Ei syytä ei koska viikonloppuna on Helsingissä aivan päräyttävän loistava räppikeikka

Taidetta tiedossa!

11.01.2018

Tiketti Galleriassa aukeaa tammikuussa Allen Ginsbergin runosta nimensä lainannut No Reason No Because – Suomiräpin suuret sanojat -näyttely, joka yhdistää omien sanojensa mukaan ”monimuotoiseksi kokonaisuudeksi musiikin, valokuvataiteen, kuvataiteen ja journalismin.”

Rumbaankin kirjoittavan Hanna Rädyn kirjoittamat henkilökuvat kuvitettiin haastateltujen räppäreiden muotokuvilla ja valokuvaaja Kaisa Sojakan ottamilla potreteilla. Näyttelyn muotokuvat ovat toteuttaneet Jyrki Riekki, Hanna Hyy, Sakari Vinko, Jyrki Nissinen, Nikolo Kerimov, Antti Eskelinen, Amanda Kanervo, Päivi Saarikoski ja Ville Pirinen. Kuvateoksissa ovat mukana esimeriksi Paperi T (Jani Tolin), Asa (Jyrki Riekki), Laineen Kasperi (Hanna Hyy), Töölön ketterän MC Matti 8 (Antti Eskelinen) ja monia muita.

Näyttelyn avajaisia juhlitaan lauantaina 13. tammikuuta Tavastia-klubilla järjestettävässä konsertissa, jossa esiintyvät Laineen Kasperi ja Aivovuoto.

Tapahtuman Facebook-sivuille pääset tästä.

Lisää luettavaa