Bruce Dickinson haluaa lentää jättikoneellaan maailman ympäri – ja me saamme kenties ihastella tätä netistä

29.03.2014

Oih, tätä rokkareiden suuruudenhulluutta.

Teksti: Anna-Maija Lippu

Iron Maidenin Bruce Dickinsonin intoilu lentämistä kohtaan ei suinkaan ole hiipumassa iän myötä. NME:n mukaan mies on ostanut maailman suurimmaksi väitetyn lentokoneen – vaatimattomaan 450 000 dollarin hintaan.

Dickinsonilla on suuria suunnitelmia vajaa sata metriä pitkälle HAV Airlander -koneelleen.

”Haluan hypätä sen kyytiin ja lentää sen navalta toiselle. Lennämme Amazonin ja maailman suurimpien kaupunkien yllä ja näytämme koko jutun internetissä”, hän sanoo.

Viime vuonna Dickinsonia epäiltiin 500 miljoonan dollarin sopimuksesta, jonka myötä hän valmistaisi aselennokkeja Yhdysvaltojen armeijalle. Väitteet kuitenkin tyrmättiin täydeksi valheeksi.

No, jos joku päivä tulee tylsää, voisihan sitä katsella herran lentotouhuja netistä ja elää tämän kautta välillisesti rock-tähden unelmaa.

Lisää luettavaa