Coachellessa esiintyvä suomalaisartisti tekee harvinaisen keikan Helsingissä

Yotto tähdittää Kuutio-tapahtumaa.

26.02.2019

Yotto on suomalaisartisti, jonka voi sanoa olevan ulkomailla huomattavasti tunnetumpi kuin kotimaassaan. Hän on remiksannut muun muassa Coldplayta ja Gorillazia, soittanut edm-merkkitapahtuma Tomorrowlandissa, esiintyy ensi kesänä Coachellassa jo toista kertaa ja hänen debyyttialbuminsa Hyperfall nousi Billboardin Dance/Electronic-albumilistan ykköseksi.

Näistä ja lukuisista muista meriiteistä huolimatta hänen ensimmäinen oma pääesiintyjäkeikkansa Suomessa oli viime jouluna. Yotton maailmanluokan deep housea pääsee todistamaan seuraavan kerran Kuutio-tapahtumassa lauantaina 9. maaliskuuta Suvilahden Kattilahallissa.

Kuution promoottori Ville Hynninen, miten voi olla, että Yotto on edelleen ”parhaiten varjeltu salaisuus” -kategorian artisti Suomessa?

”Yottohan kiertää aktiivisesti maailmalla, puhutaan pitkälle toista sataa keikkaa ympäri maailmaa. Listalla on kaikki isoimmat festarit ja klubit. Suomessakin Yotto tiedetään jo todella hyvin ja varsinkin Hyperfall-levy ja sen levyjulkkarit nostivat tietoisuutta myös Suomessa. Ainut pelko on että mies alkaa olemaan liian kiireinen kotimaahan.”

Edellinen Kuutio oli ensimmäinen Musiikkitalossa järjestetty klubitapahtuma. Millainen kokemus se oli?

”Tilana ja miljöönä aivan loistava. Black Box edelleen yksi hienoimpia tiloja koko maassa ja sinne sai rakennettua visuaalisesti ja äänentoistollisesti aivan omaa luokkaansa olevan toteutuksen. Haasteena kuitenkin oli tilan kustannukset, kapasiteetti sekä anniskelun toteutus. Näistä huomaa, että Musiikkitalo on lähtökohtaisesti suunniteltu konserteille eikä klubiympäristöksi.”

Kuutio muutti Suvilahden Kattilahalliin. Facebook-sivulla mainitaan, että ”tilaa tullaan hyödyntämään ennennäkemättömällä tavalla”. Avaisitko tätä vähän enemmän?

”Normaalisti konemusiikkitapahtumissa suurin osa budjetista menee artisteihin, me lähdettiin toteuttamaan tapahtumaa tekniikka edellä. Musiikkitalon Kuutiosta jäi eniten mieleen tapahtuman visuaalinen toteutus. Pyrimme tekemään vastaavanlaisen toteutuksen, mutta vielä isommin Kattilahalliin. Sellekhanks tulee vastaamaan videopuolesta ja kolme seinää tulee olemaan täynnä liikkuvaa kuvaa. Lisäksi meille tulee Suomessa kohtuullisen harvinaiset laserit ja paljon muuta.”

Yotton ja visuaalisesta puolesta vastaavan Sellekhanksin lisäksi Kuutiossa esiintyvät Kitkatone, Orion, Concha ja Efo. Tapahtuman Facebook-sivu löytyy täältä ja promovideo yltä.

Lisää luettavaa