Bob Dylania 12-vuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä syyttävä nainen lavensi ajanjaksoa, jonka aikana väitetyt kauheudet tapahtuivat

Dylan-syytteet jatkuvat.

05.01.2022

Kerroimme elokuussa täällä, miten Bob Dylan haastettiin oikeuteen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kerroimme asiasta tuolloin seuraavaa:

”Dylan oli tuolloin 24-vuotias. Tätä nykyä 68-vuotias nainen väittää, että Dylan käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen, uhkaili häntä väkivallalla ja tarjosi hänelle huumeita ja alkoholia kuuden viikon ajan vuonna 1965. Naisen asianajaja kertoo Dylanin käytöksen jättäneen asiakkaaseensa elinikäiset arvet, joista nainen ei ole vieläkään toipunut. Väitetyn hyväksikäytön kerrotaan tapahtuneen kuuluisissa Chelsea-hotellissa New Yorkissa huhtikuun ja toukokuun aikana.”

Dylan oli tuon ajanjakson aikana kiertueella Pohjois-Amerikassa ja Isossa-Britanniassa. Hän vietti tuolloin aikaa New Yorkissa kymmenen päivän ajan. Dylanin edustajat kiistivät tuolloin syytteet.

Nyt syytteet esittänyt nainen on laventanut ajanjaksoa, jonka välillä väitetty hyväksikäyttö on tapahtunut. Syyttäjän mukaan väitetyt hyväksikäytöt tapahtuivat keväällä 1965 aikavälin huhtikuu-toukokuu sijaan.

Dylanin asianajajat kertovat, että tämä ei muuta heidän lausuntoaan asian suhteen, ja että Dylan on syytön väitettyihin kaameisiin hyväksikäyttötapauksiin.

Juttu odottaa vielä virallista käsittelyä.

Lisää luettavaa