Brockhampton tarjoilee taas yhden syyn lisää, miksi yhtyettä kannattaa mennä katsomaan Flow’ssa

Brockhampton saapuu elokuiseen Flow Festivaliin ja nyt he julkaisivat uuden videon.

08.07.2018

Brockhampton on nimi, joka on pyörinyt räppinörttien huulilla kuin rööki James Deanin vastaavilla.

Räppiryhmältä on tulossa tänä vuonna ainakin yksi levy, mutta yhtye on tekemässä myös toista levyä samaan aikaan. Videon infoteksti ei kerro, että miltä julkaistulta 1999 Wildfire tulee löytymään. Yhtyeen suunnitelmat saivat takapakkia kun perustajajäsen Ameer Vann sai lähtöpassit epäillyn seksuaalisen häirinnän vuoksi.

Löytyy tämä uusi kappale miltä julkaisulta tahansa, se on joka tapauksessa miellyttävää kuunneltavaa ja parhaimmillaan
meno on kuin Outkastin kertosäekoulusta, joten lähtökohdat ovat mainiot. Tämä video kannattaa katsoa ja senhän näkee tuosta alta.

Lisää luettavaa