Emma-ehdokkaat Lyyti ja Shrty esiintyvät Vantaan Myyrmäen Skenesalissa helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Vuoden alternative- ja Kriitikoiden valinta -kategorioiden ehdokas Lyyti esiintyy perjantaina 2. helmikuuta, ja lauantaina 3. helmikuuta nähdään Shrtyn keikka. Hän on ehdolla Vuoden rap- ja Vuoden biisi -kategorioissa.
Lyyti julkaisi viime vuoden syyskuussa kolmannen albuminsa Nousussa taas Johanna-levymerkin kautta. Runollisesta ja lyyrisesti lahjakkaasta ilmaisustaan kehutun Lyytin debyyttilevy Toiveet ja helyt oli yksi vuoden 2021 Emma-ehdokkaista Kriitikoiden valinta -kategoriassa. Säkenöivänä live-esiintyjänä tunnetun Lyytin keikat ovat ainutlaatuisia kokemuksia.
”Lyyti ei sorru abstraktiin sanahelinään vaan tarjoaa hienojen biisien ohessa uskottavaa ajankuvaa sekä minän, jossa on tarttumapintaa”, Helsingin Sanomat kirjoitti neljän tähden arviossaan.
Lyytiä lämmittelee perjantaina 2.2. ”söpörock”-yhtyeeksi itsensä profiloiva Fredrika Runebergin puutarha.
Lauantaina 3.2. Skenesalin lavalla nähdään räppivetoisempaa ilmaisua, sillä lavalle nousee Shrty. Hänen suosituin biisinsä Pariisin kevät, jossa vierailee Joalin, on kerännyt Spotifyssa yli 15 miljoonaa kuuntelukertaa. Vaikka Shrty hyödyntää musiikissaan räpin elementtejä, hänen kappaleissaan yhdistyvät persoonallisella tavalla monet tyylilajit afroswingistä träppiin. Artisti julkaisi albuminsa Täydellinen ajoitus viime vuoden toukokuussa Play9 Entertainmentin kautta.
Shrtya lämmittelevät lauantaina Stelios ja Jave.
Tasokkaasta äänentoistosta ja rennosta tunnelmasta kehuttu Skenesali on osa Myyräncolo-kulttuuritaloa, jossa työskentelee paljon taiteilijoita ja muusikoita. Tuoreen 250-paikkaisen Skenesali-musiikkiklubin keväässä nähdään monipuolisesti keikkoja, kuten Eevil Stöö ja Good Boys -yhtye 1.3., kantrifolkkari Pekka Nisu 9.3. ja F:n levyjulkkarit 12.4.
Skenesalin koko ohjelmiston löydät täältä. Musiikkiklubi sijaitsee aivan Myyrmäen bussi- ja juna-aseman kupeessa.