Bon Dylan vastaanotti vihdoin Nobel-palkintonsa – 800 000 euron palkintorahat vaativat vielä puheen pitämisen

02.04.2017

Bob Dylanin Nobelin kirjallisuuspalkinto on vihdoin päätynyt omistajalleen. Dylan ei ollut paikalla Nobelin palkintoseremoniassa viime joulukuussa, joten tunnustus ojennettiin Dylanille vasta eilen hänen Tukholman-keikkansa yhteydessä. Muusikon toiveesta palkinnonjako pidettiin pienenä ja lyhyenä. Paikalla oli noin parikymmentä henkeä.

”Tunnelma oli korkealla. Shampanjaa nautittiin”, Nobel-akatemian sihteeri Sara Danius kirjoitti blogissaan.

Tapahtumassa luettiin myös Dylanin kirjoittama kiitospuhe.

”Jos joku olisi joskus kertonut minulle, että minulla on edes pieni mahdollisuus tämän kirjallisuuspalkinnon voittamiseen, olisin pitänyt todennäköisyyttä samana kuin seisoisin kuun pinnalla”, Dylan kirjoitti.

Vaikka tunnustus – kultametali ja diplomi – on nyt Dylanilla, kahdekan miljoonan kruunun eli noin 838 000 euron palkintorahojen lunastukseen kuuluu ehto. Dylanin on pidettävä tai videoitava virallinen tunnustuspuhe, runo- tai musiikkiesitys kuuden kuukauden kuluessa palkintoseremoniasta, tai palkintorahoja ei myönnetä. Dylanilla on siis aikaa 10. kesäkuuta saakka.

”En pidä esitystä tänä viikonloppuna, mutta myöhemmin”, Dylan kommentoi.

Kirjallisuuspalkinto myönnettiin viime joulukuussa ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä Dylan mielletään ensisijaisesti muusikoksi, ei runoilijaksi. Lisäksi Dylan ei aluksi vastannut Nobel-komitean yhteydenottoihin moneen viikkoon, ja ei lopulta itse saapunut seremoniaan lainkaan. Palkintopuheen Tukholmassa piti Patti Smith.

Asiasta uutisoi The Guardian.

Lisää luettavaa