Blur palaa levyntekoon vuosien tauon jälkeen

23.12.2010

Brittipop-legenda alkaa vuodenvaihteen jälkeen tehdä ensimmäistä täyspitkäänsä kahdeksaan vuoteen.

Kuva: Parlophone

Brittipopin suurnimi Blur palaa studioon vuodenvaihteessa, mikäli uskominen käy britti-tabloid The Sunia ja sen anonyymiä lähdettä. Juuri Gorillazin maailmankiertueen Australiassa lopettaneen Damon Albarnin johtama yhtye ehti pitää sapattia vuodesta 2003 vuoden 2009 kesään asti. Silloin bändi soitti muutaman ylistetyn konsertin.

Blurin ainoa levylle päätynyt tuotos toukokuussa 2003 ilmestyneen Think Tank -albumin jälkeen on viime kevään Record Store Daytä varten kirjoitettu Fool’s Day -sinkku.

Vuonna 1989 perustettu Blur vetäytyy studion suojiin alkuperäiskokoonpanossaan, kun yhtyettä vahvistaa myös sen vuonna 2002  jättänyt kitaristi Graham Coxon. Yhtyeen jäsenet eivät ole tehneet erityisempiä suunnitelmia studiosessioiden varalle, mutta ovat The Sunin lähteen mukaan myöntäneet, että nauhoitusten lopputuloksena voidaan kuulla ensimmäinen alkuperäiskokoonpanolla tehty Blur-levy sitten vuoden 1999 13:n.

Lisää luettavaa