David Bowie -dokumenttielokuva on valmis – teattereihin jo tänä vuonna?

Dokkarin musiikkitiimissä on mukana Bowien kanssa vuosikymmeniä työskennellyt tuottaja.

14.04.2022

David Bowiesta kertova dokumenttielokuva Moonage Daydream on valmis ja näyttäisi olevan viimein ilmestymässä. Toisin kuin aiemmat Bowiesta tehdyt filmit, tämä dokumentti on saanut ensimmäisenä siunauksen legendaarisen artistin omaisilta.

The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars -albumilta löytyvän kappaleen mukaan nimetyn elokuvan on käsikirjoittanut, editoinut, ohjannut ja tuottanut Brett Morgan. Saman miehen ansioluettelosta löytyy muun muassa vuonna 2015 ilmestynyt Kurt Cobain: Montage of Heck -dokkari. Bowie-elokuvan musiikista vastaavassa tiimissä on mukana muusikko ja tuottaja Tony Visconti, joka työskenteli tähden kanssa lähes 50 vuoden ajan aina tämän viimeiseen albumiin, vuonna 2016 ilmestyneeseen Blackstariin saakka.

Moonage Daydream on saanut kansainvälisen jakelusopimuksen Universal Picturesilta. Yhdysvalloissa jakelusta vastaava Neon on kuvaillut leffaa ”filmaattiseksi odysseiaksi, joka tutkailee David Bowien luovaa ja musiikillista taivalta”. Elokuvatuotanto- ja jakeluyhtiön twiitissä kerrotaan, että viiden vuoden ajan työstetty leffa sisältää ennennäkemätöntä filmiaineistoa, ja se on tulossa Yhdysvalloissa elokuvateattereihin syksyllä.

Varietyn mukaan elokuva on tulossa HBO- ja HBO Max -striimauspalveluihin maailmanlaajuisesti keväällä 2023. Virallista julkaisupäivää ei ole vielä kerrottu, mutta on vahvistettu, että leffa saa ensinäytöksensä Cannesin elokuvajuhlilla tämän vuoden toukokuun lopussa.

Lisää luettavaa