabbath (1973) jäi. Tämä ei ollut pelkkää sanahelinää. Bändi on nimittäin todellakin palannut takaisin liejuisen ja synkistelevän bluesin pariin.

13 soundaa alusta loppuun asti kiehtovan epämodernilta. Raskaasti vyöryvät melodiat ja kappaleisiin ujutetut koukut ovat kuin suoraan yhtyeen omilta ensimmäisiltä levyiltä lainattuja. Menneisyyttä kommentoidaan sekä sanoituksissa että nuoteissa lähes itseironisella otteella. Tony Iommin hienosti soittamien, järkälemäisten riffien takaa soi taas enemmän rehti blues kuin se raskaan musiikin lajityyppi, jonka parissa bändi yritti luovia Osbournea seuranneiden laulajien ja muiden miehistömuutosten myötä.

Toki voi kysyä, mitä mieltä on ryhtyä kierrättämään jotakin itse tekemäänsä. Mutta mitä tämän levyn sitten olisi pitänyt olla? Ja kenties vastaus kysymykseen piilee enemmän perinteiden ja fanien suuntaan kumartamisessa kuin vain vanhan soittamisessa uudelleen. Black Sabbathin 13 päättyy siihen, mistä yhtyeen ensimmäinen levy alkaa.

Uutuus ei ole mikään jonninjoutava uudelleenlämmittely vaan suoraan sanottuna aivan helvetin hieno ja tärkeä julkaisu aivan helvetin hienolta ja tärkeältä bändiltä. Jos tämä jää Black Sabbathin viimeiseksi levyksi, saa yhtye arvoisensa lopun.”

– Juha Wakonen

Kuuntele 13 itse täällä. Kauppoihin levy tulee 10. kesäkuuta.

Lisää luettavaa